Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Ensin romahti asuntokauppa, kohta hiipuvat hinnat – nousu voi silti olla nopea

Jaa
Hypon Asuntomarkkinakatsaus 2/2020: Hypon laskelmien mukaan asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna koko maassa kaksi prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat hyytyvät noin puoli prosenttia.
Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna.
Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna.

Suuremmalta miinukselta pelastaa vahva alkuvuosi, pk-seudun pienempi pudotus ja mahdollisuus toipumiseen jo loppuvuodesta. Myös pankkien tarjoamat lyhennysvapaat antavat aikaa ja suojaavat pakkomyynneiltä. Tulipalomyyntejä saattaakin tulla lähinnä asuntorahastoista tai -sijoittajista.

”Kasvukeskuksissa hinnat kääntyvät ensi vuonna selvään nousuun, mikäli paluu arkeen jatkuu ilman isoja takapakkeja. Ennustamme, että pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat ensi vuonna kolme prosenttia, ja koko maan tasolla nousu asettuu 1,5 prosenttiin”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

Hänen näkemyksensä perustuu ajatukseen, että kriisin iskiessä ensin jäätyvät kauppamäärät, sitten hiipuvat hinnat ja lopulta epidemian hellittäessä kasvukaupungit toipuvat ripeästi. Malli on haettu historian tapahtumista: finanssikriisistä sekä aiemmista tautipandemioista, kuten ruton ja koleran etenemisestä aikansa suurissa kaupungeissa.

”Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna. Samalla pantiin jäihin uusien rakennuskohteiden aloituksia, joten asuntoja valmistuu kesästä 2021 eteenpäin vähemmän kuin niille olisi tarvetta. Tämä näkyy heikompana tarjontana ja sitä kautta korkeampina hintoihin tulevina vuosina”, Brotherus arvioi.

Koronalla on siis pitkäaikainen vaikutus asuntomarkkinoihin, eikä tämän vuoden alun kauppamääriin päästä vielä pitkään aikaan. Samalla tavoin kävi finanssikriisin jälkeen 2008 vuoden talousmyllerryksen jälkimainingeissa.

Airbnb:n hyytyminen tuo pieniä asuntoja tarjolle

Nopeasti yleistynyt Airbnb-toiminta pysähtyi sekin maaliskuussa kuin seinään, koska matkailijat eivät liikkuneet, eikä komennustyöntekijöiden majoitukseen yhtäkkiä ollutkaan tarvetta.

”Paikallisesti Airbnb:n hyytyminen tekee asuntomarkkinoihin suuren muutoksen. Tyypillisesti tällaiseen väliaikaismajoitukseen tarjottavat asunnot ovat pieniä, mutta sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien piirissä. Osa asunnoista menee jatkossa myyntiin ja osa siirtyy pitkäaikaiseen vuokraukseen. Voi odottaa, että uuden tarjonnan vuoksi hinnat ja vuokrat saattavat jopa hieman laskea.”

”Voi arvioida, että tässä mielessä tilanteen voittajia ovat ensi asuntoaan etsivät ostajat, joille tulee aiempaa enemmän valinnanvaraa.”

Eniten Airbnb-toiminnan piirissä on ollut asuntoja Helsingissä, mutta alueellisesti niillä on ollut vielä suurempi merkitys Lapin turismikeskuksissa. Helsingissä vapaarahoitteisista yksiöistä lähes 10 prosenttia on ollut Airbnb-asuntoja. Esimerkiksi Rovaniemellä ja Kittilässä niiden osuus yltää noin 10 prosenttiin kaikista vapaarahoitteisista vuokra- ja vapaa-ajan asunnoista.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna.
Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna.
Lataa
Eniten Airbnb-toiminnan piirissä on ollut asuntoja Helsingissä, mutta alueellisesti niillä on ollut vielä suurempi merkitys Lapin turismikeskuksissa
Eniten Airbnb-toiminnan piirissä on ollut asuntoja Helsingissä, mutta alueellisesti niillä on ollut vielä suurempi merkitys Lapin turismikeskuksissa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Osavuosikatsauksen 1.1.–31.3.2020 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,1 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 13,6 %, luottokanta 2,5 miljardia euroa, talletukset 1,5 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,3 % ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on yli 27 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi8.12.2023 00:05:00 EET | Tiedote

Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. ”Kaupungit kasvavat nyt nopeammin kuin koskaan, mutta uusien asuntojen aloitukset on pantu jäihin. Rakennusyhtiöiden myyntivarastot tyhjenevät kysynnän kasvaessa ja samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu kasvukolmioon vähiten 10 vuoteen. Tuloksena se, että hintojen nopeampi kirivaihe ajoittuu vuoteen 2025”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye