Ensimmäiset suomalaiset kausityöntekijät pellolla
22.4.2020 12:58:03 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä sivustolla on myös kasvussa. Nyt työpaikkoja on palvelun kautta avoinna noin 1 200 eri puolilla Suomea. Määrä on kolminkertaistunut muutamassa viikossa. Vapaita kausityöpaikkoja voi ilmoittaa ja hakea myös te-palvelut.fi -sivustolla, joten avointen kausityöpaikkojen ja työnhakijoiden lukumäärät ovat tätäkin suurempia. Näiden palveluiden tarkoitus on ratkaista työvoiman kohtaanto-ongelma kustannustehokkaalla tavalla. Molemmat palvelut ovat maksuttomia.
Normaalioloissa työnantajat ovat sopineet kausitöistä pääosin ulkomaisten työntekijöiden kanssa, mikä nyt korona-aikana on aiheuttanut epävarmuutta ja hitautta uusien rekrytointien käynnistämisessä. Kevät on etuajassa ja istutuksilla on kiire. Siksi yrittäjät ovat halunneet suosia työntekijöitä, joilla on aiempaa kokemusta ja tietotaitoa tilalla työskentelystä.
Suomeen on tulossa ulkomailta 1 500 huoltovarmuuden kannalta keskeistä työntekijää, jotka ovat työskennelleet Suomessa aiemminkin. Lisäksi maatilat tarvitsevat yli 10 000 työntekijää Suomesta.
Koronakevään ensimmäisistä suomalaisrekrytoinneista on tullut positiivista palautetta tiloilta. Työnantajat ovat löytäneet osaavia ja motivoituneita työntekijöitä, ja ensimmäiset tekijät ovat jo töissä, muun muassa perunan- ja sipulin istutuksessa. Suomalaisilla maatiloilla työskentelee paljon ulkomaisia työntekijöitä kausiluonteisesti. Siitä huolimatta suurin osa suomalaisesta ruoantuotannosta tehdään omin voimin.
Maaseudulla työvoimapula on jatkunut pitkään. Kuluvana satokautena maaseudun mahdollisuudet tulevat tutuiksi yhä useammalle suomalaiselle. MTK toivoo, että tänä kesänä tiloille tulevista työntekijöistä saadaan osaavaa ja motivoitunutta väkeä maatiloille ja heidän innostuksensa maatalouden ja maaseudun töihin säilyy jatkossakin.
Haastateltavia:
Juho Aula, Laitila, 050 3318 323 (peruna, porkkana, sipuli, sianlihantuotanto)
Hanna Holma, Salo, 044 3577 801 (kurkku)
Tero Tolvanen, Rääkkylä, 040 516 5857 (luomumarjat) http://www.luomumansikka.fi/
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, MTK, 050 522 5207
elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola, MTK, 040 502 6810
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK vaatii vahvempaa CAP-rahoitusta yhdessä eurooppalaisten viljelijöiden kanssa15.10.2026 16:01:57 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset viljelijäjärjestöt hyväksyivät Tukholmassa torstaina julistuksen, jonka mukaan maatalous ja ruoantuotanto ovat Euroopalle strategisia aloja sekä olennainen osa turvallisuutta, huoltovarmuutta ja kilpailukykyä. Julistus vaatii EU:n johtajia turvaamaan yhteiselle maatalouspolitiikalle riittävän ja ennakoitavan rahoituksen.
Mediakutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – millaista viljelyä Suomessa tehdään vuoden 2030 jälkeen?15.10.2026 14:09:28 EEST | Kutsu
MTK:n keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa kuulet samana päivänä, mitä EU:n maatalouspolitiikassa tapahtuu, miltä viljamarkkinat näyttävät ja millaisia päätöksiä viljelijät joutuvat niiden pohjalta tekemään pelloilla.
Suuri poliittinen metsäkeskustelu virittää puolueet tulevaan vaalikauteen15.10.2026 11:00:49 EEST | Tiedote
Mihin suuntaan Suomen metsäpolitiikkaa viedään seuraavalla vaalikaudella? MTK ja Suomen Metsäyhdistys kokoavat kahdeksan puolueen edustajat Suureen poliittiseen metsäkeskusteluun Metsäpäivillä perjantaina 23. lokakuuta. Keskustelussa haetaan puolueilta vastauksia metsien käyttöä ja tulevaisuutta koskeviin suuriin kysymyksiin.
MTK:n Wallin: Ruokaturvan tärkein resurssi on ihminen – viljelijän hyvinvointi mukaan politiikan mittareihin15.10.2026 09:51:56 EEST | Tiedote
Maatalouspolitiikan rahoitus ei ole vain sektoripolitiikkaa, vaan turvallisuuspolitiikkaa. MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin esittää, että politiikan ja ruokaketjun onnistumista arvioidaan jatkossa taloudellisten mittareiden rinnalla myös maatalousyrittäjän hyvinvointi-indeksillä.
Syysmuutto käynnissä – pidä lintuinfluenssa poissa kanalasta14.10.2026 12:15:19 EEST | Uutinen
Kun muuttolinnut lähtevät liikkeelle, lintuinfluenssan riski kasvaa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ja Euroopan komissio ovat käynnistäneet uudelleen #NoBirdFlu-kampanjan, joka muistuttaa, että tärkein suoja tautia vastaan ovat arkiset bioturvallisuustoimet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
