Espoon kirkonkellot soivat Ukrainalle perjantaina 24. helmikuuta
20.2.2023 12:00:00 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote

Espoon seurakunnat yhtyvät maanlaajuiseen kellojen soittoon, johon kirkon piispat ovat seurakuntia kutsuneet. Myös ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on kehottanut ortodoksisia seurakuntia mukaan tuen osoitukseen.
Piispojen viesti sodan vuosipäivänä:
”Venäjän laiton hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Kärsimyksen ja uhrattujen ihmishenkien määrä on kestämätön. Ukrainalaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan avun ja tuen.
Sodan vaikutukset ulottuvat laajalle ja synnyttävät huolta myös täällä Suomessa. Tarvitsemme yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä huolenpitoa."
Olarin ja Tapiolan kirkoissa kellojen soitto kello 12 aloittaa rukoushetket, joissa rukoillaan Ukrainan ja rauhan puolesta. Molemmissa kirkoissa voi myös käydä sytyttämässä kynttilän rukouksen merkiksi. Tapiolan kirkon rukoushetkeä voi seurata myös verkon välityksellä.
Olarissa kirkolla tankoon nostetaan vuosipäivänä Ukrainan lippu. Kirkolla on tarjolla myös keskusteluapua hartauden jälkeen kello kahteen saakka.
- Kirkossa on mahdollisuus hiljentyä tai keskustella jonkun kanssa oman tarpeen mukaan. Kutsumme paikalle niin ukrainalaisia kuin suomalaisia, kansainvälisen työn sihteeri Markus Silvola kertoo.
Markus Silvola vinkkaa myös tulevista tukikonserteista, joiden tuotto ohjataan ukrainalaisten hyväksi.
Olarin kirkossa järjestetään maaliskuussa kaksi konserttia ukrainalaisten hyväksi. Candomino-kuoro konsertoi sunnuntaina 12. maaliskuuta. Viikkoa myöhemmin, sunnuntaina 19. maaliskuuta, kuullaan klassista ja ikivihreitä panhuilisti Stefan Stanciun ja Seele-kvartetin esittämänä. Myös Tapiolan kirkossa 2. huhtikuuta soivan Luukas-passion ohjelmatuottoja ohjataan Ukrainaan.
Kaikissa Suomen seurakunnissa rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta vuosipäivää seuraavana sunnuntaina ja edelleen tulevissa jumalanpalveluksissa.
Espoon seurakuntien tukitapahtumat ja toimet on koottu Tukena Ukrainan kriisissä -sivulle.
Lisätietoja Olarin tilaisuudesta
Markus Silvola, 040 531 1017, markus.silvola@evl.fi, kansainvälisen työn sihteeri, Olarin seurakunta
Yhteyshenkilöt
Urpu SarlinViestintäjohtajaEspoon seurakunnat / Viestintäpalvelut
Puh:+358503581060urpu.sarlin@evl.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Här bor saknaden – ett ljushav lyser upp begravningsplatserna i Esbo16.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
På alla helgons dag lördagen den 31 oktober kommer tusentals ljus att lysa upp Esbos begravningsplatser och kyrkogårdar. Under allhelgonahelgen finns det möjlighet att tända ett ljus till minne av en närstående, stanna upp vid en musikstund eller ge sig ut på änglastigar tillsammans med barn.
Täällä asuu kaipaus – kynttilämeri valaisee Espoon hautausmaat16.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pyhäinpäivälauantaina 31.10. tuhannet kynttilät valaisevat Espoon hautausmaat ja kirkkojen pihapiirit. Pyhäinpäivänä on mahdollisuus sytyttää läheisen muistoksi kynttilä, pysähtyä musiikkihetkeen tai seikkailla lasten kanssa Enkelipoluilla.
Seurakuntavaalien vaalikoneet avautuvat ja auttavat ehdokkaan valinnassa7.10.2026 09:30:00 EEST | Uutinen
Etkö tiedä ketä äänestäisit syksyn seurakuntavaaleissa? Testaa, miten omat näkemyksesi sopivat yhteen vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden kanssa.
Valkompassen för församlingsvalet öppnar och hjälper dig att välja kandidat7.10.2026 09:30:00 EEST | Nyheter
Vet du inte vem du ska rösta på i höstens församlingsval? Testa hur väl dina egna åsikter stämmer överens med kandidaternas som har svarat på valkompassens frågor.
Hemlösheten ökade i Esbo förra året5.10.2026 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Hemlösheten ökade i Esbo år 2025. Det finns fortsättningsvis behov av tjänster för hemlösa och förebyggande åtgärder. De hemlösas natt uppmärksammas den 17 oktober, på FN:s internationella dag för utrotande av fattigdom.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

