Ensimmäiset palvelut muuttivat Nokian uudelle sosiaali- ja terveysasemalle
Vastaanottopalvelut eli terveyskeskuksen hoitajien ja lääkärien vastaanotot muuttavat porrastetusti 14.–21.8.2023.
Hammashoitola palvelee sosiaali- ja terveysaseman tiloissa maanantaista 28.8.2023 lähtien. Muuton vuoksi hammashoidon päivystysvastaanotto on 27.8.2023 asti Kauppakadun ja Koskenmäen hammashoitoloissa.
Elokuun lopussa sosiaali- ja terveysasemalle muuttavat lähipalvelusairaala (sairaalaosasto) ja kuvantaminen. Suun (hampaiston) kuvantamistutkimukset aloitetaan uusissa tiloissa 4. syyskuuta. Lisäksi sosiaali- ja terveysasemalle tulee kahvila sekä lounasravintola, joka avautuu syyskuun alussa.
Fysio- ja toimintaterapia sekä apuvälineyksikkö jatkavat toimintaansa nykyisissä tiloissa uuden sosiaali- ja terveysaseman viereisessä rakennuksessa osoitteessa Maununkatu 10.
Syyskuun alusta alkaen asiakkaille maksuttomia hoitotarvikkeita ei enää jaella sosiaali- ja terveysasemilla, vaan ne toimitetaan asiakkaille PostNordin kautta. Hoitotarvikkeet tilataan sähköisellä lomakkeella, joka on otettu käyttöön jo aiemmin tänä vuonna. Elokuun ajan hoitotarvikepalvelun toimipiste palvelee Nokian sosiaali- ja terveysasemalla ajanvarauksella.
Nokian uusi sosiaali- ja terveysasema on rakennettu aiemmin puretun terveyskeskuksen paikalle osoitteeseen Maununkatu 12. Se kokoaa nokialaisten sosiaali- ja terveyspalveluja saman katon alle. Syyskuussa asukkaille järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia sosiaali- ja terveysasemalle. Kierroksista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Tarkemmat tiedot muuttoaikatauluista ja muuttavista palveluista löydät pirha.fi-sivuilta: Nokian sosiaali- ja terveysasema.
Yhteyshenkilöt
Nokian sosiaali- ja terveysaseman muutot:
Hyvinvointikeskuskoordinaattori
Outi Kytöneva
puhelin 040 357 6771
outi.kytoneva@pirha.fi
Hoitotarvikepalvelu:
palvelupäällikkö
puhelin 040 801 6175
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kangasalan ja Pälkäneen lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kuvantamisen puhelinnumerot muuttuvat9.5.2025 09:51:00 EEST | Tiedote
Kangasalan ja Pälkäneen sote- ja lähiasemien ja lähiasiointipisteiden lääkärin ja hoitajan vastaanottojen sekä kuvantamisen ajanvarausnumerot muuttuvat maanantaina 19.5.2025.
Taysissa valmistellaan oma lastenlääkäri -mallia Pirkanmaalle9.5.2025 08:54:48 EEST | Tiedote
Taysiin perustetaan avopediatrian poliklinikka, joka tuo Pirkanmaalle uuden ja asiakaslähtöisen tavan hoitaa somaattista erikoissairaanhoitoa tarvitsevia lapsia.
Seuraa maanantain 12.5. aluevaltuustoa verkossa suorana8.5.2025 13:54:10 EEST | Tiedote
Nykyisen aluevaltuuston viimeinen kokous pidetään maanantaina 12.5.2025 klo 17. Kokous järjestetään paikan päällä Tampereen yliopistolla, Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksessa.
Uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE käynnistyy Pirkanmaalla7.5.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Lastensuojelun asiakasohjaus Luotsissa on käynnistynyt uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE eli Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää perhehoitoa nuorille, joiden tilanteet vaativat erityistä tukea.
Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme