Ernesto Neton suurnäyttely Boa Kiasmassa - Tervetuloa lehdistötilaisuuteen ke 2.3. klo 11.
Viime vuosina Ernesto Neto (s. 1964) on löytänyt taiteelleen vahvan kaikupohjan tekemällä yhteistyötä Amazonin alueen alkuperäiskansoihin kuuluvan huni kuin -kansan kanssa. Neto on kiinnostunut heidän perinteistään ja rituaaleistaan, erityisesti pyrkimyksestä onnellisuuteen ja harmoniseen elämään sekä ajattoman luonnonviisauden hyödyntämisestä.
Kiasman viidenteen kerroksen toteutettava uusi tilateos sisältää vahvoja viitteitä huni kuin -yhteisön kulttuuriin sekä symbolisella että konkreettisella tavalla. Boa-käärmeen pään muodosta alkuideansa saanut tilateos sisältää samoja elementtejä, joita Neto on taiteessaan työstänyt jo yli 20 vuotta: ihmisen ja luonnon ykseys, aistillisuus, kokemuksellisuus ja positiivisen energian luominen.
Näyttely on myös Neton kannanotto alkuperäiskansojen oikeuksien ja perinteiden kunnioittamisen puolesta sekä kulttuurisen erilaisuuden arvostamisesta.
Samaan aikaan avautuu palkitun suomalaisen kuvataiteilijan Jani Ruscican (s. 1978) näyttely Conversation in Pieces (2016), joka esittelee osia taiteilijan tuoreesta monimediaalisesta teoskokonaisuudesta. Ruscican teoksia on esitetty aiemmin mm. kansainvälisillä filmifestivaaleilla, New Yorkin MoMassa, Lontoon Tate Modernissa ja Pariisin Pompidou-keskuksessa.
4.3.-4.9.2016
Ernesto Neto
BOA
4. ja 5. krs.
4.3.-4.9.2016
Jani Ruscica
Conversation in Pieces
Kontti
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
www.kiasma.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Inbjudan till media: Pauline Curnier Jardins utställning presenteras till pressen 10.10.202419.9.2024 13:49:51 EEST | Kutsu
Franska Pauline Curnier Jardins första separatutställning i Finland förvandlar Kiasmas utställningssal till en grotesk temapark. Filmverken den gömmer i sitt inre erbjuder glimtar av kvinnors och på olika sätt marginaliserade människors roll i underhållning och som objekt för maktutövning. Välkommen till presskonferensen på Museet för nutidskonst Kiasma (5. vån.) torsdagen den 10.10. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Pauline Curnier Jardinin teoksissa naiset ottavat vallan käsiinsä – näyttelyn tiedotustilaisuus 10.10.2024 Kiasmassa19.9.2024 13:49:51 EEST | Kutsu
Ranskalaisen Pauline Curnier Jardinin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa muuntaa Kiasman näyttelytilan groteskiksi teemapuistoksi. Sen uumenista löytyvät elokuvateokset tarjoavat välähdyksiä naisten ja eri tavoin marginalisoitujen ihmisten osaan viihteessä ja vallankäytön kohteena. Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen torstaina 10.10. Kiasmaan (5. krs). Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Invitation for media: Press conference for Pauline Curnier Jardin's exhibition on Thursday, 10 October19.9.2024 13:49:51 EEST | Press Invitation
French artist Pauline Curnier Jardin’s first solo exhibition in Finland transforms Kiasma’s exhibition space into a grotesque theme park. The film works that await us in its depths offer glimpses into the fate of women and others marginalised in various ways in “entertainment” and as objects of power. Welcome to the press conference at the Museum of Contemporary Art Kiasma (5th floor) on Thursday 10 October 2024. Please register: kiira.koskela@kiasma.fi
Simon Fujiwaran näyttelyyn ehtii vielä – Kansallisgallerian kokoelmiin hankittiin yleisön suosioon nousseesta näyttelystä 14-osainen teos2.9.2024 09:58:00 EEST | Tiedote
Yleisöä ihastuttaneen Simon Fujiwaran näyttelyn ehtii nähdä Kiasmassa vielä 13.10.2024 saakka. Näyttelystä hankittiin Kansallisgallerian kokoelmiin 14-osainen teos, jossa taiteilijan luoma sarjakuvakarhu Who avaa uudenlaisia tulkintoja suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Teos hankittiin Kiasma Tukisäätiön tuella.
Kiasma vastaanottaa merkittävän lahjoituksen: Yli 50 nuorten taiteilijoiden teosta osaksi Kansallisgallerian kokoelmaa19.6.2024 12:02:00 EEST | Tiedote
Kansan Sivistysrahaston Päivi ja Paavo Lipposen rahasto on kartuttanut taidekokoelmaansa vuosittain Kuvataideakatemian lopputyönäyttelystä ostetuilla teoksilla. Kokoelmaan kuuluu yli 50 teosta, jotka rahasto lahjoittaa nyt Kiasmaan osaksi Kansallisgallerian kokoelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme