Erikoismaanpuolustuskurssi tarjosi työkaluja onnistuneeseen kriisiviestintään Oulussa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto toteutti yhteistyössä Kainuun prikaatin kanssa kriisiviestinnän erikoismaanpuolustuskurssin Oulussa 2.3.2023.
Kurssille osallistui lähes 60 viestijää tai viestinnän kanssa muutoin tekemisissä olevaa toimijaa eri organisaatioista ja medioista ympäri Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Kurssin tavoitteena oli kohottaa kurssilaisten valmiutta järjestää onnistunut tiedottaminen kriisitilanteessa. Lisäksi kurssi tarjosi tilaisuuden verkostoitumiseen.
”Korona-ajan ja viime vuodenkin tärkein oppi on ollut se, että kriisienhallinta ei kulje siiloissa, eikä noudata organisaatiorajoja. Kriiseistä selvitään yhteisvoimin.”, sanoi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen tilaisuuden alussa ja jatkoi:
”Yhteiskuntaamme haastavat tekijät ovat monimutkaistuneet ja niihin vastataksemme tarvitsemme monialaista ja poikkihallinnollista yhteistyötä täällä alueilla.”
Kurssi oli laatuaan ensimmäinen ja toteutettiin asiantuntijaluentojen ja esimerkkitapausten käsittelyn avulla.
Käytännönläheisen kurssin ja harjoittelun aikana viranomaisyhteistyön merkitys ja tarve konkretisoitui. Lisäksi tunnistettiin erilaisiin kriiseihin liittyvien sidosryhmien lukuisa määrä. Välittömän palautteen mukaan kurssi koettiin mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella toimii useita alueellisia verkostoja. Osa verkostoista luotiin korona-aikana ja toimintamalli on koettu niin hyväksi, että ne jatkavat toimintaansa edelleen. Alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu 6–8 kertaa vuodessa, kuntajohtajaverkosto jatkaa säännöllisiä kokouksiaan, samoin sivistysjohto ja päivittäistavarahuollon verkosto. Lisäksi alueella toimii kriisiviestijöiden verkosto.
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, puh. 0295 017 551
Pelastusylitarkastaja Jyrki Kaisanlahti, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, puh. 0295 017 534
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
