Ensihoitoon uusia moniviranomaisyksiköitä – lähes kolmasosa ensihoidosta hankitaan yksityisiltä tuottajilta
Aluehallitus päätti lisäksi maanantaina, että Pirkanmaan ensihoidossa jatketaan ambulanssipalvelun tuottamista monituottajamallilla. Hyvinvointialueen oman tuotannon osuus kuitenkin nousee nykyisestä noin 60 prosentista 70,2 prosenttiin esittelijän muutetun päätösesityksen mukaan. Yksityisen palvelutuotannon hankinta on käynnistymässä ja kilpailutusasiakirjat on tarkoitus julkaista kesäkuussa. Kilpailutuksen kohteena on Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Oriveden, Kuhmoisten, Ikaalisen, Hämeenkyrön, Sastamalan ja Punkalaitumen ensihoidon palvelutuotantoa.
Ensihoidon tehtävämäärän kasvua pyritään hillitsemään eri tavoin sekä kehittämään toimintamallia, jossa ensihoito ja sosiaali- ja terveydenhuollon muu palvelutoiminta toimivat nykyistä tiiviimmin yhdessä. Ensihoidon palvelutarjontaa kehitetään erityisesti harvaanasutuilla alueilla ottamalla käyttöön moniviranomais- eli hybridiyksiköitä Kangasalan Sahalahdella, Vesilahdella, Ylöjärven Kurussa ja Kihniössä. Viranomaisten yhteistyönä perustettavien yksiköiden käyttöönotto edellyttää, että yksiköt näissä kohteissa tuottaa hyvinvointialue.
Hankintaohjelmaa esitetään aluevaltuustolle
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle hankintaohjelmaa, joka ohjaa hyvinvointialueen hankintoja ja niiden kehittämistä valtuustokaudella. Hyvinvointialue toimii strategiansa mukaisesti monituottajamallissa ja kehittää palveluja yhdessä kumppaneiden kanssa.
Hyvinvointialueen kumppaneina on erilaisia ja erikokoisia toimijoita. Hankintaa ei aina tarvitse tehdä kerralla koko hyvinvointialueelle, jolloin myös alueellisten ja pienempien yhteisöjen asema voidaan paremmin huomioida.
Hankintojen osuus talousarvion toimintakuluista on noin 1,3 miljardia euroa vuonna 2023. Hankintaohjelmasta päätetään aluevaltuustossa.
Tieto- ja tiedolla johtamisen ohjelma hyväksyttiin
Hyvinvointialueen onnistumisen edellytyksenä on laadukas ja ajantasainen tieto, jonka avulla niin strategiset, taktiset kuin operatiiviset päätökset voidaan tehdä. Tiedon tuottamista ja tiedolla johtamista linjataan tieto- ja tiedolla johtamisen strategisessa ohjelmassa, jonka aluehallitus hyväksyi maanantaina.
Tietojohtamisen ohjelman tavoitteena on, että tuotettu tieto on laadukasta ja vertailukelpoista ja nopeasti saatavilla eri tasoilla. Tietoa hyödynnetään systemaattisesti toiminnan johtamisessa, ohjauksessa ja kehittämisessä.
Yksilöasioiden jaostoon valittiin Minna Minkkisen tilalle Eleanora Mäkinen ja konserni- ja toimitilajaoston varajäseneksi Milka Hanhela.
Aluehallitus jätti asiakohdat §103-105 ja §108 pöydälle käsitelläkseen ne ajan puutteen vuoksi seuraavassa kokouksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kuhmoisten, Lempäälän ja Valkeakosken terveysasemat palvelevat nyt myös chatissa1.6.2023 11:31:40 EEST | Tiedote
Chatissa voit arkisin kello 9–14 kysyä neuvoa terveysasemasi vastaanottotoiminnan sairaanhoitajalta samalla tavalla kuin puhelimessakin. Hoitaja arvioi hoidon tarpeesi, antaa ohjeita ja tarvittaessa ohjaa sinut jatkotutkimuksiin tai -hoitoon.
Aluevaltuuston puheenjohtajisto vaihtuu 5.6. - seuraa valtuuston kokousta suorana verkossa1.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu maanantaina 5.6. klo 17 poikkeuksellisesti Technopolis Yliopistonrinteen Häggman-kokoustilassa (A-talo 2.krs) Tampereella.
124 tutkimusta sai valtion tutkimusrahoitusta Sisä-Suomen yhteistyöalueella30.5.2023 15:07:30 EEST | Tiedote
Vuosittainen yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen tarkoitettu valtion tutkimusrahoitus on jaettu. Sisä-Suomen yhteistyöalueella rahoitusta oli jaossa kaikkiaan 3,2 miljoonaa euroa. Sillä tutkitaan tulevalla nelivuotiskaudella muun muassa enteroviruksia, selkäydinvammoja, nenä- ja sivuontelotulehduksia sekä syöpälääkehoitoja.
Kokemusasiantuntijat pitivät uutta psykiatrista sairaalaa toimivana26.5.2023 15:48:48 EEST | Tiedote
Taysin uuden psykiatrisen sairaalan rakennustyöt ovat loppusuoralla. Omaiskokemusasiantuntijat tutustuivat ensi vuoden alussa käyttöön otettaviin tiloihin. Vaikutelmat olivat positiivisia. Sekä rakennuksen valoisa arkkitehtuuri että toiminnan kannalta tarkasti harkitut tilat saivat kiitosta. Kokemusasiantuntijoiden mukaan rakennus luo toiminnalle puitteet, vaikka henkilökunta onkin tärkein.
Pirkanmaalla kerätään näkemyksiä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista26.5.2023 08:47:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella valmistellaan päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden hankintaa, ja sen perustaksi kerätään sekä palveluiden asiakkaiden että heidän omaistensa näkemyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme