Päivittäistavarakauppa ry

Ennakkotieto: Alkoholin vähittäismyynti laski vuonna 2019

Jaa
Alkoholilain kokonaisuudistus ei näytä lisänneen alkoholin vähittäismyyntiä Suomessa. Alkoholijuomien vähittäismyynti on laskenut kaksi prosenttia vuodesta 2017 vuoteen 2019.

Alkoholin vähittäismyynti laski vuonna 2019 edellisvuoteen verrattuna, kertovat Taloustutkimus Oy:n ennakkotiedot alkoholijuomien myynnin kehityksestä. Vähittäismyynti muodostuu päivittäistavarakaupan ja Alkon myynnistä. Litroissa alkoholijuomien vähittäismyynti laski 2,1 prosenttia ja myös absoluuttisena alkoholina mitattuna 2,1 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

Oluen myynti laski hieman edellisvuoteen verrattuna, mutta muutosta tapahtui juomaryhmän sisällä. Keskioluen myynti laski lähes 5 prosenttia ja nelosoluen myynti kasvoi yli 20 prosenttia. Myös vahvojen lonkeroiden myynti kasvoi edelleen ja niiden ostopaikkana päivittäistavarakauppa on vahvistanut osuuttaan.

- Suomalaisten suosikkijuoma on kuitenkin yhä keskiolut, jonka osuus päivittäistavarakaupan olutmyynnistä on noin 88 prosenttia. Tämä vastaa hyvin lain valmisteluvaiheessa esittämiämme arvioita alkoholilain uudistuksen vaikutuksista myyntiin, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Uusi alkoholilaki tuli voimaan vuonna 2018. Lakiuudistuksen myötä kaupassa saa myydä enintään 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia aiemman 4,7 prosentin sijaan. Lisäksi luovuttiin tuotteiden valmistustaparajoitteesta. Alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa on absoluuttisena alkoholina mitattuna laskenut kaksi prosenttia vuodesta 2017 vuoteen 2019.

- Kahden vuoden kokemusten perusteella näyttää edelleen siltä, että alkoholilain kokonaisuudistus ei ole lisännyt alkoholin vähittäismyyntiä Suomessa. Kokonaiskulutuksen ratkaisee myöhemmin arvioitava matkustajatuonnin määrä, joka lienee kasvussa Viron alkoholiveron alennusten vuoksi. Suomen alkoholiveron taso on jo nyt huomattavan korkea, joten poliittisten päättäjien on syytä pidättäytyä uusista veronkorotuksista jatkossa, Luoto painottaa.

Selvityksen teki Taloustutkimus Oy tammikuussa 2020 Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta. Taloustutkimus on kerännyt tammi-joulukuun myyntitiedot Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyrityksiltä, lisäksi lähteitä ovat Valviran alkoholin kulutustilastot ja Alkon myyntitilasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 0400 688 708
Tutkimusjohtaja Pasi Holm, Taloustutkimus Oy, puh. 050 374 7462

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Päivittäistavarakauppa ry
Päivittäistavarakauppa ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://www.pty.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päivittäistavarakauppa ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye