Espoo laatii vuoteen 2035 tähtäävän tiekartan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi
25.8.2022 10:10:25 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoo on tunnettu luonnonläheisyydestään, ja luonto on oleellinen osa sen vetovoimaa. Kaupunki kasvaa vauhdilla osana tiivistyvää pääkaupunkiseutua, ja tavoite luonnon monimuotoisuuden lisäämisestä on osin ristiriidassa muiden kehitystavoitteiden kanssa. Tiekarttaa tarvitaan, jotta erilaiset tavoitteet on mahdollista sovittaa yhteen.
Tiekartta toteuttaa kuluvan valtuustokauden Espoo-tarinaa, jossa keskeistä on luonnonläheisyys ja vastuullisuus, sekä EU:n ja kansallisen tason biodiversiteettistrategioita. Espoossa on käynnistymässä uuden koko kaupungin yleiskaavan laadinta, jota tiekartta tukee.
"Jotta voimme turvata luontomme arvokkaita ominaispiirteitä ja monimuotoisuutta, tarvitsemme muun muassa luonnonsuojelubiologian sekä maankäytön ja viheralueiden suunnittelun ja hoidon asiantuntemusta. Tämä edellyttää meiltä yhteistyötä yli kaupungin organisaatiorajojen. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen tuleekin sisällyttää laajasti kaupungin toimintaan", kertoo kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo.
Tiekartan lähtökohtana luonnon kokonaisheikentymättömyys
Kokonaisheikentymättömyys on EU:n käyttämä määritelmä, jonka mukaan ihmistoiminnan ei tulisi vähentää luonnon monimuotoisuutta tai ekosysteemipalveluja eli luonnon tuottamia hyötyjä ihmisille. Ensisijaisesti Espoon luonnolle aiheutuvia haittoja pyritään välttämään. Mahdolliset haitat voidaan kompensoida esimerkiksi perustamalla uusia luonnonsuojelualueita tai ennallistamalla elinympäristöjä.
Työssä tarvitaan syvempää ymmärrystä luontovaikutusten lieventämisestä ja luontokompensaatioista. Nämä ovat myös kansallisesti uusia asioita, joiden toimintatavat eivät ole vielä vakiintuneita. Espoo seuraa ja osallistuu aktiivisesti teeman tutkimushankkeisiin.
"Olemme uusilla vesillä, sillä vastaavia kuntatason tarkasteluja ei ole tehty Suomessa aiemmin. Työssä voimme hyödyntää jo hankittuja tietoja ekologisten verkostojen toiminnasta ja kokemuksia maankäytön suunnittelusta. Kehitämme käytäntöjämme tukemaan luontotavoitteitamme", kertoo ympäristöjohtaja Tarja Söderman Espoon ympäristönsuojelusta.
Kohti tiekarttaa
Tiekartan laatimisessa muun muassa:
- Päivitämme Espoon nykyiset käytännöt vaalia luonnon monimuotoisuutta
- Selvitämme muiden Euroopan kasvavien kaupunkien käytännöt
- Kehitämme suunnittelun työkaluja, kuten viherkerrointa
- Selvitämme, miten Espoon luontoalueita voidaan ennallistaa
- Edistämme luonnon monimuotoisuutta osana maankäytön suunnittelua
- Osallistumme tutkimushankkeisiin ja viemme niiden tuloksia käytäntöön Espoossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiTarja Södermanympäristöjohtajakaupunkiympäristö, ympäristö- ja rakennusvalvontakeskus
Puh:+358 50 330 9767tarja.soderman@espoo.fiPaula Kuusisto-Hjortsuunnittelupäällikkökaupunkisuunnittelukeskus
Puh:043 825 5235paula.kuusisto-hjort@espoo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Matinkylästä tontti nuorisoasunnoille, Otaniemestä tontit paloasemalle ja opiskelija-asunnoille2.11.2026 11:23:30 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata M2-Kodeille tontin Matinkylästä nuorisoasuntoja varten. Lisäksi jaosto päätti vuokrata Otaniemestä tontit paloasemaa ja sen yhteyteen tulevia opiskelija-asuntoja varten.
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme