Erto esittää logistiikan toimihenkilöille 5,2 %:n yleiskorotusta

”Logiikkamme neuvotteluissa on yksinkertainen. Hintojen nousu ei saa jäädä yksin palkansaajien vahingoksi”, sanoo Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
”Palkkaratkaisun tulee olla reilu myös palkansaajille. Erton palkankorotusesitys perustuu yleiseen taloustilanteeseen, ostovoiman heikkenemiseen, yritysten hyvään kilpailukykyyn ja menestykseen. Palkat ovat Suomessa nousseet jo pitkään kilpailijamaita vähemmän ja osinkosirkus vaan kiihtyy vuosi vuodelta. Kohta alkavasta osinkokeväästä on tulossa kaikkien aikojen mehevin osakkeenomistajille. Palkankorotusvaraa siis on”, jatkaa Aaltonen
Jos työehtosopimusosapuolet Erto ja työnantajapuolelta Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry eivät pääse helmikuussa sopuun vuoden 2023 palkankorotuksista, tullaan työehtosopimusten voimassaolo irtisanomaan päättyväksi 31.3.2023. Sopimukseton kausi alkaisi kummankin sopimuksen osalta 1.4.2023. Työehtosopimusten aloilla työskentelee noin 6 000 logistiikka-alan toimihenkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto ERTO
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointi- ja tietoala, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.
ERTOn jäsenyhdistys Logistiikan toimihenkilöt ry on autoliikenne- ja huolinta-alalla työskentelevien toimihenkilöiden ammattijärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu8.5.2025 16:14:11 EEST | Tiedote
Noin 5000 työntekijää koskeva uusi sosiaalialan järjestöjen työehtosopimus hyväksyttiin tänään. Sopimusneuvottelut olivat alan historian vaikeimmat.
Henkilöstöalalle sopu – 5.5. uhanneet lakot peruutettu30.4.2025 12:01:57 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto ja työnantajia edustava Henkilöstöala Hela ovat hyväksyneet 28.4. syntyneen neuvottelutuloksen henkilöstöalan uudeksi työehtosopimukseksi.
Sosiaalialan järjestöjen neuvottelut ajautuivat sovitteluun23.4.2025 13:19:07 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erton ja Hyvinvointiala Halin neuvottelut sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksesta lähestyvät umpikujaa ja mahdollisia työtaisteluja. Neuvottelut ovat historiallisen vaikeat.
Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon15.4.2025 14:11:58 EEST | Tiedote
Henkilöstöalan työehtosopimusneuvottelut Toimihenkilöliitto Erton ja työnantajia edustavan Henkilöstöala Hela ry:n välillä ovat ajaneet karille.
Erto sopuun neljällä alalla, kahdella alalla neuvottelutilanne hyvin vaikea11.4.2025 15:25:26 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erton neuvottelemista valtakunnallisista työehtosopimuksista hyväksyttiin tänään neljä. Taloushallintoalan, optikoiden sekä huolinta-alan ja autoliikennealojen työehtosopimukset on nyt hyväksytty sekä työnantajaosapuolen että Erton hallinnoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme