Espoon kokeilu todisti: Tekoäly tunnistaa tukea tarvitsevia

Kesällä 2017 alkaneessa kokeilussa tekoälyn analysoitavaksi ajettiin Espoon koko väestöä koskeva sosiaali- ja terveystieto ja varhaiskasvatuksen asiakkuusdata vuosilta 2002–2016. Tietoa kertyi noin 520 000 henkilöstä ja yli 37 miljoonasta asiakaskontaktista.
Henkilötiedot salattiin datasta jo tiedonhakuvaiheessa ja kaikki tietojenkäsittely tehtiin äärimmäisen tietoturvallisesti. Yksittäisiä asiakkaita ei ole voinut tunnistaa missään vaiheessa.
Uusi tieto haastaa kaupunkia
Datamassan laajuus ja se, kuinka hyvin tekoäly pystyy yhdistämään tietoja, yllätti myös Espoon kaupungin asiantuntijat. Kokeilu mahdollisti ensimmäistä kertaa asiakkuuspolkujen perhekohtaisen tarkastelun, koska kaupungin tietojärjestelmät ovat yleensä yksilökeskeisiä.
− Uuden teknologian tuella eri tietojärjestelmien sisältämien datojen yhdistäminen tuottaa aivan uutta tietoa, joka pystyy haastamaan kaupunkia. Olemme saaneet tärkeää tietoa myös datan ja kirjaamiskäytäntöjen laadusta, sanoo data-analytiikkakonsultti Tomas Lehtinen.
Joitakin havaintoja voidaan kuitenkin summata. Tekoäly löysi noin 280 tekijää, jotka ennakoivat lastensuojelun asiakkuutta. Mikään tekijä ei yksin ole riski, mutta useamman tekijän yhtäaikainen esiintyminen voi olla.
“Espoon kokeilu osoittaa, että datan hyödyntämisellä ja tekoälyllä on merkittävä rooli terveydenhuollossa. Oli se sitten uusien palvelupolkujen kehittämisessä tai sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon ammattilaisten päivittäisen työn tukemisessa. Kokeilu myös osoittaa, että nopeasti käyttöön otettava Tiedon Intelligent Wellbeing -alusta kehittää sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon organisaatioiden datakyvykkyyttä”, Matti Ristimäki, Tiedon datakeskeisten liiketoimintojen johtaja, toteaa.
Alustavia tuloksia lastensuojelun ja -psykiatrian asiakkuuksista
Datasta pystyttiin esimerkiksi tutkimaan, millaisia eroja aiemmassa palvelujen käytössä on perheillä, joista on tehty lastensuojeluilmoitus tai joille on annettu lähete lasten- tai nuorisopsykiatriaan.
Lastensuojeluilmoitusta tai lähetettä lasten ja nuorisopsykiatriaan edelsi 3−5-kertainen terveyspalvelujen käyttö verrokkiryhmään verrattuna. Myös kyseisen ryhmän perheenjäsenet käyttivät terveyspalveluja enemmän kuin verrokkiryhmässä.
− Tulokset ovat kuitenkin hyvin alustavia eikä niitä vielä sellaisenaan voi käyttää johtopäätöksiin. Tarvitaan lisää tutkimusta, kokeiluja ja aineiston analyysiä. Aineistossa ei ollut yksityisen terveydenhuollon käyttöä, ja jatkossa dataan tulisikin yhdistää Kelan tietokanta, jolloin tulos tarkentuisi, toteaa Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström.
Kehitystyö on vasta alussa
Espoon ja Tiedon tekoälykokeilu on ollut ainutlaatuinen, sillä yhtä laajaa julkishallinnon asiakkuusdataa ei ole koskaan ennen yhdistetty ja analysoitu tekoälyllä. Lähtökohtana oli testata, onko tekoälystä apua palvelujen kohdentamiseen ennaltaehkäisevästi. Vastaus on vahva kyllä.
Kokeilua varten koottu ja tekoälyn analysoima data on tuhottu.
− Meillä on nyt malli, jolla pystymme hakemaan vastaavat tuoreet tiedot tarvittaessa uudestaan. Siksi vanhaa dataa ei kannattanut säilyttää, Tomas Lehtinen sanoo.
Jatkotyö vaatii muun muassa eettistä harkintaa esimerkiksi siitä, voisiko tekoälyn tuottamaa tietoa hyödyntää hälytysmielessä siten, että järjestelmä ilmoittaisi hoitohenkilöstölle, kun vastaanotolle saapuvalla asiakkaalla olisi monta riskitekijää. Muun muassa tätä Espoo pohtii yhdessä alan osaajien, kuten Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston perustaman Suomen tekoälyn suomalaisen osaamiskeskuksen FCAI:n, kanssa.
FCAI:n ohella kiinnostuksensa tekoäly-yhteistyöstä ovat osoittaneet muiden muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Kela.
− Olemme vuoden aikana luoneet vahvaa pohjaa kuntapalvelujen tulevaisuutta varten. Kiinnostus on kovaa myös kaupungin sisällä, ja paljon ideoita on vireillä, iloitsee Espoon kaupungin palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen.
”Suomalaisen terveydenhuollon data on erittäin laadukasta, ja kun sitä tuodaan yhteen paikkaan esim. tietoaltaaseen, sitä voidaan hyödyntää muun muassa tekoälyn avulla entistä paremmin niin yhteiskunnan, kuntapalveluiden kehittämisen, terveydenhuollon ammattilaisten kuin yksittäisten asiakkaiden kannalta”, Matti Ristimäki jatkaa.
Kokeilu on yksi Espoon panostuksista 6Aika-hankkeeseen, jossa kuusi suurinta kaupunkia kehittää avoimempia ja älykkäämpiä palveluja yhteiseen 6Aika-strategiaan nojaten. Palvelujen kehittämisen ohessa 6Ajan tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja.
Lisätietoja
Espoon kaupunki
Tomas Lehtinen, data-analytiikkakonsultti, +358 43 826 9177, tomas.lehtinen@espoo.fi
Mari Ahlström, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, +358 43 825 6658, mari.ahlstrom@espoo.fi
Tieto
Matti Ristimäki, johtaja, datakeskeiset liiketoiminnat
+358 (40) 7487373, matti.ristimaki@tieto.com
Tieto
Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet.
www.tieto.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme