Espoon lukiot menestyivät erinomaisesti lukiovertailussa
23.5.2019 15:32:58 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon kaupungin lukiot paransivat tai pitivät sijansa lukiovertailussa, selviää Ylen lukiovertailusta. Ylen lukiovertailussa otetaan huomioon menestys pakollisissa yo-aineissa.
Espoolaisista lukioista peräti neljä sijoittui viidentoista parhaan joukkoon. Espoon lukioista vertailussa olivat mukana 11 suomenkielistä sekä yksi ruotsinkielinen lukio. Espoon lukioista valmistuu tänä keväänä 1 337 ylioppilasta.
Menestys on merkki pitkäjänteisestä työstä
”Tieto kaikkien lukioiden menestyksestä vertailussa lämmittää. Se on merkki pitkäjänteisestä työstä. Olen iloinen jokaisen lukion onnistumisesta”, kertoo lukiolinjan päällikkö Tapio Erma iloisena.
”Olemme tyytyväisiä myös siihen, että oppiminen toteutuu paljon myös koulun ulkopuolella, kuten kansainvälisessä yhteistyössä ja työelämäyhteyksissä. Tämä syventää oppimista ja luo uudenlaista innostusta”, ynnäilee Erma yhteen lukioiden vahvuuksia.
”Uusi opetussuunnitelma tuli voimaan vuonna 2016, jolloin nyt kirjoittaneet aloittivat lukiotaipaleensa. Se on osaltaan tukenut oppimisen uudistamista ja kehittämistä”, kertoo Erma.
Sähköiseen oppimiseen panostus näkyy tuloksissa
”Opetuksen sähköistäminen aloitettiin espoolaislukioissa jo useita vuosia sitten, ennen sähköisten ylioppilaskokeiden alkamista ja nyt valmistuvien saapumista lukioon. Viimeinen digiloikka ja kaikkien ylioppilaskokeiden muuttuminen sähköisiksi ei sitten enää tuntunutkaan kovin suurelta ja hämmentävältä”, kertoo vs. apulaisrehtori Elina Oja Etelä-Tapiolan lukiosta.
”Lähdimme Espoossa rakentamaan valmiutta sähköiseen ylioppilastutkintoon heti, kun tieto sähköisiin kirjoituksiin siirtymisestä tuli. Sähköinen ylioppilastutkinto on omalta osaltaan kirittänyt digiloikkaa oppimisessa”, kertoo lukiolinjan päällikkö Tapio Erma.
Etelä-Tapiolan lukio pitää koko Suomen kärkisijaa
Etelä-Tapiolan lukio pärjäsi valtakunnallisessa lukiovertailussa parhaiten. Etelä-Tapiolasta saa tänä keväänä valkolakkinsa 129 ylioppilasta.
Tuore ylioppilas Liinu Yli-Hongisto saa lakkinsa 1.6.2019. ”Luonnollisesti tuntuu erittäin hienolta saada näin iso urakka valmiiksi ja painaa vihdoin ylioppilaslakki päähän. Kun on kolmen vuoden ajan kerännyt kursseja ja puurtanut lopuksi vielä ylioppilaskirjoitusten parissa, voi oikeasti tuntea saavuttaneensa jotain”, kuvailee Yli-Hongisto tunnelmiaan.
Lukio-opiskelijoiden stressi on puhututtanut kuluneena lukuvuotena.
Liinu Yli-Hongisto kuvailee, että Etelä-Tapiolan lukion ilmapiiri on ollut hyväksyvä ja kannustava. ”Omien kokemusteni mukaan lukiomme opiskelijat suhtautuvat työntekoon tosissaan, mutta osaavat myös pitää hauskaa. On opiskelu tietysti ajoittain ollut raskastakin. Onneksi sekä opettajilta että muilta opiskelijoilta on kuitenkin aina saanut apua ja tukea, kun sitä on tarvinnut.”
”Opiskelijoiden hyvinvointi onkin tärkeä perusta hyville oppimistuloksille”, summaa lukiolinjan päällikkö Tapio Erma.
Lisätietoja antavat:
lukiolinjan päällikkö Tapio Erma
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon Diwali ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa16.10.2026 10:36:33 EEST | Tiedote
Espoossa on juhlistettu intialaista Diwali – Valon juhlaa jo useampana vuotena. Viime vuonna noin 12 000 kävijää kerännyt tapahtuma kasvaa entistä laajemmaksi kokonaisuudeksi Tapiolaan kulttuurikeskuksen ympärille lauantaina 31. lokakuuta
Espoon kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet14.10.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti 10.8.2026 käynnistää kaupungin koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut osana talouden tasapainotustyötä. Viimeinen neuvottelukerta oli tänään 14.10.2026 ja neuvottelut ovat nyt päättyneet.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:39:20 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:38:21 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Nuorten rekrytointitukea runsaasti saatavilla pääkaupunkiseudulla13.10.2026 10:27:58 EEST | Tiedote
Nuorten rekrytointitukea on pääkaupunkiseudulla edelleen hyvin saatavilla, sillä työnantajat ovat hyödyntäneet tukea odotettua vähemmän. Työnantajan kannattaa selvittää tuen mahdollisuus hyvissä ajoin, sillä tukimalli päättyy kesällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme