Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Esplanadien, kesäkatujen ja Lönnrotinkadun kokeiluluontoisten uudistusten rakentaminen alkaa

Jaa
Helsinki laajentaa kokeiluluontoisesti ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueita tulevana kesänä. Laajennusten edellyttämä rakentaminen käynnistyy pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Tavoitteena on, että suurin osa uusista alueista valmistuu Helsinki-päiväksi 12. kesäkuuta.
Havainnekuva Pohjoisesplanadilta. Kuva: WSP Finland
Havainnekuva Pohjoisesplanadilta. Kuva: WSP Finland

Kokeilu tuo etenkin Pohjoisesplanadille runsaasti uutta oleskelun aluetta, jolle alueen yritykset laajentavat terassejaan ja muuta liiketoimintaansa. Suunnitelmat on nyt viimeistelty ja rakentaminen voi alkaa kevätauringon lämmittäessä. Rakentamisen tarkka aikataulu riippuu sekä materiaalitoimituksista että kevään sääolosuhteista.

“Pyrimme siihen, että kaupunkilaiset pääsevät jo Helsinki-päivänä 12.6. nauttimaan monista uusista alueista. Kuitenkin osa kalusteista ja kasvillisuudesta saataneen paikalle vasta myöhemmin. Kevään myöhästyminen tänä vuonna vaikuttaa siihen, milloin istutukset voidaan tehdä”, kertoo suunnitteluvastaava Pia Rantanen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Uudistusten rakentaminen Esplanadeilla

Etelä- ja Pohjoisesplanadeille rakennetaan leveydeltään 2–3,5-metrisiä jalankululle ja oleilulle varattuja levennysalueita. Levennysalueiden rakentaminen alkaa Pohjoisesplanadin Kauppatorin puoleisesta päästä betonireunusten rakentamisella. Sen jälkeen asennetaan kivipintoja ja sadevesikouruja.                           

Työt ulottuvat Eteläesplanadille ja Erottajankadulle vapun jälkeen. Eteläesplanadille rakennetaan levennysalueiden lisäksi esimerkiksi kaksisuuntainen pyörätie. Uudistuva alue jatkuu saumattomasti Erottajankadulle, jonne tulee muun muassa penkkejä ja kukkia. Erottajankadulla myös jalkakäytävä levenee huomattavasti nykyisestä kokeilun ajaksi vuoden 2024 loppuun asti.

Paikoin Esplanadien levennysosat toteutetaan puupintaisina korokerakenteina. Niiden asentaminen alkaa arviolta toukokuun puolivälissä Kauppatorin suunnasta.

Rakentamisen alkaessa Esplanadit muuttuvat yksikaistaisiksi. Kävelyyn rakentaminen voi aiheuttaa hetkittäistä haittaa.

Kesäkatujen ja Lönnrotinkadun rakentaminen ajoittuu touko-kesäkuulle

Esplanadien muutosten lisäksi kokeilu näkyy Lönnrotinkadulla. Kadun uusi pyöräkaista toteutetaan touko-kesäkuussa, kun sää sallii ajoratamerkintöjen tekemisen.

Kasarmikadun ja Designmuseon aukion kesäkatualueiden toteutus alkaa toukokuussa. Esimerkiksi Designmuseon edustalle tulee jälleen terassitoimintaa ja istutuksia. Kesäkaduilla hyödynnetään olemassa olevia kalusteita, joita Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Staran konepajan puusepät muokkaavat ja kunnostavat viime kesän jälkeen saadun palautteen pohjalta.

Kävelyalueiden laajentaminen liittyy Helsingin tavoitteeseen elävästä ydinkeskustasta, jossa on kukoistavia kivijalkaliikkeitä, viihtyisiä oleskelu- ja kohtaamispaikkoja sekä yhtenäinen kävelykatujen verkosto.  

Rakentamishankkeen urakoitsija on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara.

Uusien kävelyalueiden rakentamisesta tiedotetaan uutiskirjeessä, joka on suunnattu eritysesti muuttuvien katujen toimijoille. Kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi kuitenkin tilata uutiskirjeen. 

Liity uutiskirjeen jakelulistalle tästä.

Lue lisää keskustan uusista kävelyalueista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pihla Kuokkanen
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 34301
pihla.kuokkanen@hel.fi


Etelä- ja Pohjoisesplanadi:
Pia Rantanen
suunnitteluvastaava
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 38812
pia.rantanen@hel.fi


Kesäkadut:
Henna Hovi
projektisuunnittelija
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 21337
henna.hovi@hel.fi


Lönnrotinkadun pyöräkaista:
Tuomas Lautaniemi
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 39463
tuomas.lautaniemi@hel.fi

Kuvat

Havainnekuva Pohjoisesplanadilta. Kuva: WSP Finland
Havainnekuva Pohjoisesplanadilta. Kuva: WSP Finland
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uimakausi alkaa kesäkuussa31.5.2023 11:17:49 EEST | Tiedote

Helsingin uimakausi on alkamassa. Helsingin uimarantojen veden laatu on usealla rannalla heikentynyt. Huonoksi luokiteltiin neljä uimarantaa. Luokitus perustuu neljän edellisen uimakauden näytemäärän tuloksiin. Kesän 2023 aikana uimista ei suositella Ison Kallahden, Marjaniemen ja Rastilan uimarannoilla. Vantaanjoen varren uimarannoilla suositellaan välttämään uimista runsaiden sateiden yhteydessä. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 5.6.−13.8.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme