Esikoisromaani leikittelee erotiikalla ja mustalla huumorilla
8.6.2021 10:45:00 EEST | Basam Books | Tiedote

”Edelleen samat ryppyiset ja inhottavat kädet näppäimillä. Mietin, mitä seuraavaksi paljastan tässä romaanissa. Tuntuu, että kaikki sanat on jo loppuun kulutettu. ”
Saara Metsärannan Kuori, jossa kirjoitan (Basam Books 2021) on alkoholisoituneen lesbonaisen yritys kirjoittaa monologia. Metsäranta käsittelee esikoisromaanissaan yksinäisyyttä, itseinhoa sekä häpeää. Tämän lisäksi kantavana aiheena Metsärannan teoksessa on halujen ja pelkojen kehollisuus.
Kuori, jossa kirjoitan leikittelee metaromaanin muodolla, erotiikalla sekä mustalla huumorilla. Romaanin tavoite on saada lukija kiihottumaan, itkemään ja nauramaan.
”Katkaisussa teimme verivalan. Jos jompikumpi ratkeaa, niin ratkeaa toinenkin. Että ollaan samassa köydessä tai kurkussa tässä. Tiedän, ettei se juo. Jotenkin tiedän, että tämä kipu on minulle elossa, parempi palaa vaikka sitten helvetissä kuin siinä jatkuvassa turrassa. ”
Kirjailijasta
Saara Metsäranta (s. 1984) on tamperelainen runoilija ja performanssin tekijä. Häneltä on aiemmin julkaistu runoelma "Meitä vasten hukkuneet" (Kolera 2018). Metsäranta on esiintynyt useissa erilaisissa poikkitaiteellisissa kokoonpanoissa. Kuori, jossa kirjoitan on hänen esikoisromaaninsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Intialainen rakkauslyriikka vie tunteiden maailmaan12.10.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Jasmiiniyöt on ensimmäinen teos Suomessa, joka esittelee laajasti intialaista rakkauslyriikkaa. Virpi Hämeen-Anttila, Eino Leino -palkittu suomentaja, avaa vanhan runouden kautta ajattomia tunteita kuten onnea, kaipuuta ja hurmiota, jotka resonoivat nykypäivän ihmissuhteissa.
Uusi MI-NÄ LU-EN -kirjasarja innostaa lapsia lukemaan – Hiiri ja roskaaja aloittaa odotetun Hiiren metsämysteerit -sarjan5.10.2026 09:37:22 EEST | Tiedote
Pienaakkosin tavutettu, kuvilla tuettu uutuuskirja Hiiri ja roskaaja tekee lukemaan oppimisesta jännittävän seikkailun. Kahden opettajan luoma MI-NÄ LU-EN -kirjasarja laajenee 15.1.2027 uudella Hiiren metsämysteerit -sarjalla, joka yhdistää tarinallisuuden, toiminnalliset pulmatehtävät ja tärkeän luontoteeman.
Miten työlle käy tekoälyn aikakaudella? Uutuuskirja nostaa esiin kolme muutosta, jotka koskevat jokaista työpaikkaa29.9.2026 09:03:23 EEST | Tiedote
Työnimike voi säilyä, vaikka sen alla tehtävä työ muuttuu kokonaan. Janne Ikolan ja Kari Angerian uusi Vedenjakaja – Tekoäly ja työn uusjako tarkastelee, mistä ihmiselle tulevaisuudessa maksetaan ja miten muutokseen voi vaikuttaa.
Roomalaisen sotilaan on oltava uskollinen ja tunnettava velvollisuutensa31.8.2026 16:28:20 EEST | Tiedote
Roomalaiset juhlivat Metaurusjoella 207 eaa. saatua voittoa Hannibalin veljestä, Hasdrubalista. Iloa lisää se, että Hispaniassa Scipio voittaa loputkin Karthagon joukoista ylipäällikköineen, joista toinen on Magon, Barkas-veljeksistä nuorin. Scipion sairastuessa sotilaiden kuri kuitenkin murtuu, ja uskollisuuslupauksensa ja velvollisuutensa unohtaneita on rangaistava.
Ihmiskunnan viisausperinteet haastavat tekoälyn vallankumouksen31.8.2026 15:57:29 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu kun ihmiskunnan vanhat viisausperinteet ja aikamme vallankumouksellisin teknologia kohtaavat? Alkaako kunnioittava vuoropuhelu vai vihamielinen yhteenotto?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
