Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Eriarvoistuminen on Suomessa keskeinen turvattomuustekijä

14.6.2017 09:31 | Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Jaa

Kyselytutkimukseen vastanneista 60 prosenttia pitää ihmisten eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa. Kaikkein todennäköisin turvallisuutta koetteleva uhka on puolestaan taloudellisen taantuman pitkittyminen. Nämä tiedot käyvät ilmi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kansalaisturvallisuutta käsittelevästä tutkimuksesta, jonka aineisto kerättiin tammi-maaliskuussa 2017.

Jopa 67 % vastaajista piti alueiden eriarvoistumista kasvavana ongelmana ja 60 % ihmisten eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa. Tasa-arvon arveltiin toteutuvan parhaiten sukupuolen osalta ja heikoiten etnisen taustan ja iän kohdalla.

Todennäköisimpänä turvallisuutta koettelevana uhkana vastaajat pitivät taloudellisen taantuman pitkittymistä (36 %). Seuraavaksi todennäköisimpiä uhkia olivat yksilöiden radikalisoituminen (29 %) ja hallituksen sisäpoliittista päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttavat ongelmat (28 %).

– Suomen joutuminen sotilaallisen iskun kohteeksi nähtiin esitetyistä uhkakuvista vähäisimpänä, SPEKin tutkimuspäällikkö Tuula Kekki toteaa.

– Vastaajat eivät pitäneet erilaisia globaaleja tai ympäristöön liittyviä uhkia kovin todennäköisinä. Ja lisäksi arvioidessaan yhteiskunnan ja oman asuinalueen turvallisuutta 89 prosenttia vastaajista piti Suomea turvallisena maana.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkimuksella kartoitettiin jo toista kertaa suomalaisten turvallisuutta vahvistavia ja horjuttavia tekijöitä, kansalaisten selviytymistä häiriötilanteista, näkemyksiä erilaisten riskitilanteiden todennäköisyydestä sekä poliittisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä. Ensimmäisen kerran kysely toteutettiin vuonna 2015.

Kyselyn tulokset olivat monelta osin positiivisemmat kuin vuoden 2015 aineistossa. Vastausten mukaan valtion panostus kotimaan asioihin on hieman kasvanut. Vastaajat myös luottavat enemmän valtion mahdollisuuksiin turvata kansalaisten fyysistä turvallisuutta.

– Tuloksia ei voi silti vieläkään pitää kovin positiivisina tai kansalaisten enemmistöä optimistisena, Kekki sanoo.

– Kaksi vastaajaa viidestä oli sitä mieltä, että eduskunta panostaa liikaa muiden maiden asioista ja ongelmista huolehtimiseen. Lähes yhtä moni arvioi, että valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia turvata kansalaisten riittävä toimeentulo.

Lisätietoja:

Tutkimuspäällikkö Tuula Kekki, 040 157 7706

Turvassa 2017. Kansalaisturvallisuus Suomessa (SPEK tutkii 17): http://www.spek.fi/Suomeksi/Kehittaminen/Tutkimustoiminta/Tutkimushankkeet/Turvassa-2017

Kuvio: Käsitykset valtion roolista, resursseista sekä politiikan hyväksyttävyydestä vuosina 2015 ja 2017 (%).

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

09 476 112, spekinfo@spek.fihttp://www.spek.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

SuomiAreenan keskustelutilaisuus: Turvallisuutta katsotaan lähiajan ja sadan vuoden kiikareilla5.7.2017 09:16Kutsu

SuomiAreenassa keskustellaan turvallisuuskysymyksistä lähitulevaisuuden ja jopa sadan vuoden perspektiivillä maanantaina 10.7. klo 15.15. Keskustelun teemat liikkuvat digitalisaation ja informaatiovaikuttamisen, kansainvälisten uhkien ja terrorismin sekä arjen turvallisuuden maastoissa. Keskustelutilaisuuden järjestävät eduskunnan puolustusvaliokunta, poliisi, Eurooppanuoret, Accenture ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Rekordfå branddödsfall under första hälften av året4.7.2017 09:30Tiedote

Det inträffade rekordfå branddödsfall under årets första hälft. I bränder omkom 23 personer före slutet av juni, när medelvärdet för de fem föregående åren var 41 branddödsfall. Räddningsbranschens Centralorganisation i Finland har som mål att inga människoliv förloras i bränder. Branddödsfall kan förebyggas med fungerande brandvarnare, förebyggande av bränder, primärsläckning och övning av utrymning.

Vuoden alkupuoliskolla oli ennätysvähän palokuolemia4.7.2017 09:30Tiedote

Vuoden alkupuoliskolla oli poikkeuksellisen vähän palokuolemia. Tulipaloissa menehtyi kesäkuun loppuun mennessä 23 ihmistä, kun viiden edellisvuoden keskiarvo vastaavalta ajanjaksolta oli 41 palokuollutta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tavoitteena on, että tulipaloissa ei menetettäisi yhtään ihmishenkeä. Palokuolemia voidaan ehkäistä toimivilla palovaroittimilla, tulipalojen ennaltaehkäisyllä, alkusammutuksella ja poistumisharjoittelulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme