Esplanadien, kesäkatujen ja Lönnrotinkadun kokeiluluontoisten uudistusten rakentaminen alkaa
6.4.2023 09:15:03 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kokeilu tuo etenkin Pohjoisesplanadille runsaasti uutta oleskelun aluetta, jolle alueen yritykset laajentavat terassejaan ja muuta liiketoimintaansa. Suunnitelmat on nyt viimeistelty ja rakentaminen voi alkaa kevätauringon lämmittäessä. Rakentamisen tarkka aikataulu riippuu sekä materiaalitoimituksista että kevään sääolosuhteista.
“Pyrimme siihen, että kaupunkilaiset pääsevät jo Helsinki-päivänä 12.6. nauttimaan monista uusista alueista. Kuitenkin osa kalusteista ja kasvillisuudesta saataneen paikalle vasta myöhemmin. Kevään myöhästyminen tänä vuonna vaikuttaa siihen, milloin istutukset voidaan tehdä”, kertoo suunnitteluvastaava Pia Rantanen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Uudistusten rakentaminen Esplanadeilla
Etelä- ja Pohjoisesplanadeille rakennetaan leveydeltään 2–3,5-metrisiä jalankululle ja oleilulle varattuja levennysalueita. Levennysalueiden rakentaminen alkaa Pohjoisesplanadin Kauppatorin puoleisesta päästä betonireunusten rakentamisella. Sen jälkeen asennetaan kivipintoja ja sadevesikouruja.
Työt ulottuvat Eteläesplanadille ja Erottajankadulle vapun jälkeen. Eteläesplanadille rakennetaan levennysalueiden lisäksi esimerkiksi kaksisuuntainen pyörätie. Uudistuva alue jatkuu saumattomasti Erottajankadulle, jonne tulee muun muassa penkkejä ja kukkia. Erottajankadulla myös jalkakäytävä levenee huomattavasti nykyisestä kokeilun ajaksi vuoden 2024 loppuun asti.
Paikoin Esplanadien levennysosat toteutetaan puupintaisina korokerakenteina. Niiden asentaminen alkaa arviolta toukokuun puolivälissä Kauppatorin suunnasta.
Rakentamisen alkaessa Esplanadit muuttuvat yksikaistaisiksi. Kävelyyn rakentaminen voi aiheuttaa hetkittäistä haittaa.
Kesäkatujen ja Lönnrotinkadun rakentaminen ajoittuu touko-kesäkuulle
Esplanadien muutosten lisäksi kokeilu näkyy Lönnrotinkadulla. Kadun uusi pyöräkaista toteutetaan touko-kesäkuussa, kun sää sallii ajoratamerkintöjen tekemisen.
Kasarmikadun ja Designmuseon aukion kesäkatualueiden toteutus alkaa toukokuussa. Esimerkiksi Designmuseon edustalle tulee jälleen terassitoimintaa ja istutuksia. Kesäkaduilla hyödynnetään olemassa olevia kalusteita, joita Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Staran konepajan puusepät muokkaavat ja kunnostavat viime kesän jälkeen saadun palautteen pohjalta.
Kävelyalueiden laajentaminen liittyy Helsingin tavoitteeseen elävästä ydinkeskustasta, jossa on kukoistavia kivijalkaliikkeitä, viihtyisiä oleskelu- ja kohtaamispaikkoja sekä yhtenäinen kävelykatujen verkosto.
Rakentamishankkeen urakoitsija on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.
Uusien kävelyalueiden rakentamisesta tiedotetaan uutiskirjeessä, joka on suunnattu eritysesti muuttuvien katujen toimijoille. Kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi kuitenkin tilata uutiskirjeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pihla Kuokkanen
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 34301
pihla.kuokkanen@hel.fi
Etelä- ja Pohjoisesplanadi:
Pia Rantanen
suunnitteluvastaava
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38812
pia.rantanen@hel.fi
Kesäkadut:
Henna Hovi
projektisuunnittelija
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 21337
henna.hovi@hel.fi
Lönnrotinkadun pyöräkaista:
Tuomas Lautaniemi
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 39463
tuomas.lautaniemi@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa2.4.2026 10:22:38 EEST | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 31.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt fotbollsstadion för 8 000 åskådare planeras i Åggelby27.3.2026 08:55:08 EET | Pressmeddelande
Staden planerar att bygga ett nytt fotbollsstadion i Åggelby idrottspark. Samtidigt ska övriga motions- och idrottsförhållanden i området förbättras. Intill idrottsparken, nära snabbspårvägen, ska nya bostäder för 500 invånare byggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme