Espoon kirkkojen konserttitarjonta kutsuu musiikin äärelle läpi kesän
Espoon seurakunnissa pyörii läpi kesän laaja ja laadukas konserttitarjonta. Suvisunnuntain iltamusiikki Espoon tuomiokirkossa, Soiva kesäkahvila Leppävaarassa, Musiikkia puolen päivän aikaan Tapiolassa sekä Kesäillan musiikkia Espoonlahdessa tarjoavat maksuttomia musiikkielämyksiä moneen makuun aina kesän alusta elokuulle asti.

Suvisunnuntain iltamusiikki kutsuu konsertteihin Espoon tuomiokirkkoon
– Suvisunnuntain iltamusiikkisarja syntyi parisen kymmentä vuotta sitten täydentämään torstai-iltojen Urkuyö ja aaria -festivaalia. Aluksi kirkon kanttorit musisoivat itse, sittemmin mukaan kutsuttiin muitakin muusikoita, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Petri Koivusalo kertoo.
– Vajaa tunti rauhoittumista, ylentymistä, hämmästymistä ja pyhän tuoksua. Siksi konserteissa käy vuosi vuodelta yhä enemmän kuulijoita.
Vuoden 2023 sarjan painopiste on soitinmusiikissa, erityisesti uruissa. Pohjoismaista urkujensoittoa edustaa ruotsalainen Anders Johnsson 18.6. Yhdysvaltalainen James Hicks, on tehnyt pohjoismaista urkumusiikkia tunnetuksi maailmalla esiintyy sarjassa 23.7.
Sarjassa kuullaan soololaulua 4.6., sellon ja pianon vuoropuhelua 16.7., lauluyhtyettä 11.6. ja kitarasooloja 30.7. Juhannusviikonloppuna 25.6. pianisti Aaron Ahola vie Merikannon ja Palmgrenin vuolaasti virtaavan musiikin pariin. Kesäsarjan päätöskonsertissa 13.8. esiintyy nuorista ammattimuusikoista koostuva Trio Arkada. Ilta järjestetään yhteistyössä tuoreen Radalla -kamarimusiikkifestivaalin kanssa. 9.7. on vuorossa keskiaikaisen musiikin huippuyhtye, Amor Céu. 2.7 yhteisömusisointiin perehtynyt Sanna Vuolteenaho, jazz-trumpetisti Eero Savela ja Petri Koivusalo yhdistävät ensi kertaa voimansa. Luvassa on sooloesitysten lisäksi virsi-improvisaatiota, joiden toteutukseen myös yleisö otetaan mukaan.
Suvisunnuntain iltamusiikkiin on vapaa pääsy, käsiohjelma on myös ilmainen.
Sarjan tuottavat yhdessä Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling.
Suvisunnuntain iltamusiikin ohjelma verkossa
Soiva kesäkahvila -sarjassa Leppävaarassa kuullaan heinäkuisina keskiviikkoina romanttisia duoja
Klassista musiikkia ja kesäistä kahviseuraa on tarjolla Leppävaaran kirkossa heinäkuisina keskiviikkoina klo 12. Mielenkiintoiset ja vaihtelevat ohjelmakokonaisuudet tuovat esille myös harvinaisuuksia. Tarjolla on romantiikan ajan musiikkia Ranskasta, Saksasta, Virosta, Ukrainasta ja Suomesta sekä pianokoraaleita J.S. Bachin ja Jouni Someron sovituksina. Lounaskonsertit kestävät noin 40 minuuttia, ja konsertin jälkeen kahvitellaan joko kirkon pihalla tai sisällä sään mukaan.
– Meillä Leppävaarassa kanttori on aina itse paikalla. Ihmiset janoavat kohtaamista, ja jollekin musiikki on ainoa tapa tulla kirkkoon. Musiikki on Jumalan parhaita lahjoja ihmiselle, toteaa Leppävaaran seurakunnan kanttori Pauliina Hyry.
Soiva kesäkahvila -konserttisarja Leppävaaran kirkossa osoitteessa Veräjäkallionkatu 2. Konsertteihin on vapaa pääsy.
Soiva Kesäkahvila -sarjan ohjelma verkossa
Tapiolan kirkossa kuullaan tiistaisin Musiikkia puolen päivän aikaan
Viuluprofessori Kaija Saarikettu avaa Musiikkia puolen päivän aikaan -konserttisarjan tiistaina 6.6. klo 12 Tapiolan kirkossa. Puolen tunnin mittaista konserttia kehystää Johann Sebastian Bachin sooloviuluteokset. Niiden välissä kuullaan Jyrki Linjaman säveltämä kirkkosonaatti. Sarjan päätöskonsertissa 15.8. esiintyy Tapiolan kuoro Pasi Hyökin johdolla.
Vuoden 2023 kesäkonserttisarja järjestetään jo 32. kerran. Suosittu kesäkonserttisarja jatkuu läpi kesän. Konsertteihin on vapaa pääsy.
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Tapiolan kirkko löytyy osoitteesta Kirkkopolku 6.
Musiikkia puolen päivän aikaan -kesäsarja verkossa
Kesäillan musiikkia kuullaan kesäkuun kolmena keskiviikkona Espoonlahdessa
Espoonlahden kirkossa soi kolmen kesäkonsertin sarja kesäkuun keskiviikkoina. Keskiviikkona 7.6. klo 18 vuorossa on kitaristi Patrik Kleemola. 14.6. sopraano Suvi Lehtonen-Gräsbeck ja pianisti Folke Gräsbeck suomalaisten hengellisten laulujen sekä heprealaisten laulujen parissa ja 21.6. kuullaan saksofonisti Esa Pietilän soolokonsertti.
Konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa kymmenen euroa. Kesäillan kahvila on avoinna klo 17–19. Espoonlahden kirkon osoite on Kipparinkatu 8.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina HyryKanttoriLeppävaaran seurakunta
Puh:040 513 0866pauliina.hyry@evl.fiPetri KoivusaloA-kanttoriEspoon tuomiokirkkoseurakunta
Puh:040 513 0866petri.koivusalo@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hur går det i Esbo svenska församling? Biskopsvisitation i maj7.5.2025 10:57:45 EEST | Pressmeddelande
Biskop Bo-Göran Åstrand i Borgå stift förrättar visitation i Esbo svenska församling torsdagen 22 maj och veckoslutet 24–25 maj. När biskopen besöker en församling i samband med en biskopsvisitation utövar biskopen tillsyn och träffar församlingens anställda och förtroendevalda.
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme