Esikoisrunoteoksen väkevä naisvoima jättää lukijaan jäljen

 “Nainen lähettää viestin toiselle, joka soittaa kolmannelle. Naaraat vuodattavat kyyneliä. Jokaiselle pienelle vartalolle, jota he odotushuoneissa kantoivat ennen kuin pakon edessä päästivät irti. Jokaiselle tuhatasteisessa uunissa poltetulle ruumiille, jonka kangistuneet jäsenet he pukivat mekkoon. Jokaiselle silinneelle otsalle, joka oli eläessään empien rypistynyt. Jokaiselle hippuselle, jolle laskettiin kukat ennen kuin elämä alkoi. Jokaiselle moottoritielle ruhjoutuneelle pikkueläimelle ja loppuun hiipuneelle äidille, jonka ääni kaikuu yhä korvissa. Taas ovat luurangot paljaat ja kohdut uhmakkaat. “Ei se niin kauheaa ole!” kuolleet laulavat ja he jatkavat.” 

Teoksen minä on maailmaa nähnyt, menestynyt nainen, joka putoaa. Maskuliinisen mallin mukaiset “nopeat tärkeä askeleet” vievät “hautaan”. “Talo halkeaa”, “aviosänky puretaan akkuporakoneella” ja äidin ruumista poltetaan. Kirvonneista sidoksista avautuu tyhjä tila – “valkoinen luola jonne kuolet josta synnyt”. Paljaaksi riisutusta ytimestä punoutuu uusia säikeitä, joissa eletyt suhteet, unenomaiset näyt ja arkiset esineet yhdistyvät. Elämä etenee sykleissä, nainen “kerää joutomaalta luut ja unet yhteen / ja syöksee vaurioituneista keuhkoista tulta” Teoksen yhteiskuntakriittinen ulottuvuus nousee kristillisten rukousten muotoon kirjoitetuista rukouksista, joissa isän ja pojan sijaan kutsutaan äitiä, sisaria, villinaista ja noitaa. Runojen kieli on värikylläistä, symbolista ja pelkistettyä. Väkevä ilmaisu jättää lukijaan jäljen.

Kaisa Kuurne

Helsingissä asuva Kaisa Kuurne (s. 1977) on täynnä kiehtovia vastakkaisuuksia. Hän on inhimillisiä sidoksia ja synnytyskulttuuria tutkiva sosiologian dosentti, joka ohjaa rummulla sisäisiä matkoja alitajuntaan ja arkkityyppisten voimien äärelle. Nainen, joka saattoi nuorena kuolevia, kun ikätoverit kasvattivat jälkikasvua. Elämän murtumien tutkija, joka kirjoitti isänsä kanssa henkisen kirjan sisäisen orvon viisaudesta. Menestynyt tiedenainen, joka tekee vähemmän ja toisin. Ensin Kuurneen elämä tyhjeni ja sitten täyttyi: uusperheestä, koirista ja lopulta pienestä tyttärestä, joka saapui 16 vuoden odotuksen jälkeen. Hän joogaa, kulkee lähimetsissä, hengittää ja rakastaa elämän elävää voimaa. Koska emme voi tietää, emmekä hallita, on parasta ELÄÄ!