Satakunnan ELY-keskus

Entistä useamman ammattialan osaajista pulaa Satakunnassa

Jaa

Työ- ja elinkeinotoimiston maaliskuussa laatiman ammattibarometrin mukaan työvoiman saatavuus on vaikeutunut monilla ammattialoilla. Yhteensä 45 ammatissa Satakunnassa arvioidaan olevan pulaa työnhakijoista. Pula-ammattien määrä on kaksinkertaistunut viime syksystä. Sen sijaan niiden ammattien määrä, joissa työnhakijoista on ylitarjontaa, on pysynyt suurin piirtein ennallaan.

Arvion mukaan seuraavan puolen vuoden aikana Satakunnassa on yleisimmin puutetta terveydenhuollon ja sosiaalialan työnhakijoista.
Arvion mukaan seuraavan puolen vuoden aikana Satakunnassa on yleisimmin puutetta terveydenhuollon ja sosiaalialan työnhakijoista.

Monissa terveys- ja sosiaalialan ammateissa on jo paljon pulaa hakijoista

Seuraavan puolen vuoden aikana yleisimmin puutetta työnhakijoista arvioidaan Satakunnassa olevan terveydenhuollon ja sosiaalialan ammateissa. Alan erityisasiantuntijoista kuten yleislääkäreistä, erikoislääkäreistä, hammaslääkäreistä sekä kuulontutkijoista ja puheterapeuteista on jo pitkään ollut pulaa. Pula-ammattien määrä terveydenhuollossa ja sosiaalialalla ei sinällään ole kovin paljon kasvanut, mutta nyt aiempaa useammassa ammatissa arvioidaan olevan jo paljon pulaa hakijoista. Yleis- ja erikoislääkärien ohella paljon puutetta on psykologeista, sosiaalityön erityisasiantuntijoista, farmaseuteista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, lähihoitajista sekä kotipalvelutyön kodinhoitajista.

Etenkin terveydenhuollossa ja sosiaalialalla työvoimapula näkyy myös siten, että eri ammateissa avoimia työpaikkoja voi usein olla moninkertainen määrä suhteessa ammattialan työttömiin työnhakijoihin nähden. Ja kuten monella muullakin alalla, työvoiman saatavuutta vaikeuttaa se, että samoissa ammateissa on pulaa työnhakijoista lähes kaikkialla Suomessa.

Rakentamisen ja teollisuuden ammattialoilla työvoimapula on yleistynyt

Rakennusalalla ja teollisuudessa on nyt selvästi aiempaa enemmän työvoimapulasta kärsiviä ammatteja. Monissa ammateissa pula työvoimasta on laajentunut koskemaan koko maakuntaa, kun vielä aiemmin se monesti rajautui seutukuntakohtaiseksi.

Rakennusalalla rekrytointitarve on kasvamassa. Rakennussähköasentajista ja maansiirtokoneiden kuljettajista on jo paljon pulaa. Lisäksi rakennusinsinööreistä, betonirakentajista ja raudoittajista, kirvesmiehistä sekä ilmastointi- ja jäähdytyslaiteasentajista on puutetta kaikkien seutukuntien alueilla. Teollisuudessa pulaa kaikkialla Satakunnassa on sähkö- ja automaatioinsinööreistä, hitsaajista ja kaasuleikkaajista, koneenasettajista ja koneistajista sekä moottoriajoneuvojen asentajista ja korjaajista. Rauman seudulla pulaa on myös esimerkiksi konetekniikan erityisasiantuntijoista (koneinsinööri) ja Porin seudulla elintarviketeollisuuden prosessityöntekijöistä. Pohjois-Satakunnassa pula-ammatteina erottuvat elektroniikka- ja automaatiolaitteiden asentajat ja korjaajat sekä konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat.

Työvoimapulaa myös palvelualan ammateissa

Monilla palvelualoilla rekrytointitarve on kasvamassa ja esimerkiksi ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä (kokit) arvioidaan tulevan pulaa. Siivoojista on paljon pulaa, kuten myös maatalouden kausityöntekijöistä. Myös moniin vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin, kuten pikaruokatyöntekijät, sanomalehtien jakajat ja erilaisten satunnaistöiden tekijät, on jopa suuria vaikeuksia saada työntekijöitä.

Ylitarjontaa pitkälti samoissa ammateissa kuin ennenkin

Työvoiman ylitarjonta-ammatit eivät ole suuresti muuttuneet aiemmasta. Lastenhoitotyöntekijöistä ja myyjistä, joissa kummassakin työttömiä työnhakijoita on paljon suhteessa avoimiin työpaikkoihin, on nyt ylitarjontaa, kun aiemmin työvoima kysynnän ja tarjonnan näissä ammateissa arvioitiin olleen tasapainossa. Ylitarjontaa on edelleen muutamissa ammateissa, joihin on viime vuosina kohdistunut suuria irtisanomisia, kuten Porin seudulla kemianteollisuuden prosessinhoitajat ja laborantit. Paljon ylitarjontaa työnhakijoista koko Satakunnassa arvioidaan olevan vain yleissihteereiden sekä tieto- ja viestintäteknologian asentajien ja korjaajien osalta.

Suurimmassa osassa ammatteja työvoiman kysynnän ja tarjonnan arvioidaan seuraavan puolen vuoden aikana olevan kutakuinkin tasapainossa.

Uusimman Satakunnan ammattibarometrin sekä seutukunnittaiset barometrit löydät Satakunnan ELY-keskuksen internetsivuilta tai suoraan osoitteesta:

www.ammattibarometri.fi

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. TE-toimiston virkailijat arvioivat asiantuntemuksensa perusteella yli 200 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä puoleksi vuodeksi eteenpäin. Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus, puh. 0295 022 114

Palvelujohtaja Satu Remmer, Satakunnan TE-toimisto, puh. 0295 045 141

Johtaja Juhani Sundell, Satakunnan TE-toimisto, puh 0295 022 117

Kuvat

Arvion mukaan seuraavan puolen vuoden aikana Satakunnassa on yleisimmin puutetta terveydenhuollon ja sosiaalialan työnhakijoista.
Arvion mukaan seuraavan puolen vuoden aikana Satakunnassa on yleisimmin puutetta terveydenhuollon ja sosiaalialan työnhakijoista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan ELY-keskus
Yrjönkatu 20
28100 Pori

0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Maahanmuuton kaksinkertaistaminen voi tasapainottaa Satakuntaa uhkaavan väestön vähenemisen9.5.2022 09:53:02 EEST | Tiedote

Satakunta on saanut muuttovoittoa ulkomailta vuosina 2010–2021 noin 6 600 henkilöä eli keskimäärin 550 henkilöä vuodessa. Luku on kaikista maakunnista määrällisesti kuudenneksi eniten. Muuttovoittoa vieraskielisten jatkomuutoista ovat kuitenkin saaneet vain Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Ulkomaisen muuttovoiton kaksin- tai kolminkertaistaminen käytännössä tasapainottaisi Satakunnan ennakoidun väestön vähentymisen vuoteen 2040 mennessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme