Ennakkotietoa Gummeruksen kesän ja syksyn 2019 kirjoista
3.4.2019 10:04:09 EEST | Gummerus | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus
22-vuotiaan Antti Röngän esikoisromaani Jalat ilmassa on riipaisevan rehellinen, omakohtainen kertomus siitä, miten kiusaaminen jättää kiusattuun arvet, jotka eivät parane koulun päätyttyä. Saamelainen runoilija, muusikko ja kulttuuri- ja ympäristöaktivisti Niillas Holmberg alleviivaa ihmisen ja maan välistä yhteyttä runokokoelmassaan Jalkapohja.
Historia herää henkiin kotimaisissa romaaneissa. Mikko Kamulan Tuonela vie 1400-luvun Savoon, Milja Kauniston Tulenpunainen kabaree suomalaistaiteilijoiden matkassa 1900-luvun alun Pariisiin ja Paula Havasteen Vierashuoneet Neuvosto-Eestiin, Saarenmaalle 1950-luvun myllerrykseen. Sotakirjailija Esa Sirénin Kompakkajoen sissipartiossa seikkaillaan jatkosodan lopun taisteluissa.
Jännäreiden lukijoita hemmotellaan. Matti Röngän Uskottu mies on kauan kaivattua jatkoa suositulle ja palkitulle Viktor Kärppä -sarjalle. Seppo Mustaluodon Kuoleman safari jatkaa entisen erikoisjoukko-operaattori Janne Norrmanin seikkailuja.
Suomennettu kaunokirjallisuus
Norjalaisen Nina Lykken läpimurtoromaani Ei, ei ja vielä kerran ei on herkullinen satiiri etuoikeutettuun elämään eksyneestä keskiluokasta. Vietnamista venepakolaisena Kanadaan lähteneen Kim Thúyn omaelämäkerralliset romaanit Ru ja Vi opettavat näkemään kauneutta ja hyvyyttä kaikkialla. Odotetut uutuudet julkaistaan myös muun muassa Camilla Grebeltä, Clare Mackintoshilta, Jojo Moyesilta ja Nora Robertsilta.
Tietokirjat
Syksyn tietokirjoissa käsitellään suomalaisen autofiktion kiistatonta kuningasta, 100-vuotisjuhlavuottaan viettävää Kalle Päätaloa. Antti Heikkinen sukeltaa tutkimusmatkalle Päätalon elämään, sanojen taakse, tekojen, tunnustusten ja muistojen äärelle kirjassaan Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo. 20-vuotiaana Iijoki-sarjaan rakastunut Karoliina Timonen kirjoittaa teoksessaan Kirjeitä Iijoelle kirjasarjan naisille romaanimenneisyyteen.
Martti Backmanin Rintamalääkärin kuolema kertoo kranaattikammosta kärsivän nuoren lääketieteen kandidaatin, Urpo Viinikan riipaisevan tarinan ja näyttää sodan sankaritarinoiden kääntöpuolen: ankaran pelon ja mielen järkkymisen.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Agricola-liikkeen toiminnanjohtaja Henrik Wikström pohtii luterilaisen kirkon kriisiä kirjassaan Mitä Jeesus tekisi? Ranskalaisen Le Monde Diplomatique -lehden päätoimittajan Mona Chollatin Naisia vai noitia? käsittelee naisvainoja ennen ja nyt.
Luontoon sukelletaan muun muassa Adela Pajusen ja Marko Leppäsen Suomalainen metsäkylpy -teoksessa sekä metsänhoitaja ja tietokirjailija Peter Wohllebenin Metsän käyttöoppaassa.
Tutustu kirjaluetteloon täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, vedos- ja haastattelupyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 5146 360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Arvostelukappaleet:
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja, p. 050 477 9332,
rosa-maria.kari@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Mitä tehdä, kun kansanvallan perustukset horjahtelevat? Jäähyväiset demokratialle (Gummerus) ilmestyy 4.9.12.8.2026 09:09:36 EEST | Tiedote
Demokratiaa on ajauduttu pitämään länsimaissa itsestäänselvyytenä, mutta sen perustukset horjahtelevat. Elämme maailmassa, jossa vaalit hävinnyt Yhdysvaltojen istuva presidentti yrittää estää vallanvaihdon usuttamalla kannattajansa rynnimään kongressitaloon estämään vaalituloksen vahvistamisen. Merkkejä kansanvallan rapauttamisesta löytyy myös EU-alueelta, Suomi mukaan lukien. Milloin maailma muuttui tällaiseksi? Miten kunnioitus kansanvaltaisia instituutioita ja inhimillisiä käytöstapoja kohtaan saivat väistyä öyhöttämisen, vihapuheen ja valheiden tieltä? Entä mitä asialle voisi tehdä? Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Jäähyväiset demokratialle ilmestyy 4.9.
Murtuma runoilijan jalassa sai katsomaan maailmaa erilaisesta näkökulmasta – Silja Kejosen runokokoelmassa kontataan Versailles’n peilisalissa10.8.2026 14:02:09 EEST | Tiedote
Versailles (Gummerus) on kirjailija ja kuvataitelija Silja Kejosen neljäs runokokoelma. Siinä Marie Antoinette ei sopeudu tiukkaan etikettiin. Kokoelman hurmaavat kompositiot ja surrealistinen näyttämö tutkivat naisen ruumiillisuutta, vanhenemista ja vitaliteettia. Kejonen on sukeltanut Marie Antoinetten maailmaan myös yhdessä näyttelijä Outi Vuorirannan kanssa tehdyssä taideperformanssissa, jota on esitetty osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
ENNAKKOTIEDOTE: Historiallinen trilleri aloittaa trilogian sortovuosista Tampereella – 60 vuotta täyttävän Päivi Alasalmen uusi romaani Enkelinkihara (Gummerus) ilmestyy 18.9.7.8.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Suosikkikirjailija Päivi Alasalmen historiallinen trilleri Enkelinkihara (Gummerus) aloittaa syyskuussa uuden, 1800-luvun lopun sortovuosien Tampereelle sijoittuvan Sydänkylmä-trilogian. Pitkästä kirjailijanurastaan tunnettu Alasalmi täyttää 60 vuotta tänään 7.8.
ENNAKKOTIEDOTE: Vaikuttava Pulitzer-palkittu romaani kirjoittaa uudelleen mustien historiaa6.8.2026 10:09:09 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James (Gummerus) on uudelleentulkinta Mark Twainin klassikkoromaanista Huckleberry Finnin seikkailut. Nerokas, teräviä havaintoja ja huumoria kihisevä romaani on kirjoitettu orjuutetun Jimin näkökulmasta, ja se näyttää orjat aktiivisina toimijoina. Romaani on myynyt yli kaksi miljoonaa kappaletta, se käännetään 33 kielelle, ja se on saanut lukuisia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja ja -ehdokkuuksia. Kielellisesti taiturillisen romaanin suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula, ja se ilmestyy 31.8.
ENNAKKOTIEDOTE: Hanna Brotherus kirjoittaa vahvan kehollisesti rakkaudesta, naiseudesta, sairaudesta ja addiktioista5.8.2026 10:46:17 EEST | Tiedote
"Eniten elämässäni olen ajatellut seksiä ja ruokaa”, toteaa päähenkilö kirjailija ja koreografi Hanna Brotheruksen 2.9. ilmestyvässä romaanissa Paitsi rakkaus (Gummerus). Romaani kuljettaa lukijan Pariisin kaduilta syömishäiriöklinikan käytäville. Se kuvaa vavahduttavasti naisen suhdetta omaan kehoon ja kaipuuta toisen lähelle. Silmiä avaava teos kysyy, voiko pakkomielteitä ruokaan ja rakkauteen erottaa toisistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


