Ennätysmäärä liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja jäi kiinni liikenteessä

Liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja tavattiin liikenteessä viime vuonna 150 enemmän kuin edellisvuonna. Jos poliisi havaitsee liikennekäytöstä poistetun auton liikenteessä, siitä voidaan ottaa kilvet pois. Lisäksi ajamisesta määrätään lisävero, joka on vähintään 1 000 euroa. Myös vakuutusmaksut joutuu maksamaan takautuvasti ja korotettuina.
- Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajaminen tulee kalliiksi. Vakuuttamattomuusmaksu peritään koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut vakuuttamatta, vaikka sillä olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä. Laiminlyönnistä määrätyt maksut voivat olla jopa tuhansia euroja. Jotta vakuutuksen muistaa ottaa ennen liikkeellelähtöä, kannattaa seisonnassa olevaan ajoneuvoon laittaa muistutukseksi vaikkapa rusetti tai muistilappu kiinni rattiin, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen vinkkaa.
Liikennekäytöstäpoisto tehdään usein esimerkiksi kausiajoneuvoille, kuten kesäautoille tai mopoille. Ennen kuin ajoneuvolla lähtee liikkeelle, on varmistettava, että vakuutus on voimassa ja ajoneuvo on palautettu liikennekäyttöön.
- Vanhempien kannattaa huolehtia, että nuorten mopoihin ja muihin moottoroituihin ajokkeihin liittyvät velvollisuudet on asianmukaisesti hoidettu. Kulkeminen loppuu välittömästi, jos poliisi tapaa vakuuttamattoman tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon liikenteessä, perintäpäällikkö Vesa Korhonen varoittaa.
Liikennevakuutuksessa on kattava turva
Liikennevakuutus tuo taloudellista turvaa liikenteessä sattuvien vakavien vammautumisten varalle, ja vakuutuksen laiminlyönnillä on vakavat seuraukset. Onnettomuustilanteessa vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt ajoneuvon omistaja ei saa lainkaan korvausta henkilövahingoistaan. Mikäli ajoneuvon kuljettajana on joku muu kuin omistaja, voi hänkin jäädä ilman korvauksia.
- Suomalainen liikennevakuutus on kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellinen, sillä se korvaa myös kuljettajalle itselleen tapahtuvat vahingot. Liikennevakuutuksella saa siis itselleen hyvin kattavan turvan varsin pienellä hinnalla, Liikennevakuutuskeskuksen vakuutuspäällikkö Lauri Linna summaa.
Lisätietoja:
Liikennevakuutuskeskus
johtaja Janne Jumppanen, 040 450 4543
vakuutuspäällikkö Lauri Linna, 040 450 4591
perintäpäällikkö Vesa Korhonen, 040 450 4568
etunimi.sukunimi(@)vakuutuskeskus.fi
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Palvelunumero medialle, arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Blogi: Liikenneturvallisuus – tilastoja vai tunnetta?30.5.2023 09:20:00 EEST | Blogi
Tieliikenne on viimeisten vuosikymmenten aikana lisääntynyt merkittävästi. Samanaikaisesti myös liikenteen objektiivisesti mitattu turvallisuus on parantunut merkittävästi, mutta liikenneturvallisuutta voi lähestyä numeroiden lisäksi tunteen kautta. Liikenteessä turvallisuuden tunteen lujittamista kaipaavat ensi sijassa liikenteen heikoimmat, eli suojattomat kulkijat, Liikennevakuutuskeskuksen toimitusjohtaja J-P Halmeenmäki kirjoittaa blogissaan.
Driving a car to Russia becoming significantly harder22.5.2023 07:50:13 EEST | Press release
From the beginning of June, a Finnish motor liability insurance policy will no longer be accepted in Russia and Belarus as the international Green Card agreements on motor liability insurance expire. Motorists need to have a local insurance policy valid in Russia. However, the terms and conditions of foreign insurance policies may come with some unpleasant surprises for motorists from Finland. The Finnish Ministry of Foreign Affairs recommends avoiding all travel to Russia and Belarus.
Betydligt svårare att åka bil till Ryssland22.5.2023 07:44:43 EEST | Tiedote
Finländsk trafikförsäkring fungerar inte i Ryssland och Belarus från början av juni när de internationella avtalen om grönt kort för trafikförsäkring upphör. En bilist ska ha en lokal försäkring som gäller i Ryssland, men villkoren i utländska försäkringar kan komma som en obehaglig överraskning för finländare. Utrikesministeriet uppmanar att undvika alla resor till Ryssland och Belarus.
Autoilu Venäjälle vaikeutuu merkittävästi22.5.2023 07:34:48 EEST | Tiedote
Suomalainen liikennevakuutus ei käy Venäjällä ja Valko-Venäjällä kesäkuun alusta alkaen, kun liikennevakuuttamisen kansainväliset vihreä kortti -sopimukset päättyvät. Autoilijalla tulee olla Venäjällä voimassa oleva paikallinen vakuutus, mutta ulkomaisten vakuutuksien ehdot saattavat aiheuttaa suomalaisille ikäviä yllätyksiä. Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle.
Finnish motor liability insurance policies no longer valid in Russia starting from June19.4.2023 08:00:30 EEST | Tiedote
The international Green Card agreements on motor liability insurance with Russia and Belarus were terminated last year, and the agreements end at the end of May. After this, drivers must take out the required insurance from a local insurer when they cross the border.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme