Kun työnantajat eivät suostu työmarkkinaneuvotteluissa tavoittelemaan yhteistä hyvää, ei sitä pysty tavoittelemaan työntekijäpuolikaan. Yhteinen tavoite korvaantuu osaoptimoinnilla sekä ideologialla. Erinomainen esimerkki lyhytnäköisestä ideologian hapattamasta toiminnasta oli kuluvan vuoden noin neljä kuukautta kestänyt UPM:n johdon ideologinen ristiretki ja työtaistelu.

Suomi on rakennettu sopien ja tavoitteena on ollut kansalaisten hyvinvointi, työllisyys, yritysten toimintamahdollisuuksien turvaaminen ja reilu hyvinvointivaltio. Tätä on toteutettu mm. keskitetyillä työmarkkinaratkaisuilla.

On sovittu yhdessä kokonaisuuden kannalta optimaalisia ratkaisuja. On luotu menestyksen avaimia koko yhteiskunnalle ja kaikelle kansalle. On saatu nostettua Suomi vauraaksi hyvinvointivaltioksi. Tämä aika on, surullista kyllä, mennyttä.

Tupojen aika meni jo

Työnantajakeskusjärjestö EK ilmoitti 2016, että se ei enää suostu neuvottelemaan asioista valtakunnallisesti työntekijäkeskusjärjestöjen kanssa. Tällä ilmoituksella lakkautettiin keskitetty valtakunnallinen yhdessä sopimisen kulttuuri. Ei enää Tupoja.
Valtakunnallisesta sopimisesta kieltäytymisen jälkeen työnantajien tulilinjalle joutui alakohtainen sopiminen.

Merkittävät alakohtaiset työnantajaliitot iskivät vuonna 2020 kivensä koronahätätilan mahdollisuuksien ikkunaan ja särkivät viimeisiäkin sopimisen mahdollisuuksia kieltäytymällä alakohtaisesta sopimisesta. Moni aiemmin alakohtaisia sopimuksia tehnyt työnantajaliitto kieltäytyi sopimisesta ja siirsi sopimisen yksittäisiin yrityksiin. Tavoitteena oli ja on palkansaajaedunvalvonnan heikentäminen ja työnantajien vallan kasvattaminen. Korona teki varkaan.

Paluuta yhdessä sopimiseen ei ole, koska ei ole sopimisen pöytää eikä sopijoita. Tässä tilanteessa jokainen sopii siten kuin omalla alalla tai yrityksessä on järkevintä ja parasta. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sote-sektorin kiista on pitkän ajan virheiden summa

Sosiaali- ja terveysalan kriisiä on rakennettu vähintään vuosikymmen. Alalle on koulutettu liian vähän ammattilaisia eikä työn veto- ja pitovoimasta – mikä tarkoittaa muun muassa palkkausta ja työn organisointia – ole pidetty huolta. Nyt käsillä oleva kriisi on pitkän ajan saatossa kehittynyt ongelmaksi, joka vaatii ratkaisua.

Kriisin keskellä maltti on valttia. Luotan siihen, että työriidan osapuolet osaavat ratkaista asian. Ongelmavyyhti ei ratkea pakkotyöllä tai uhkasakoilla, vaan sopimalla. Työtaisteluoikeus on perusoikeus, jonka käyttämisessä ja erityisesti rajoittamisessa pitää olla äärimmäisen varovainen. Lainsäätäjä ei saa asettua yhden osapuolen tueksi toista osapuolta vastaan.

Työtaistelun tarkoitus on aiheuttaa vastapuolelle haittaa niin paljon, että sopimus syntyy. Ei enempää, eikä vähempää. Jos työtaisteluoikeuden käytön työnantajalle aiheuttama haitta poistetaan kokonaisuudessaan lailla, on eduskunta asettunut toisen osapuolen tueksi toista osapuolta vastaan. Tätä ei voi hyväksyä. Tällainen linjaus suurimmalla todennäköisyydellä ainoastaan vaikeuttaisi ja pidentäisi alan selkkausta.

Potilasturvallisuuslakiesitys, jota moni kutsuu pakkotyölaiksi, on ilmentymä kansallisesta sopimisen kriisistä. Kriisi ei rajoitu pelkästään sosiaali- ja terveysalaan, vaan on paljon laajempi. Työnantajapuolelta ei tunnu enää juurikaan löytyvän ratkaisujen rakentajia, vaan yhä enemmän ristiriitojen aiheuttajia.

Juri Aaltonen
Puheenjohtaja, OTL
Toimihenkilöliitto Erto ry