Etelä-Savon ELY-keskus

Enonkosken Laukunkankaan vanhan kaivosalueen ympäristövaikutuksia selvitetään

Jaa
Etelä-Savon ELY-keskus selvittää yhdessä Enonkosken kunnan ja kaivosyhtiö Outokumpu Mining Oy:n kanssa Laukunkankaan vanhan kaivosalueen ympäristövaikutuksia.

Selvityksessä tutkitaan mm. kaivoksen rikastushiekka-altaan rakenteiden kuntoa, rikastushiekan hapettumista sekä lähivesistöjen tilaa. Tavoitteena on saada selvyys rikastushiekka-altaan rakenteiden ja lähivesistöjen kunnostustarpeista. ELY-keskus laatii vesistöjen tutkimussuunnitelman.

Aiempi toiminta Laukunkankaan kaivosalueella

Laukunkankaalla sijaitsee Outokumpu Oy:n vanha kaivosalue. Alueella toimi kupari-nikkelikaivos ja rikastamo vuosina 1984-1994. Rikastusprosessissa malmi jauhettiin hienoksi ja metallikiisumineraalit erotettiin kivijauheesta. Jäljelle jäänyt hienojakoinen kiviaines, eli rikastushiekka, pumpattiin moreenipadon ympäröimään altaaseen. Rikastushiekka-altaan vedet johdettiin laskeutusaltaiden kautta Sortavalanjärveen ja edelleen Saimaan Haukiveteen. Rikastushiekka-allas sijaitsee osittain Enonkosken kunnan ja osittain Savonlinnan kaupungin alueella.

Toiminnan päätyttyä vuonna 1995 rikastushiekka-allas peitettiin 0,5 m:n moreenikerroksella ja kasvitettiin. Tavoitteena on ollut estää hapen kulkeutumista ilmasta rikastushiekkakasaan. Sulfidipitoisen kiviaineksen hapettuessa voi muodostua ns. hapanta valumaa.

Kaivoslain mukainen kaivospiiri on edelleen voimassa. Kaivoslain mukaisena valvontaviranomaisena (kaivosviranomainen) toimii Tukes.

Vesistöjen tilaa on seurattu

Kaivosalueen vesistöjen tilaa on seurattu ja tutkittu sekä kaivoksen toiminnan aikana että toiminnan lopettamisen jälkeen. Seurantaa ja tutkimuksia ovat tehneet mm. ELY-keskus, Savonlinnan kaupunki, Enonkosken kunta, GTK ja toiminnanharjoittaja. Havaintopaikkoja on sekä purkualueen lähtöuomissa että ulompana sijaitsevissa vesistöissä, mm. Saimaan Haukiveden Tevanlahdella.

Tevanlahden velvoitetarkkailu on lopetettu vuonna 2002. Etelä-Savon ELY-keskuksella on alueen vesien tilasta vain yksittäisiä näytteenottoja kaivostoiminnan vaikutuspiiriin kuuluvalta Sortavalanjärveltä (2008), Tevanjoesta (2010) sekä Särkijärveltä (2018)

Velvoitetarkkailutulosten perusteella Tevanlahdesta ei ole todettu merkittävää metallipitoisuuksien nousua eikä pH:n alenemista. Sortavalanjärven on todettu olevan syvimmiltä osiltaan käytännössä hapeton. Alusveden metallien taustapitoisuudet ovat luonnonvesiä selvästi suuremmat, mutta ei hälyttävällä tasolla. Kohonneita raskasmetallipitoisuuksia ei havaittu. Särkijärvessä on todettu voimakas pH alenema sekä sulfaattipitoisuuden nousu. Sama käy ilmi myös tämän vuotisesta Savonlinnan kaupungin teettämästä selvityksestä.

Koska osa vesien tilan tiedoista on huomattavan vanhoja, on Etelä-Savon ELY-keskus laatimassa laajempaa tutkimussuunnitelmaa Laukunkankaan kaivosalueen vesistöjen nykytilan selvittämiseksi. Laukunkankaan vesientilaselvityksissä Etelä-Savon ELY-keskus tekee yhteistyötä Outokumpu Mining Oy:n ja Enonkosken kunnan kanssa. Selvityksien tulosten perusteella voidaan lähteä suunnittelemaan mahdollisia alueen jatkokunnostustoimia. Tilaselvitykseen kuuluu myös aikaisemman tiedon kokoaminen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö Marjukka Kilpeläinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 187, marjukka.kilpelainen(at)ely-keskus.fi


Johtava asiantuntija Eira Luokkanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 037 485, eira.luokkanen(at)ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Norppa tarvitsee rauhaa karvanvaihtoaikana8.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Liikkuessasi Saimaan vesillä saatat nähdä saimaannorpan paistattelemassa päivää rantakivellä. Norppa nousee keväällä kivelle vaihtamaan karvaa. Aurinko kuivattaa turkin, mikä edistää karvan vaihtumista. Etelä-Savon ELY-keskus muistuttaa, että kivellä makoileva norppa kaipaa rauhaa, koska se ei karvanvaihtoaikana sukella mielellään veteen. On syytä muistuttaa, että norppien tahallinen häiritseminen karvanvaihtoaikana on myös luonnonsuojelulain nojalla kiellettyä.

Etelä-Savon elinkeinoelämän kasvuhalukkuus ei pääse realisoitumaan29.4.2025 10:17:19 EEST | Tiedote

Etelä-Savon elinkeinorakenteelle on tunnusomaista, että sen yrityskanta on mikro- ja pk-valtaista. Isoja suuryrityksiä maakunnassa on vain harvakseltaan. Tuoreen suhdannebarometrin mukaan maakunnan yritysten kasvuhalukkuus on maan keskiarvoa korkeampi ja yritysten suhdannenäkymät maan keskiarvoa positiivisemmat. Kasvuhalut eivät kuitenkaan näytä realisoituvan. Yhtenä kasvun haasteena on ulkopuolisen rahoituksen saatavuus. Kolme neljästä eteläsavolaisesta yrityksestä arvioi rahoittajien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana.

Kangasvuokot aloittelevat kukintaansa Etelä-Savossa28.4.2025 12:50:51 EEST | Tiedote

Jo vuonna 1952 rauhoitettu ja uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokiteltu kangasvuokko aloittelee kukintaansa. Etelä-Savon ELY-keskus pyysi viime vuonna kansalaisia ilmoittamaan tietämistään kangasvuokkojen esiintymispaikoista. ELY-keskus sai ilahduttavasti tietoja useista aiemmin viranomaisen tietojen ulkopuolelle jääneistä esiintymispaikoista. Tiedossa olevia kangasvuokon esiintymispaikkoja voi edelleen ilmoittaa luonnonsuojeluasiantuntija Juho Kolehmaiselle osoitteeseen juho.kolehmainen@ely-keskus.fi

Etelä-Savossa työttömiä edelleen yli 7 00024.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita 7 019, mikä on 757 henkilöä eli 12 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 758. Työttömänä oli 12,6 % työvoimasta. Maaliskuun aikana kokonaan työttömien määrä laski reilulla sadalla ja lomautettujen määrä 54:llä. Lomautettujen miesten määrä laski helmikuusta 37:llä ja lomautettujen naisten 17:llä.

Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia vesistöjen kunnostukseen23.4.2025 12:46:48 EEST | Tiedote

Etelä-Savossa myönnettiin avustuksia vesistökunnostuksiin yli 300 000 euron edestä. Yhteensä avustushakemuksia tuli 17 kappaletta, joista 13 sai myönteisen avustuspäätöksen. Vesistöissä tehtävien toimenpiteiden lisäksi avustusta myönnettiin kolmelle valuma-aluelähtöiselle suunnittelu- ja toimenpidehankkeelle. Avustetuilla hankkeilla edistetään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää ekologista tilaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye