Ensi vuoden yritystukien EAKR-haku käynnistyy Pohjois-Suomessa 9.1.2023 (Lappi, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
9.12.2022 13:28:27 EET | ELY-keskukset | Tiedote

ELY-keskuksen yrityksen kehittämisavustukset on suunnattu pk-yrityksille, ja rahoitettavilla hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, uudistumiseen, kansainvälistymiseen tai innovaatiotoimintaan. Yrityksen kehittämisavustukset ovat pääosin EAKR-rahoitusta.
EU-ohjelmakauden ensimmäinen EAKR-hakujakso käynnistyi maaliskuussa ja päättyy 31.12.2022. Vuodenvaihteen jälkeen tuen hakemisessa on lyhyt tauko. Uusi EAKR-haku on jälleen avoinna Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa 9.1.-28.2.2023 sekä Kainuussa 9.1-31.12.2023.
Alkuvuoden aikana Pohjois-Pohjanmaalla on haettavissa EAKR-tukea yrityksen kehittämisavustuksiin noin 9,5 miljoonaa euroa. Kainuussa määrärahaa on noin 4,6 miljoonaa euroa ja Lapissa noin 9,7 miljoonaa euroa.
Lisäksi ensi vuonna on tulossa jaettavaksi huomattava määrä Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon liittyvää JTF-tukea. Pohjois-Pohjanmaalla on käytettävissä JTF-rahoitusta yrityksen kehittämisavustuksiin noin 35,9 miljoonaa euroa, Kainuussa noin 2,7 miljoonaa euroa ja Lapissa noin 22,3 miljoonaa euroa.
JTF-haku käynnistyy arvioiden mukaan kevään aikana, kun EU:n komissio on hyväksynyt alueelliset suunnitelmat ja EURA 2021 -järjestelmä mahdollistaa haun avaamisen. Kun suunnitelmissa on merkittävä kehittämis- tai investointihanke, uutta tukimuotoa kannattaa pitää silmällä. Yritysrahoitushakujen käynnistymisestä tiedotetaan rakennerahastot.fi-sivustolla ja ELY-keskuksen verkkosivuilla.
ELY-keskuksen rahoitus on tarkoitettu pk-yritysten kasvun tueksi
ELY-keskuksen rahoituksella tuetaan pk-yritysten kasvua. Tällä EU-ohjelmakaudella huomioidaan erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, hiilineutraalisuuden edistämiseen sekä energia- tai materiaalitehokkuuteen vaikuttavat hankkeet.
Rakennerahastot.fi-sivuston Pohjois-Suomen yritysrahoitus-osiossa on julkaistu uutena lisämateriaalina Periaatteita kansainvälistymishankkeissa. Ohje avaa hakijalle konkreettisesti sitä, minkälaisia toimenpiteitä ja kustannuksia kansainvälistymishankkeet voivat sisältää.
Hakijan kannattaa tutustua rahoituslinjauksiin ja olla yhteydessä oman alueensa ELY-keskuksen yritysasiantuntijaan ennen hakemuksen jättämistä. Hankesuunnitelmasta on suositeltavaa keskustella etukäteen yritysasiantuntijan kanssa. Hakemuksen laatimiseen liittyvissä asioissa hakijoiden apuna on lisäksi valtakunnallinen pk-yritysten rahoitusneuvonta, p. 0295 024 800 (ma-pe klo 9–15).
Ohjelmistokehitystyön viivästyminen vaikuttaa käsittelyaikoihin
Hankekäsittely ELY-keskuksessa on tällä hetkellä ruuhkautunut. Käsittelyaikojen pitkittyminen johtuu EURA 2021 -järjestelmän ohjelmistokehityksen myöhästymisestä. Vuoden 2022 maaliskuusta lähtien saapuneiden hankkeiden käsittely käynnistyi lokakuun lopussa ja päätöksiä on tehty marraskuusta lähtien. Hakemuksia käsitellään saapumisjärjestyksessä ja päätöksiä tehdään viikottain järjestettävissä rahoituskokouksissa.
Maksatusten ja muutoshakemusten aikatauluista
Uudella EU-ohjelmakaudella hyväksytyille hankkeille voidaan myöntää ennakkomaksuna 30 prosenttia tuen määrästä. Ennakkomaksujen tekeminen on ollut mahdollista EURA 2021 -järjestelmässä marraskuun lopulta lähtien ja ennakkoja maksetaan hankkeille käytännössä niin pian kuin se on päätöksenteon jälkeen mahdollista.
Maksatusten hakeminen on mahdollista EURA 2021 -järjestelmässä näillä näkymin keväästä 2023 alkaen. Hyväksytyn hankkeen osalta muutoshakemusten tekemiselle ei ole toistaiseksi tiedossa aikatauluarvioita ohjelmistokehitystyön puolesta.
Lisätietoa ELY-keskuksen yritysrahoituksesta Pohjois-Suomessa:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rahoitusyksikön päällikkö Pasi Loukasmäki, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 023 568, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

