Esa Kankaisen blogi: Maankäytön suunnitteluprosessien päivittämisessä monta etua
13.10.2020 14:51:14 EEST | Asuntosäätiö | Blogi

Asuntosäätiöllä on pitkäaikainen kokemus kumppanuuskaavoituksesta eri kuntien kanssa. Yhteistyön avulla olemme pystyneet toteuttamaan tavoitettamme kehittää asuinalueista viihtyisiä, turvallisia ja toimivia kokonaisuuksia.
Uskoisin, että juuri tuosta syystä olemme olleet kunnille haluttu yhteistyökumppani. Tavoitteemme ovat olleet yhtenevät kuntien tavoitteiden kanssa. Varmasti on annettu arvoa myös sille, että olemme tuoneet heille tietoa sekä asukkaiden tarpeista että rakentamisen reaaliteeteistä kuten kustannuksista. Etunamme on myös se, että pystymme tuottamaan monipuolisesti kohtuuhintaisia asumisoikeus-, vuokra- ja omistusasuntoja. Se tekee meistä halutun yhteistyökumppanin myös rakennusliikkeille.
Kaikki lähti aikoinaan Espoon Tapiolasta. Asuntosäätiö perustettiin vuonna 1951 nimenomaan rakennuttamaan Tapiolasta puutarhakaupunki, jotta erityisesti lapsilla olisi viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö.
Rakennutamme yhä Tapiolaan ja pidämme huolta, että alue säilyy myös tavallisten ihmisten asuinpaikkana. Vajaa vuosi sitten Tapiolan Tuuliniittyyn valmistui omistukseemme vuokratalo, Espoon ensimmäinen puukerrostalo, joka on myös kaupungin ensimmäinen autopaikaton asuinkerrostalo. Lähikuukausina samalle alueelle käynnistyy asumisoikeuskohteen rakennuttaminen.
Muutama viikko sitten uutisoitiin Helsingin Sanomissa kuinka Tapiolassa asuu nykyään erityisen paljon korkeasti koulutettuja asukkaita (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006626540.html). En usko, että on sattumaa, että Tapiolasta on tullut vuosikymmenien saatossa noin haluttu asuinalue. Se on tulosta ymmärryksestä, että asumisviihtyisyys ja monipuolinen asuntokanta ovat tärkeitä tekijöitä asuinalueiden kehittämisessä.
Sitä ymmärrystä haluamme yhä korostaa ja tuoda aluekehittäjän kokemuksen nyt myös PlanCity-hankkeen käyttöön. Tutkimushankkeen tavoite lyhentää asuntotuotantoprosesseja on tärkeä.
Maankäytön suunnitteluprosessit ovat liian pitkiä ja aiheuttavat asuntojen tuotantoprosesseihin liian paljon epävarmuuksia. Esimerkiksi kaavaprosessit kestävät kolmesta viiteen vuoteen. Pitkä prosessi mutkistaa väistämättä suunnittelua, nostaa kustannuksia ja viivästyttää myös alueiden rakentamista valmiiksi eli vaikuttaa asumisviihtyisyyteen.
PlanCityn tavoitteena on ennen kaikkea nostaa keskustelua aiheesta ja sitä kautta saada esiin suunnitteluprosessien pullonkaulakysymyksiä ratkottavaksi. Tavoite on hyvä. Asian eteenpäin vieminen vaatii nimenomaan rakentavaa vuoropuhelua ja hyvien käytänteiden esiin nostamista. Kaikki kivet kannattaa kääntää, että laadukasta asuntotuotantoa saadaan jouhevasti liikkeelle.
Esa Kankainen
Toimitusjohtaja
Asuntosäätiö
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa KankainenToimitusjohtaja
Asuntosäätiö sr. -konserni
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö tekee työtä asuntopulan voittamiseksi ja yleisen asumistason kohottamiseksi. Suomen neljänneksi suurimpana asuinkiinteistöjen omistajana visionamme on tarjota parasta asumista elämän eri vaiheisiin missiomme Hyvä koti kaikille mukaisesti. Asuntosäätiö ei tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Rakennutamme ja omistamme erilaisia ratkaisuja asumiseen. Palveluvalikoimaamme kuuluu asumisoikeus-, vuokra- ja omistusasuntoja. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat Pirkkalaan27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kuusikerroksinen asumisoikeuskohde on valmistunut Pirkkalaan. Kohteessa on 37 asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Tutkimus paljasti kyläilykadon – yli puolet suomalaisista ei koe voivansa mennä naapuriin kylään9.7.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tutkimus paljastaa, että suomalaiset tervehtivät naapureitaan tunnollisesti, mutta kahvikutsut naapurin luo jäävät usein haaveeksi. Yli puolet suomalaisista ei koe voivansa piipahtaa naapuriin kylään, vaikka joka kymmenes kaipaa enemmän yhteisiä hetkiä naapureidensa kanssa.
Asuntosäätiö sitoutuu hyvään edunvalvontatapaan vaikuttamistyössään29.6.2026 15:32:01 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö sitoutuu Suomen avoimuusrekisterin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin vahvistaakseen vaikuttamistyönsä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Suositusten tavoitteena on edistää hyvää edunvalvontakulttuuria sekä tukea vaikuttamistyön vastuullisuutta.
Asumiskustannusten nousu huolettaa yhä useampaa: joka kolmas suomalainen pelkää joutuvansa muuttamaan22.6.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan 320 000 suomalaista on joutunut muuttamaan viimeisen kahden vuoden aikana taloudellisista syistä. Huoli asumiskustannuksista on kasvanut: jopa 60 prosenttia kansalaisista on huolissaan asumiskustannusten noususta, ja joka kolmas pelkää joutuvansa muuttamaan lähitulevaisuudessa.
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat rivitalokortteliin Espoon Suurpeltoon10.6.2026 09:43:44 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kaksikerroksinen rivitalokohde on valmistunut Espoon Suurpeltoon. Kohteessa on 22 tilavaa asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

