Ensimmäinen Mestarikoulu valitaan Gastro Helsinki 2020 -messuilla
3.10.2019 09:58:29 EEST | Messukeskus | Tiedote

Mestarikoulu-kilpailun tarkoituksena on tuoda esille Suomen ravintola-alan oppilaitoksia ja niiden kokkiopiskelijoita sekä kasvattaa kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan.
– Mestarikoulu-kilpailu nostaa esille kaikkia Suomen ravintola- ja hospitality-alan oppilaitoksia ja opiskelijoita. Ravintola-alan tarjonta ja kysyntä eivät tällä hetkellä kohtaa. Uusia ravintoloita syntyy ennätystahtiin, mutta samaan aikaan osa ravintola-alan koulujen opiskelupaikoista jää täyttymättä. Töitä siis olisi, mutta tekijät jäävät puuttumaan. Kilpailulla tulemme lisäämään kiinnostusta ja arvostusta alaa kohtaan sekä kasvattamaan alan opiskelijoiden ammattiylpeyttä, korostaa Food Camp Finlandin toimitusjohtaja Riikka Kannas.
Kilpailun esikarsinta on parhaillaan käynnissä osoitteessa mestarikoulu.fi. Esikarsintaan 15.12. mennessä osallistuneista valitaan ensin kahdeksan parasta semifinaaliin ja lopulta neljä parasta finaaliin Gastro-messuille. Kilpailu toteutetaan parikilpailuna ja yhdestä koulusta voi hakea useampi opiskelijapari. Kilpailun päätuomarina toimii keittiömestari ja ravintoloitsija Pekka Terävä. Tuomaristoon kuuluvat muun muassa keittiömestarit Eero Vottonen, Sasu Laukkonen, Harri Veckman ja Jari Vesivalo sekä myyntijohtaja Jerry Tiittala.
Kilpailun järjestää Gastro Helsinki -messuilla Food Camp Finland yhdessä kumppaneidensa ArlaPron, Electroluxin, Gastro Helsingin, HKScanin, Kespron, Restelin (Food&Events), San Pellegrinon ja Kiillon kanssa.
Kokeille töitä tarjolla
Ravintola-alalle hakeutuu nykyisin entistä vähemmän opiskelijoita, vaikka alan työtilanne on erinomainen. Tällä hetkellä TE-palveluiden verkkosivuilla on avoinna 750 kokin paikkaa eri puolilla Suomea.
– Ravintola-alan vetovoima on laskenut viimeisten vuosien aikana, vaikka alan töitä olisi tarjolla todella paljon. Olen iloinen, että kokin monipuolista työtä avataan omaa uraansa pohtiville nuorille esimerkiksi juuri Mestarikoulu-kilpailun avulla, sanoo ravintola-alan koulutusalajohtaja Marja Hemmi Perho liiketalousopistosta.
Kokin työssä pääsee hyödyntämään kädentaitoja. Ravintola-ala on yhteisöllistä tiimityötä, ja se työllistää kokkien lisäksi myös muun muassa salipuolen osaajia.
– Vetovoiman kasvattaminen on koko hotelli-, ravintola- ja matkailualan yhteinen tavoite, ja se koskettaa läheisesti alan kouluttajia niin ammatti- kuin korkeakoulupuolella. Alalle työllistyy hyvin, ja se on samalla koulutuksen haaste – saada tutkinnot valmiiksi, kun työelämäkin vetäisi, kertoo ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelmajohtaja Risto Karmavuo Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.
Mestarikoulu-kilpailu
Kilpailu on tarkoitettu kaikille Suomen ravintola-alan oppilaitoksissa opiskeleville kokeille. Kilpailuun voivat osallistua kaikki halukkaat ilman ikärajaa. Kilpailu toteutetaan parikilpailuna, yhdestä koulusta voi hakea useampi opiskelijapari.
Esikarsinta päättyy 15.12.2019. Hakeminen tapahtuu osoitteessa mestarikoulu.fi. Karsintatuomaristo valitsee semifinaaliin kahdeksan parasta paria anonyymisti annoskuvan ja reseptin perusteella. Semifinaalissa 11.3.2020 valmistetaan ennakkotehtävänä ollut annos. Neljä parasra jatkavat finaaliin 12.3.2020, jossa valmistetaan alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.
Lisätietoja:
Messukeskus Helsinki, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, etunimi.sukunimi@messukeskus.com
Food Camp Finland, markkinointi- ja viestintäjohtaja Sirkka Norha, p. 050 347 5412, etunimi.sukunimi@foodcampfinland.fi
Gastro Helsinki 11.–13.3.2020 | Joka toinen vuosi Messukeskuksessa Helsingissä järjestettävä Suomen johtava ravintola- ja ruoka-alan ammattilaisten tapahtuma esittelee alan uutuudet ja trendit. Maksuton sisäänpääsy yli 18-vuotiaille alan ammattilaisille rekisteröitymällä. www.gastrohelsinki.fi |#gastrohelsinki2020
Food Camp Finland Oy on yksi Suomen johtavista ruokailualan yrityksistä. Yrityksen missiona on muistuttaa ihmisiä syömisen kokemuksellisuudesta. Omien ruokailutapahtumien lisäksi Food Camp Finland järjestää tapahtumia, konsultoi ja kouluttaa foodservice-alan toimijoita ravintoloista ruokateollisuuteen. Yritykseen kuuluu myös korkeatasoinen catering-palvelu. Food Camp Finland on osa Olo Groupia, johon kuuluvat myös Michelin-tähti-ravintola Olo, Garden by Olo, Ravintola Nude, Ravintola Emo sekä viinien verkkokauppa Bottlescouts.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Ruokamessut järjestetään 2027 eri ajankohtana kuin Lapsimessut ja Lemmikkimessut26.4.2026 17:09:39 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa oli tänä viikonloppuna paljon nähtävää, kun Ruokamessut, Lapsimessut ja Lemmikkimessut järjestettiin samanaikaisesti. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili lähes 62 000 kävijää. Ensi vuonna Ruokamessut järjestetään 2. – 4.4.2027, Lapsimessut 23. – 25.4.2027 ja Lemmikkimessut 24. - 25.4.2027 (la-su). Tapahtumakokonaisuus on ollut toimiva, mutta nyt halutaan rauhoittaa tapahtumia ja saada enemmän tilaa.
Fazer Puikula Ohut Ruis voitti Suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinnon24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto jaettiin tänään Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa ruisleivälle ja sen sai Fazer Puikula Ohut Ruis. Fazerin patentoimaa LOFO-entsyymiä hyödyntävä ja vatsaystävällinen uutuusruisleipä sai paljon kehuja raadilta ja voitti Suomen Messusäätiön lahjoittaman 10 000 euron palkinnon.
Samu Räsäsen rohkea konsepti ja viimeistelty makufilosofia nostivat hänen ravintolansa Vuoden ravintolaksi24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on valinnut Vuoden ravintolaksi 2026 helsinkiläisen Luovuus kukkii kaaoksesta. Valinta perustuu ravintolan omaleimaiseen konseptiin, jossa luovuus, yllätyksellisyys ja periksiantamaton maku yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Ruokamessut kutsuu inspiroitumaan, herkuttelemaan ja tekemään löytöjä23.4.2026 10:03:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma esittelee yli 230 yrityksen tuotteita ja palveluja. Mukana on yli 100 ensikertalaista ja useita kansainvälisiä toimijoita. Osastotarjonnan lisäksi Ruokamessut tarjoaa paljon virikkeitä, kisoja, palkintoja sekä muun muassa nimekkäiden kokkien ja ruokavaikuttajien esityksiä. Ruoka 2026 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 24. – 26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Finlands Mässa med ett starkt år – omsättningen steg till rekordnivå23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Finlands Mässa‑koncernen hade ett starkt år 2025. Omsättningen steg för första gången i koncernens historia till en rekordnivå på över 60 miljoner euro. Mässcentrums besökarantal översteg en miljon för första gången efter pandemin och ökade med 13,7 procent jämfört med föregående år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
