Enontekiön kunta aikoo perustaa seriffin toimen vastatoimena poliisivirkojen lakkauttamiselle
13.12.2017 09:00:00 EET | The Satama Oy | Tiedote

Tieto Enontekiön poliisin virkojen lopettamisesta saatiin syyskuussa. Lapin poliisi perusteli päätöstä sillä, että Enontekiön poliisipartion poliisi oli jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa ja Lapin poliisi taas aikeissa vahvistaa Kittilän poliisia.
– Me emme jätä tätä tähän vaan käytämme kaikki keinot, että poliisi säilyy Enontekiöllä, sanoi Enontekiön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen tuolloin.
Seriffi tuo turvaa kuntalaisille ja matkailijoille
Enontekiö on Suomen kolmanneksi suurin kunta. Päätös poliisittomuudesta on huolestuttanut kuntalaisia.
– Meiltä on lopetettu myös rajavartio. Viime viikolla poliisia odotettiin 2,5 tuntia uhkaavassa tilanteessa Hetassa. Jos tilanne olisi ollut Kilpisjärvellä, odotusaika olisi venynyt viiteen tuntiin, Seppo Alatörmänen kuvailee nykytilannetta. – Rekkaonnettomuudet aiheuttavat viikoittain ongelmia valtatie 21:n varrella. Liikenne voi olla poikki tuntikausia, ja viimeksi pyysimme liikenteenohjausapua Norjasta.
Saamelaisalueen viranomaisia työllistävät lisäksi muun muassa porovarkaudet sekä maastoon eksyneet ihmiset.
– Enontekiössä pitää lain mukaan olla poliisiasema, mutta kohta poliisiasemalla ei ole poliisia, Seppo Alatörmänen sanoo. – Kuitenkaan esimerkiksi keskustelut sisäministeri Paula Risikon kanssa eivät ole tuoneet muutosta tilanteeseen.
Kunnan turvallisuustilanteen takaamiseksi Enontekiö suunnittelee kunnallisen seriffin toimen perustamista.
– Kuntalaisten turvallisuuden tunne palautetaan, ja mahdollisena ratkaisuna tähän voisi olla kunnan perustama seriffin toimi. Toimi olisi voimassa, kunnes kuntaan saadaan jälleen poliisi, kunnanvaltuuston puheenjohtaja summaa.
– Kunnalla on vastuu kuntalaisista, vaikka valtiolla on vastuu poliisitoimista. Enontekiö haluaa olla houkutteleva kunta yrittäjille, asukkaille ja myös turvapaikanhakijoille.
Enontekiön seriffiksi on jo ilmoittautunut Antti Tonteri. Hänellä on vankka paikallistuntemus, ja tämänhetkisenä päivätyönään hän tekee maastotarkastuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Alatörmänen
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Enontekiön kunta
seppo.alatormanen@enontekio.fi
+358 (0)40 684 6871
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
The Satama Oy on suomalainen, henkilökuntansa omistama yritys, joka yhdistää konsultoinnin, markkinoinnin ja yritystapahtumat asiakkaan tavoitetilaan ohjaavaksi palvelukokonaisuudeksi. Yritys työllistää noin 18 henkilöä. Vuonna 2024 liikevaihto oli noin 3,2 miljoonaa euroa, ja vuodelle 2025 tavoitteena on noin 4 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta The Satama Oy
Helsinkiin rakentumassa 90-metrinen sisäuima-allas ja hiekkaranta1.4.2026 09:49:08 EEST | Tiedote
Katajanokalla sijaitseva Wanha Satama uudistuu jo ensi kesäksi poikkeuksellisella tavalla, kun tapahtumatalon lasikatolla varustettu E-sali, eli Elia, muutetaan Suomen suurimmaksi sisäuima-altaaksi.
Yritysten löydettävyys on murroksessa: asiakkaat siirtyvät niille, jotka ymmärtävät muutoksen24.3.2026 11:20:53 EET | Tiedote
Yritysten tapa tulla löydetyksi on muuttumassa nopeammin kuin kertaakaan hakukoneiden yleistymisen jälkeen. Yhä useampi asiakas saa vastauksen suoraan hakukoneen tai tekoälyn tuottamana ilman, että siirtyy yritysten verkkosivuille. Kansainvälisten selvitysten mukaan merkittävä osa hauista päättyy jo nyt ilman klikkausta, ja tekoälypohjaiset vastaukset kasvattavat ilmiötä entisestään. Samalla asiakasliikenne ei katoa, vaan jakautuu uudelleen yrityksille, jotka osaavat rakentaa löydettävyyttään sekä hakutuloksissa että tekoälyn suosittelemissa vastauksissa.
62-vuotias kestävyyslegenda haastaa "hirveän" maailmanennätyksen Helsingissä – Jari Lampi tavoittelee 411 toiston rajaa sotilasmaastavedossa LOL Expossa10.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa 12.4. järjestettävässä liikunta- ja hyvinvointitapahtumassa lanseerataan myös kaksi hyvinvointialan innovaatiota.
Liiketoimintakaupalla syntynyt uudentyyppinen kokonaisuus sai nimekseen The Satama6.2.2025 10:25:42 EET | Tiedote
Wanha Satama Interactive Oy:n ja Zeroten Oy:n liiketoimintakaupan myötä syntyi The Satama Oy, joka auttaa asiakkaitaan menestymään Suomen laajimpiin kuuluvalla uudella palveluportfoliolla.
Tutkimus: Tapahtumia järjestetään nyt enemmän asiakkaiden kuin oman henkilökunnan vuoksi20.11.2024 11:10:59 EET | Tiedote
Yhdistynyt tapahtumatila Wanha Satama ja mainostoimisto Zeroten (WS Zeroten Oy) selvitti tapahtumien ostajien näkemyksiä hankintojen tavoitteista ja kumppanin valinnasta oman brändityönsä yhteydessä lokakuun lopussa 2024. Tapahtumilla tavoitellaan nyt erityisesti asiakaskunnan sitouttamista, ja tapahtumatilan toivotaan mukautuvan tarpeeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



