Ensimmäiset asukkaat muuttavat Finnooseen syyskuussa
17.9.2021 09:17:18 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Ensimmäiset asukkaat muuttavat uudelle Finnoon alueelle 28.9. Finnoon ensimmäinen valmistuva asuinkohde on rakennusliike Skanskan As. Oy Espoon Reimari. Finnoonkallion alueelle lähelle Finnoon metroasemaa valmistuvassa kahdeksankerroksisessa talossa on 64 asuntoa.
Finnoossa on tällä hetkellä käynnissä 15 asuinrakennushanketta, joista valtaosa valmistuu vuoden 2022 aikana. Skanskalla on Reimarin lisäksi toinenkin kohde, Lujatalolla kaksi, T2H:lla kaksi, Hartelalla kaksi, Hausialla kolme, Avaralla kolme ja Espoon Asunnoilla yksi.
Asuntorakentaminen on Finnoonkallion lisäksi käynnissä Djupsundbäckenin ja Luoteisrinteen kaava-alueilla metroaseman läheisyydessä.
Tänä vuonna ja ensi vuoden aikana liikkeelle lähtee useita uusia kohteita.
Asunnot sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella, kävelymatkan päässä merenrannasta. Metro liikennöi Finnooseen vuonna 2023. Finnoossa on myös helppo liikkua pyörällä ja kävellen.
Finnoon rakentaminen jatkuu läpi 2020-luvun
Rakentaminen Finnoon metroaseman ympäristössä alkaa, kun valmisteilla oleva asemakaava on lainvoimainen. Espoon valtuuston hyväksymä Finnoon keskuksen kaava kumoutui oikeudessa toukokuussa. Kaavaa valmistellaan uudelleen kuluvan syksyn aikana ja se pyritään alustavan aikataulun mukaan saamaan hyväksymiskäsittelyyn keväällä 2022.
Tuleva asemakaava velvoittaa selvemmin pitämään huolta suojavyöhykkeestä, joka erottaa asuinrakentamisalueen Finnoon arvokkaasta lintualtaasta.
Finnoossa sijaitsee Suomenojan venesatama. Satama-alue muuttuu tulevan kaavoituksen myötä. Tavoitteena on saada Finnoonsataman osayleiskaava päättäjille vuonna 2022.
Finnoon kaavoitus on ollut käynnissä kymmenkunta vuotta. Finnoo on uusi merellinen kaupunkialue, jota kehitetään ilmastonmuutoksen torjunnan esimerkkialueena. Finnoo on yhdistelmä tiivistä kaupunkirakennetta, kevyttä ja julkista liikennettä, arvokasta virkistys- ja suojelualuetta sekä kestävään energiaan painottuvaa tuotantoaluetta.
Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa. Rakentaminen Finnoossa jatkuu läpi 2020-luvun. Koko alue on pääpiirteissään valmis 2030-luvulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Leivoprojektinjohtajakaupunkiympäristö
Puh:+358 50 340 9723kimmo.leivo@espoo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Major sports event for children and young people brings thousands of pupils from the Helsinki Metropolitan Area to Espoo on Thursday 24 September22.9.2026 12:53:50 EEST | Press release
School Action Day, the Finnish flagship event of the European Week of Sport, will take place on Thursday 24 September at Leppävaara Sports Park in Espoo. A total of 165 school classes and approximately 3,500 pupils have registered for the event.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme