Espoolaiset kertoivat ahkerasti toiveitaan kaupungin tulevaisuudesta
4.3.2021 17:33:00 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Ensimmäisinä asioina espoolaisille tulevat kotikaupungistaan mieleen lähiluonto, vehreys ja metsät. Luonnon merkitys korostuu erityisesti 35-65 -vuotiailla vastaajilla. Myös merellisyys ja saaristo ovat ihmisten ajatuksissa Espoosta puhuttaessa. Espoon ajatellaan olevan viihtyisä ja kaunis asuinpaikka ja koti. Tämän suhteen espoolaisten ajattelu ei ole muuttunut viime vuosina. Tuloksista on nähtävissä viitteitä, että turvallisuus näkyy vastauksissa vähemmän, kun taas kasvu ja kehitys on noussut aikaisempaa enemmän esille.
Kaupungin palvelujen toimivuus tärkeintä
Kuntalaiset toivovat kaupungin keskittyvän toiminnassaan sen peruspalveluihin, asukaslähtöisyyteen ja rakentamiseen. Unohtamatta kuitenkaan hyvinvointia, tasavertaisuutta, luontoa, turvallisuutta ja kestävää kehitystä ja talouden tasapainoa. Kestävä kehitys korostuu erityisesti alle 45-vuotiaiden vastauksissa, kun taas taloudellista tasapainoa pidettiin sitä tärkeämpänä mitä vanhempi vastaaja oli kyseessä.
Kehityskohteina esiin nousivat kaupungin palvelut, mutta sen lisäksi rakentaminen ja joukkoliikenne koettiin merkittävinä kehityksen paikkoina. Joukkoliikennettä korostettiin erityisesti 35-54 -vuotiaiden joukossa. Koululaiset nostivat kehittämisen painopisteiksi muita vastaajia useammin alueiden kunnossapidon, viheralueet ja esimerkiksi jätehuollon.
Valtaosa suosittelisi Espoota asuinpaikkana
Pääsääntöisesti espoolaiset suosittelisivat kotikuntaansa tuttavillensa asuinpaikaksi varauksetta. Noin 15% vastaajista olivat varauksellisia asuinpaikan suosittelun suhteen. He nostivat syiksi mm. asumisen korkean hintatason, huonot palvelut ja hallitsemattoman kasvun. Toisaalta Espoota suosittelevien yhtenä perusteena nousi esiin nimenomaan palveluiden hyvä taso. Erityisesti nuoret ja englanniksi kyselyyn vastanneet suhtautuivat positiivisesti Espoon suosittelemiseen asuinpaikkana.
Mun tulevaisuuden Espoo -kyselyssä esitettiin Espoota koskevia väittämiä, joihin vastaajat suhtautuivat varsin myönteisesti. Erityisesti palveluiden digitaalinen saavutettavuus ja kaupunkilaisten rooli kunnan voimavarana saivat hyviä pisteitä kuntalaisten arvioissa. Suurimpana ongelmakohtana, ja toisaalta eniten epätietoisuutta aiheuttavana asiana, nousi esiin Espoon taloudellinen tasapaino.
Tulevaisuudessa kuntalaiset toivoisivat Espoon olevan luonnonläheinen, turvallinen ja rauhallinen kaupunki, jossa viihtyisää ja mukava olla. Espoon tulisi asukkaiden mielestä myös olla hyvinvoiva, elinvoimainen kehittyvä kaupunki, joka toimii asukaslähtöisesti.
Karttakyselyn tulokset vaikuttavat kaupunkisuunnitteluun
Mun tulevaisuuden Espoo -kyselyn kanssa samaan aikaan toteutettiin Mun Espoo kartalla -kysely, jossa espoolaiset kertoivat, miltä Espoo näyttää ja tuntuu kaupunkilaisten arjessa. Kyselyyn vastasi noin 6 600 espoolaista, jotka merkitsivät digitaaliselle kartta-alustalle lähes 70 000 itselleen merkityksellistä paikkaa ja kehittämisideaa.
Karttakyselyn tuloksia hyödynnetään Espoo-tarinan päivityksessä sekä kaupunkisuunnittelussa, jossa asukkaiden näkemykset toimivat pohjatietona kaavoitukselle. Karttakysely toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Aineiston analysointi on alkanut Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa ja Aalto-yliopiston NordGreen-hankkeessa, jossa selvitetään mm. lähiympäristön hyvinvointivaikutuksia. Aineisto ei vanhene nopeasti vaan palvelee sekä tutkimusta että suunnittelua useiden vuosien ajan.
Lisätiedot
strategiajohtaja Jorma Valve, p. 046 877 2055, jorma.valve@espoo.fi
Mun Espoo kartalla -kysely: suunnittelupäällikkö Johanna Palomäki, p. 040 849 0890, johanna.palomaki@espoo.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tävlingen Årets gatuarbete 2026 pågår22.5.2026 11:06:39 EEST | Pressmeddelande
Tävlingen Årets gatuarbete 2026 har inletts i Esbo. Målet med tävlingen är att minska olägenheter som gatuarbeten orsakar för invånarna samt att lyfta fram och belöna byggarbetsplatser som genomför goda och innovativa lösningar för att minimera olägenheterna. Tävlingen ordnas nu i Esbo för andra gången.
Vuoden katutyömaa 2026 -kilpailu on käynnissä22.5.2026 11:06:39 EEST | Tiedote
Vuoden katutyömaa 2026 -kilpailu on käynnistynyt Espoossa. Kilpailun tavoitteena on vähentää katutöistä aiheutuvaa haittaa kaupunkilaisille sekä nostaa esiin ja palkita työmaita, jotka toteuttavat hyviä ja innovatiivisia ratkaisuja katutyömaista aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Kilpailu järjestetään Espoossa nyt toista kertaa.
Roadwork Site of the Year 2026 competition is now open22.5.2026 11:06:39 EEST | Press release
The Roadwork Site of the Year 2026 competition has started in Espoo. The aim of the competition is to reduce the harm roadwork causes to residents and to feature and reward construction sites that use good and innovative solutions to minimise the harm they may cause. The competition will be held in Espoo for the second time.
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 18.5.202618.5.2026 16:27:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto merkitsi tiedoksi konserniraportin tammi-maaliskuu 2026.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Esbo centrum och Esboviken i maj 202518.5.2026 14:00:30 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i maj i Esbo centrum och Esboviken. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protokoll 16.3.2026 § 82 (på finska)Esbo stad Mer information: Esbo stad: Utvidgning av avgiftsbelagd parkering Läs också: Rabatt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme