ERTOn jäsenet hyväksyivät sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen
8.5.2020 12:36:45 EEST | Toimihenkilöliitto ERTO | Tiedote
Sekä Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenet että ERTOn hallitus ovat tänään hyväksyneet ERTOn ja Hyvinvointiala HALI ry:n sopiman sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen ajalle 1.5.2020 – 31.5.2022.
ERTOn puheenjohtajan Juri Aaltosen mukaan työehtosopimusneuvottelut olivat sosiaalialan järjestöjen taloustilanteen ja erityisesti koronakriisin vuoksi haastavat.
“Asetimme omat tavoitteemme neuvotteluihin jäsenkyselyn perusteella. Ylivoimaisesti tärkein tavoite oli kilpailukykysopimuksen mukaisen työajan pidennyksen poistaminen. Jäsenten kärkitavoitteisiin kuului myös ammatillisen koulutuksen lisäämisen.”, Aaltonen sanoo.
Neuvottelutulos työehtosopimuksesta saavutettiin 30.4., jonka jälkeen ERTO vei neuvottelutuloksen jäsenäänestykseen. Äänestyksessä ylivoimainen enemmistö jäsenistä puolsi neuvottelutuloksen hyväksymistä, jonka jälkeen ERTOn hallitus hyväksyi sopimuksen.
Palkat nousevat yleisen linjan mukaisesti neljän kuukauden kuluttua sopimuskauden alusta 1,3 prosentin yleiskorotuksella. Palkkoja korotetaan yhteensä 3,3 prosenttia 25 kuukauden sopimuskauden aikana.
“Lisäksi jäseniemme toiveiden mukaisesti kikytunnit poistuvat 1.5.2020 alkaen. Uutena tulevat muun muassa oikeus käydä työajalla työn edellyttämässä lääkärintarkastuksessa tai rokotuksessa sekä kuuden päivän palkallinen isyysvapaa”, Aaltonen summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointiviestintä, digimedia, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Suomalainen työelämä ei kestä enää heikennyksiä24.5.2026 11:21:02 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erton edustajisto kokoontui 23. - 24.5.2026 Tampereelle käsittelemään ajankohtaisia työmarkkina-asioita ja uudistamaan strategiaansa.
Uusi terveyspalvelualan työehtosopimus hyväksytty12.5.2026 15:01:31 EEST | Tiedote
Erton, Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry sekä työnantajaliitto Hali ry ovat hyväksyneet viime viikonloppuna saavutetun neuvottelutuloksen uudesta terveyspalvelualan työehtosopimuksesta.
Erto ja Hali: Lisäleikkauksista sote-järjestöjen avustuksiin on pidättäydyttävä20.4.2026 08:43:51 EEST | Tiedote
Sosiaalialan järjestöjen työntekijöitä edustava Toimihenkilöliitto Erto ry ja alan työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali ry vetoavat hallitukseen, että se pidättäytyy uusista leikkauksista sote-järjestöjen valtionavustuksiin eli niin sanottuihin STEA‑avustuksiin tällä viikolla käytävissä kehysriihineuvotteluissa.
Erto: Neuvottelutulos yksityiselle sosiaalipalvelualalle - lakot peruuntuvat27.2.2026 15:00:39 EET | Tiedote
Erton, Superin ja Tehyn neuvottelujärjestö Sote ry, Salli ry, Talentia sekä työnantajaliitto Hyvinvointiala Haliry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta. Sopimus voimassa 28 kuukautta, jonka aikana palkkoja korotetaan 6,1 prosentilla. Tuloksen myötä aikaisemmin julistetut työtaistelutoimet on peruttu.
Uusi sovintoehdotus 24.2. yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuskiistaan24.2.2026 18:22:04 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija antoi 24.2.2026 klo 17.15 uuden sovintoehdotuksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta koskevassa kiistassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
