Espoon kaupunki ottaa vastuun työnhakijan palvelupolusta kohti työtä – työllisyyden kuntakokeilu käynnistyi
11.3.2021 08:15:00 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kuntakokeilussa kunta vastaa työ- ja elinkeinopalvelujen (TE-palvelujen) tarjoamisesta valikoiduille kohderyhmille. Asiakkaisiin kuuluvat ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi asiakkaisiin kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalvelujen piirissä.
Työllisyys Espoon asiakkaana on 18 000 espoolaista työnhakijaa. Heistä
- 5000 on alle 30-vuotiaita
- 9000 puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia
- lähes 5000:lla on korkeakoulututkinto
- lähes 7000:lla on ammatillinen tutkinto
- 4000:lla on perusasteen koulutustausta.
Työnhaku on mutkistunut ja pitkittynyt koronan aikana
Korona kurjistaa niin Espoon kuin koko maan työttömyystilastoja. Tammikuun 2021 TEM:n tilastojen mukaan
- työttömien osuus Espoon työvoimasta 11,5 % (vuotta aiemmin 7,6 %)
- pitkäaikaistyöttömiä 5289 (vuotta aiemmin 3453)
- työttömiä oli 16 870 (vuotta aiemmin 11 092)
- 15–24-vuotiaita työttömiä oli 1580 (vuotta aiemmin 915)
- ulkomaalaisten työttömien osuus ulkomaalaisesta työvoimasta 24 % (vuotta aiemmin 17,5 %).
Työttömyyden syyt ovat yhä moninaisemmat ja lomautukset uhkaavat muuttua työttömyydeksi. Vastavalmistuneilla nuorilla on vaikeuksia löytää se ensimmäinen työpaikka. Vieraskielisiltä työnhakijoilta saattaa puuttua työllistymiseen tarvittavat kontaktit tai kielitaito. Myös korkeakoulutetuilla on vaikeuksia työllistyä. Pitkäaikaistyöttömän matka työhön on entistä kauempana, kun työpaikoista käydään kovaa kisaa. Samaan aikaan espoolaisilta työnantajilta – myös Espoon kaupungilta – puuttuu osaavaa työvoimaa.
”Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyy niin sanotusti kreivin aikaan. Espoon elinvoima riippuu vahvasti siitä, että asukkaamme pääsevät töihin ja yrityksemme saavat työvoimaa juuri heidän tarpeisiinsa”,sanoo Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola.
Espoo haastaa koko kaupungin yhteiseen työhön työllisyyshaasteiden voittamiseksi
Työllisyys Espoon palvelumalli sovittaa yhteen espoolaisten yritysten osaamis- ja työvoimatarpeet, espoolaisten työnhakijoiden työllistymis- ja koulutustarpeet sekä paikallisen koulutustarjonnan. Malli nojaa vahvasti verkostoyhteistyöhön. Business Espoo -yrityspalveluverkoston kautta yrityksille on tarjolla esimerkiksi laaja skaala palveluja yritystoiminnan perustamiseen, kehittämiseen, kansainvälistämiseen ja rekrytointiin.
”Yrityspalvelutiimimme kartoittaa yritysten tarpeita ja auttaa rekrytoinneissa monipuolisesti. Olemme täällä työnantajia varten, mitä rekrytointitarpeita eteen tuleekaan”, sanoo Espoon kaupungin yrityspalvelupäällikkö Johanna Larsson.
Espoon kaupunki etsii omilta toimialoiltaan työmahdollisuuksia ja räätälöi niihin sopivia koulutuspolkuja oppilaitosten, kuten Omnian ja Metropolian kanssa. Lisäksi palvelumallissa on mukana koulutusorganisaatioita, palveluntuottajia, järjestöjä ja hankkeita.
”Ohjaamme asiakkaat oikeiden palvelujen äärelle kumppaniverkostomme kautta. Tarjoamme yksilöllisempiä ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja”, työllisyyspalvelujen päällikkö Hilla-Maaria Sipilä.
”Järjestelmä joustaa, ei asiakas”
Asiakkaat saavat työnhaun tueksi henkilökohtaisen omavalmentajan. Omavalmentaja kartoittaa työnhakijan tilanteen ja ohjaa asiakasta kokonaisvaltaisesti eteenpäin kohti työtä tai koulutusta. Asiakas nähdään kokonaisuutena ja hänen pääsemisensä työelämään tai opintoihin saattaa vaatia muitakin kuin työllistymistä edistäviä palveluja.
”Työllisyys Espoon asiakkaille avautuu saman katon ja oman yhteyshenkilön kautta pääsy TE-palvelujen lisäksi kaupungin terveys- ja sosiaalipalveluihin, koulutus- tai yrittäjyyspalveluihin. Tässä järjestelmä joustaa, eikä asiakas”, kertoo Sipilä.
Asiakkaat saavat tiedon siirtymisestä Työllisyys Espoon asiakkaaksi kirjeellä tai sähköisellä ilmoituksella. Ensimmäiset asiakkaat ovat jo siirtyneet. Lisää asiakassiirtoja tehdään maaliskuussa. Siirto tapahtuu automaattisesti, eikä se vaadi asiakkaalta mitään toimenpiteitä.
Työllisyys Espoon omavalmentaja ottaa yhteyden uusiin asiakkaisiin kevään aikana. Asiakkaita pyydetään odottamaan rauhassa omavalmentajan yhteydenottoa.
Korona-aikana Työllisyys Espoon neuvontapisteet ovat pääosin suljettuina. Palvelua, myös henkilökohtaista, on tarjolla sähköisesti. Työnhaun asiointi hoituu Oma asiointi -palvelussa. Työllisyys Espoon puhelinpalvelu palvelee arkisin 9–16 numerossa 09 8169 4000, samoin sähköposti info.tyo@espoo.fi. Lisäksi asiakkailla on käytössään laajat TE-toimiston valtakunnalliset puhelinpalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hilla-Maaria Sipilä
työllisyyspalvelujen päällikkö
Espoon kaupunki
043 824 6624
hilla-maaria.sipila@espoo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Arbetet med skyltning för cykeltrafik har slutförts14.8.2026 10:57:49 EEST | Pressmeddelande
I Esbo har det installerats skyltning för cykeltrafik i hela staden. Syftet med skyltarna är att göra cykling smidigare samt att erbjuda tydlig och enhetlig skyltning på olika håll i Esbo. Installationsarbetena har i huvudsak genomförts under år 2026, men en del av skyltarna installeras efter sommaren 2026 i samband med andra pågående byggarbeten. Alla rutter med skyltning och numrerade rutter finns i Esbo stads karttjänst.
Pyöräliikenteen viitoituksen urakka valmistunut14.8.2026 10:57:49 EEST | Tiedote
Espooseen on asennettu koko kaupungin alueelle pyöräilyn opasteita, joiden tavoitteena on parantaa polkupyöräilijöiden liikkumisen sujuvuutta sekä tarjota selkeää ja yhdenmukaista opastusta eri puolilla Espoota. Asennustyöt on pääosin toteutettu vuoden 2026 aikana, mutta osa opasteista asennetaan kesän 2026 jälkeen muiden käynnissä olevien työmaiden yhteydessä. Kaikki opastettavat reitit ja numeroidut reitit ovat nähtävillä Espoon karttapalvelussa.
Cycling route signage project completed14.8.2026 10:57:49 EEST | Press release
New signs have been installed throughout the City of Espoo’s cycling network to make cycling smoother and to provide clear and uniform signage around Espoo. Most of the installation work has been completed during 2026, but some signs will be installed after summer 2026 in connection with other ongoing roadwork projects. All signed and numbered cycling routes are available in the City of Espoo’s map service.
Espoo esittää kuorma- ja pakettiautoille Suomen ensimmäisiä nollapäästövyöhykkeitä ilmastopäästöjen vähentämiseksi13.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon ilmastopäästöt ovat laskeneet merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti energian tuotannossa. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin lisätoimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Osana ilmastotiekartan päivitystä kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitetään kuorma- ja pakettiautojen nollapäästövyöhykkeiden asteittaista käyttöönottoa. Pääkaupunkiseudun nollapäästövyöhykkeet olisivat toteutuessaan Suomen ensimmäiset.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Mattby och Kilo i september11.8.2026 09:42:55 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i september i Mattby och Kilo. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens prot
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme