Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoo on Suomen innovaatiopääkaupunki – 6 parhaan joukossa Euroopassa

Jaa

Espoon kaupunki on yksi Euroopan komission innovaatiopääkaupunkikilpailun (iCapital) kuudesta voittajakaupungista. Päävoiton kilpailussa vei ranskalainen Nantes. Tulokset julkistettiin Brysselissä EU:n tutkimus- ja innovaatiopäivillä keskiviikkoaamuna 25.9.2019.

Espoota iCapital-kilpailun palkintojenjaossa edustavat projektipäällikkö Veera Vihula (vas.), kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen, EU-koordinaattori Jasmin Repo ja data-analytiikkakonsultti Tomas Lehtinen.
Espoota iCapital-kilpailun palkintojenjaossa edustavat projektipäällikkö Veera Vihula (vas.), kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen, EU-koordinaattori Jasmin Repo ja data-analytiikkakonsultti Tomas Lehtinen.

Espoon vahvuuksia ovat yhdessä tekeminen, Make with Espoo -hengessä. Vahvoja kumppaneita ovat esimerkiksi Nokia ja Aalto-yliopisto.

Espoon kaupungin sijoitus kuuden kärkeen on paras suomalaistulos kautta aikojen. Aiemmin suomalaiskaupungit ovat sijoittuneet parhaimmillaan 10 parhaan joukkoon. Menestys tuo Espoolle 100 000 euron palkinnon paikallisen innovaatiotoiminnan kehittämiseen.

Palkintosumman Espoon kaupunki aikoo käyttää asukkaiden palvelujen kehittämiseen datan avulla. Kaupungilla on jo lupaavia kokemuksia tekoälyn ja data-analytiikan hyödyntämisestä lasten huostaanottojen vähentämisessä.

”Jatkamme vastaavia kokeiluja. Suuria teemoja, joita haluamme data-analytiikalla edistää, ovat esimerkiksi työllisyyden edistäminen, kotouttaminen ja lapsiperheköyhyyden ennaltaehkäisy”, toteaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Espoo on ensimmäinen kaupunki, joka pyrkii soveltamaan Kaupunki palveluna -mallia (City as a Service) koko kaupungin toimintaan.

Mäkelä näkee, että menestys Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa on jatkumoa Espoon Intelligent Community 2018 -voitolle.

”Erityisen hienoa on, että Suomi ja Espoo menestyvät juuri Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana”, hän iloitsee.

Nantesin ja Espoon lisäksi kuuden kärjessä olivat Antwerpen (Belgia), Bristol (Iso-Britannia), Glasgow (Iso-Britannia) ja Rotterdam (Alankomaat).

Kaupunki palveluna -työ kantaa hedelmää

Espoon valtti innovaatiopääkaupunkikisassa oli pitkäjänteinen Kaupunki palveluna -kehittämistyö. Kaupunki on tehnyt työtä vuodesta 2012 alkaen yhdessä asukas-, yritys- ja tutkimusyhteisön kanssa, koko verkoston osaamista ja kokemusta hyödyntäen.

Kaupunki palveluna- eli City as a Service -malli on uudenlainen tapa vastata kasvaviin ja monimuotoistuviin palvelutarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa palveluja verkostomaisesti yhdessä kumppanien kanssa, digitalisaatiota ja olemassa olevia kyvykkyyksiä (tiloja, varusteita, osaamista) hyödyntäen. Asukkaiden osallistuminen palvelujen muotoiluun on avainasemassa, ja kaupunki avaa dataa siten, että kuka tahansa voi kehittää palveluteknologiaa.

Konkreettisia esimerkkejä Kaupunki palveluna -kehittämistyöstä ovat palvelutorikonsepti (Ison Omenan palvelutori ja yrityksiä palveleva Business Espoo) sekä Make with Espoo - yhteiskehittämisen malli, jolla kehitetään kokeilujen kautta digitaalisia palveluja muun muassa oppimisen tueksi lasten, opettajien ja yritysten yhteistyössä.

City of Espoo is one of the six winning cities for the European Capital of Innovation Award (iCapital) by the European Commission. Our service development work is based on three cornerstones: Community, Collaboration, Co-creation - that is: City as a Service.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, puh. 046 877 3953, jukka.makela@espoo.fi
palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen, puh. 046 8772 871, paivi.sutinen@espoo.fi
EU-koordinaattori Jasmin Repo, puh. 043 826 6886, jasmin.repo@espoo.fi

Kuvat

Espoota iCapital-kilpailun palkintojenjaossa edustavat projektipäällikkö Veera Vihula (vas.), kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen, EU-koordinaattori Jasmin Repo ja data-analytiikkakonsultti Tomas Lehtinen.
Espoota iCapital-kilpailun palkintojenjaossa edustavat projektipäällikkö Veera Vihula (vas.), kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen, EU-koordinaattori Jasmin Repo ja data-analytiikkakonsultti Tomas Lehtinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoonlahden terveysasemajärjestelyt selvityksessä1.7.2020 15:30:12 EESTTiedote

Espoonlahden terveysasemalla sattui 13.4. vesivahinko, jonka jälkeen tilat ovat olleet pois käytöstä. Rakennus on saavuttamassa peruskorjausiän ja vesivahingosta johtuen Tilapalvelut selvittää mahdollisuutta aikaistaa peruskorjausta. Väistötiloja ja vaihtoehtoisia ratkaisuja on etsitty ja järjestetty siten, että asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut mahdollisimman vaivattomasti ja työntekijöillä on turvalliset ja terveelliset työskentelytilat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme