Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 20.10.2020
20.10.2020 19:23:15 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
3 Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäisarvo, kertoimet ja hintakatto (pöydälle 7.10.2020)
Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan lakisääteistä varhaiskasvatuspalvelua. Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan sitoumusta suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palveluntuottajalle niiden kustannusten korvaamiseksi, joita palveluntuottajalle on aiheutunut asiakkaalle tuotetusta palvelusta. Palvelusetelin käyttäjällä on oikeus valita haluamansa kunnan hyväksymä palvelusetelipalveluntuottaja. Kunta on velvollinen suorittamaan hyväksymälleen yksityiselle palveluntuottajalle lapsikohtaista korvausta enintään palvelusetelin enimmäisarvoon saakka,
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginhallitukselle päiväkodissa tapahtuvan varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäisarvoksi 870 euroa kuukaudessa lasta kohden.
Palveluseteliin liittyviksi kertoimiksi päätettiin esittää seuraavaa
Lapsen iän mukainen kerroin
- 3 vuotta täyttäneen lapsen kerroin on 1,00
- alle 3-vuotiaan lapsen kerroin on 1,45
Lapsen varhaiskasvatuksen tarpeen mukainen kerroin
- kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kerroin on 1,00
- osa-aikaisen varhaiskasvatuksen (enintään 25 h/viikko) kerroin on 0,60
- esiopetukseen liittyvän varhaiskasvatuksen kerroin on 0,50
Lisäksi lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että varhaiskasvatuksen palvelusetelissä otetaan käyttöön hintakatto, joka on 40 euroa/kk.
Lautakunta edellyttää, että lautakunnalle tuodaan toimenpide-esitys, jolla varmistetaan pienten yksityisten ja yhdistysten ylläpitämien päiväkotien toiminnan jatkuvuus. Lisäksi lautakunta toivoo, että ennen palvelusetelin käyttöönottoa lautakunnalle tuodaan selvitys siitä, miten nykyisiä ostopalveluyksikköjä tuetaan palvelusetelimalliin siirtymisessä. Lautakunta toivoo erityisesti huomioitavan pienet yksiköt ja saavan selvityksen hallinnollisesta ynnä muusta vastaavasta tuesta siirtymävaiheessa.
Tavoitteena on, että varhaiskasvatuksen palveluseteli on käytössä elokuussa 2021. Koska palvelusetelin käyttöönotosta päättää valtuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä joulukuussa 2020, syksyn aikana lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa käsiteltävät palvelusetelin käyttöönottoon liittyvät asiat päätetään ehdollisina.
Palvelusetelin enimmäisarvo tarkistetaan Espoon varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan mukaisesti vähintään kahden vuoden välein elokuussa samaan aikaan kun kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun tulee valtakunnallisia muutoksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Tapio Erma, toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Konserni- ja tilajaosto antoi lausunnot HSL:n sekä HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelmista 2027–202931.8.2026 15:55:10 EEST | Tiedote
Lausuntojen lisäksi jaosto mm. hyväksyi Maijalan päiväkodin hankesuunnitelman sekä päätti kokousajat vuosille 2027–2028.
Tilastot ja tutkimukset –kuukausitiedote elokuu 202631.8.2026 14:26:40 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli heinäkuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 328 500. Yritystyöpaikkojen määrän supistuminen jatkui, kun taas yritysten kokonaisliikevaihdon kasvu voimistui kuluvan vuoden alkupuolella. Työttömien osuus työvoimasta kasvoi 12,7 prosenttiin, avoimia työpaikkoja vuodentakaista enemmän jo toisena peräkkäisenä kuukautena.
Info från nämnden Svenska rum 27.8.202627.8.2026 18:19:02 EEST | Pressmeddelande
På höstens första möte godkände nämnden Svenska rum användningsprinciperna och debiteringsgrunderna för lokaler för kulturverksamhet och annan invånar- och hobbyverksamhet.
Espoo-mitalin saajat 202627.8.2026 17:09:06 EEST | Tiedote
Espoo-mitali on myönnetty 11 henkilölle tunnustuksena Espoon hyväksi tehdystä työstä. Mitalit jaetaan osana Espoo-päivän vastaanotto –kutsuvierastilaisuutta torstaina 27.8.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme