Espoo ottaa käyttöön henkilöstön kannustuslisän osassa päiväkodeista
14.6.2022 14:11:59 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kannustuslisää maksetaan kaikillesoveltuvan koulutuksen omaaville varhaiskasvatuksen opettajille, erityisopettajille, sosionomeille ja lastenhoitajille valituissa päiväkodeissa. Lisää maksetaan myöspäiväkotien johtajille, kieli- ja kulttuuriopettajille, laaja-alaisille varhaiskasvatuksen erityisopettajille sekä lastenhoitajan varahenkilöille, jotka työskentelevät vähintään 50prosenttia työajasta valintakriteerit täyttävissä päiväkodeissa.Lisään ovat oikeutettuja myös lastenhoitajantehtäviin pätevöityneet henkilöt, jotka hoitavat määräaikaisesti varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviä ko. päiväkodeissa.
Määräaikaista lisää tullaan maksamaan arviolta 300 varhaiskasvatuksen työntekijälle.
Ajoissa aloitettu varhaiskasvatus tukee koko opinpolkua
”Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä valtava pula varhaiskasvatuksen työntekijöistä, eikä Espoo valitettavasti ole tässä poikkeus. Haluamme olla houkutteleva työnantaja ja lisätäeri keinoin varhaiskasvatuksen ammattilaisten kiinnostusta hakeutua töihin Espooseen”, kertoo Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho.
Nyt käyttöön otettavan kannustuslisän piiriin on valittu päiväkoteja, joissa on ollut haasteita täyttää avoimia työpaikkoja. Tarkoituksena on tukea tällaisia päiväkoteja sosioekonomisin perustein valituilla alueilla.
”Kyse on ns. myönteisestä erityiskohtelusta, jolla halutaan kohdentaa resursseja erityisesti sinne, missä tuen tarve on tavallista suurempi. Tästä on saatu koulumaailmassa hyviä kokemuksia”, Rinta-aho sanoo.
Ajoissa aloitettu varhaiskasvatus tukee sujuvaa opinpolkua ja siirtymävaiheita kaventaen lasten välisiä eroja oppimistuloksissa kouluissa.
Espoolla merkittäviä panostuksia varhaiskasvatuksen työvoiman saatavuuteen
Espoon kaupunkipyrkii kehittämään pitkäjänteisesti varhaiskasvatuksen houkuttavuutta työnantajana.
Nyt käyttöön otettava kannustuslisä on osa vuoden 2021 syksyllä aloitettua kehitystyötä, jolla pyritään saamaan lisää työntekijöitä varhaiskasvatukseen.
Kaupunki tukee muun muassa varhaiskasvatuksen työntekijöiden täydennyskouluttautumistaja rakentaa aktiivisesti koulutus- ja urapolkuja esimerkiksi lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi. Erilaisia toimenpiteitä on useita ja käytössä onesimerkiksi rekrytoiva työvoimakoulutus, oppisopimusyhteistyöSeuren kanssa ja uusien työntekijöiden mentorointiohjelma. Keskeistä on myös työhyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen.
”Tavoitteemme on, että Espoo on oppimisen ja sivistyksen kärkikaupunki. Kaikkien kehittämistoimiemme viesti on, että Espoossa varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamista ja asiantuntemusta arvostetaan”, Rinta-aho sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi Mattilavarhaiskasvatuksen johtajaEspoon kaupunki / Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö
Puh:09 816 23300virpi.mattila@espoo.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo vahvistaa ilmastotoimia: Uusia päästöjä vähentäviä toimia tarvitaan erityisesti liikenteessä25.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Espoo on puolittanut ilmastopäästönsä vuodesta 1990 samalla, kun kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut. Asukasta kohden Espoon päästöt ovat Suomen pienimpiä. Espoon ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ilmastotoimia vahvistetaan kuitenkin edelleen.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti seuraavista liikunnan ja urheilun palveluiden maksujen korotuksista24.9.2026 20:34:21 EEST | Tiedote
Hintojen korotukset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa. Hintojen noston syynä on valtuuston liikunnan ja urheilun tulosyksikölle määrittelemä velvoite lisätä maksutuloja vuoden 2027 aikana yhteensä 900 000 euroa. Viimeksi hintoja nostettiin elokuun alussa. Uudet hinnankorotukset eivät kohdistu samoihin maksuihin.
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme