Espoo-päivä keräsi ennätysyleisön: yli 90 000 kävijää vieraili yli 200 tapahtumassa
2.9.2019 15:13:35 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Espoo-päivän avajaisissa juhlittiin kuvataiteilija Essi Ruuskasen ja Tuuli Huovilan valmistamaa jättimäistä Lintukato -installaatiota Leppävaaran Viaporintorilla.
Espoon kaupunginjohtajan jo perinteeksi muodostuneet kannustuspalkinnot jaettiin myös perjantaina. Vuoden 2019 Espoon kasvattajayhteisö on Espoon kirjasto.Vuoden 2019 Espoon kasvattaja on Tanssikoulu DCA:n perustaja Anitra Ahtola. Lisäksi palkittiin vuoden 2019 Espoon kasvatteina jääkiekkoilijat Noora Räty ja Aarne Talvitie.
Avajaispäivän ilta huipentui Tapiolan Aurinkoterassilla järjestettyyn A Star Is Born -elokuvan ulkoilmaesitykseen. Tunnelmallinen tapahtumapaikka täyttyi ääriään myöten ja paikalla oli yli 1200 katsojaa.
Lauantaiaamuna Espoon Lakistossa vietettiin Rinnekodin alueelle valmistuneen esteettömän leikkipuiston avajaisia. Rinnekodin leikkipuisto on pääkaupunkiseudulla esteettömyydessään ainutlaatuinen. Puiston välineiden parissa myös esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvat lapset pääsevät esteettä leikkimään.
Lisäksi lapsiyleisön suosikkeihin kuului Pelastuslaitoksen avoimet ovet paloasemilla sekä Poliisin päivä Kauppakeskus AINOAssa.
Leppävaaran Soittoniekanaukiolla nähtiin ensimmäistä kertaa Singa Open Air Karaoke + Danceoke -tapahtuma.
Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfoniettan Country-yhtye konsertoi Espoo-päivän kunniaksi Espoon sairaalassa.
Bodomjärven rannalle, idylliselle Oittaan ulkoilualueelle nousi Nuku yö ulkona -tapahtuma sekä koko pääkaupunkiseutua palveleva 400 ulkoilijaa majoittava Metsähotelli.
Lauantaina Espoo-päivä huipentui Espoo-päivän konserttiin, jota tähdittivät Reino Nordin, Kasmir, Paperi T, Töölön Ketterä sekä Espoo Big Band kapellimestarinaan Marzi Nyman ja solistinaan Maria Ylipää. Ensimmäistä kertaa järjestetty konsertti keräsi Tapionaukiolle 20 000 kävijää.
Espoo-päivä keräsi perjantain ja lauantain aikana 90 000 kävijää. Tapahtumia oli järjestämässä yli 1000 ihmistä, jotka mahdollistivat 210 tapahtuman kokonaisuuden. Kaikkiin Espoo-päivän tapahtumiin oli vapaa pääsy.
Espoo-päivän pääjärjestäjänä toimii Espoon kaupunki, ohjelmaa koordinoi Kaupunkitapahtumat Espoo. Seuraavan kerran kaupungin nimikkopäivää vietetään jälleen elokuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara Vanhala
Tapahtumakoordinaattori
saara.vanhala@espoo.fi
p. 043 825 9147
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



