Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä

28.8.2019 20:15:47 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Jaa
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa kuultiin mm. Espoon kaupungin vaikeasta taloustilanteesta, ja käsiteltiin suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen tulosyksikköjen osavuosikatsaukset. Lautakunta totesi, että tulosyksiköt ovat pysyneet vuodelle 2019 asetetussa budjetissa. Lautakunta edellyttää, ettei mahdollisia säästötoimia kohdisteta lasten- ja nuorten palveluihin, ja että opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalla on käytössä valtuuston vahvistama budjetti vuodelle 2019. Lautakunta hyväksyi Viherkallion korvaavan päiväkodin tarveselvityksen.Lautakunta päätti, että Espoon yhteislyseon koulun nimeksi tulee Kauklahden koulu. Lisäksi lautakunta kuuli varhaiskasvatuksen työolosuhdeselvityksen tulokset. Tulosten mukaan päiväkotien työntekijät ovat keskimäärin tyytyväisiä johtamiseen.

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2019 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 2 tilanteessa 31.7.2019 (4)

Käyttösuunnitelmassa on arvioitu, että vuonna 2019 varhaiskasvatuksessa on keskimäärin 16 542 lasta kuukaudessa. Tammi-toukokuussa 2019 varhaiskasvatuksessa oli 138 lasta enemmän kuin edellisen vuoden tammi-toukokuussa. Lasten määrä on ollut ennakoitua suurempi kunnallisissa päiväkodeissa, ostopalveluissa ja kerhotoiminnassa. Kotihoidon tuella hoidettujen lasten määrä on ollut ennakoitua pienempi.

Lisäksi lautakunta totesi, että tulosyksikkö on pysynyt vuodelle 2019 asetetussa budjetissa. Lautakunta edellyttää, ettei mahdollisia säästötoimia kohdisteta lasten- ja nuorten palveluihin. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä omalta osaltaan sivistystoimen talousarvion, strategian osavuosikatsaus 2:n ja pöytäkirjamerkinnät tilanteessa 31.7.2019. 


Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2019 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 2 tilanteessa 31.7.2019 (5)


Perusopetuksessa oppilasmäärä kasvoi 651 oppilaalla syksystä 2018 syksyyn 2019. Tämä on noin 40 oppilasta ennakoitua enemmän. Syynä on lisäopetuksen oppilasmäärän kasvu, joka johtui siitä, että viimevuotista enemmän nuoria jäi yhteishaussa ilman toisen asteen koulutuspaikkaa. Lukioiden opiskelijamäärä nousee noin 300 opiskelijalla.

Koulut kuntoon -hanke etenee. Valmistuneiden korjausten ja käyttöön otettujen uusien tilojen ansiosta väistötiloissa opiskelevien oppilaiden osuus on vähentynyt vuoden takaisesta noin 600 oppilaalla, ja on nyt noin 3100 oppilasta, vaikka oppilasmäärä on kasvanut ja uusia korjauksia on aloitettu.

Lautakunta totesi, että tulosyksikkö on pysynyt vuodelle 2019 asetetussa budjetissa. Lautakunta edellyttää, ettei mahdollisia säästötoimia kohdisteta lasten- ja nuorten palveluihin, ja että opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalla on käytössä valtuuston vahvistama budjetti vuodelle 2019.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi suomenkielisen tulosyksikön/lautakunnan sekä omalta osaltaan sivistystoimen talousarvion, strategian osavuosikatsaus 2:n ja pöytäkirjamerkinnät tilanteessa 31.7.2019.

Lausunto valtuustoaloitteeseen Espoon päiväkotien työolosuhteiden selvittämisestä (7)

Suomen- ja ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin valtuustoaloitteessa esitetyllä tavalla maaliskuun 2019 lopulla kysely, jonka avulla selvitettiin henkilöstön työolosuhteita. Kyselyllä kartoitettiin henkilöstön näkemyksiä johtamisesta, resursseista ja työolosuhteista.

Lautakunta kuuli kyselyn keskeiset tulokset. Tulosten mukaan päiväkotien työntekijät ovat keskimäärin tyytyväisiä johtamiseen. Kyselyn tuottama runsas vastausmateriaali käsitellään suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikössä vielä tarkemmin ja täydennetään varhaiskasvatuksen kehittämistoimenpiteitä. Selostusosa löytyy esityslistasta.


Viherkallion korvaavan päiväkodin tarveselvitys (8)

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi Viherkallion korvaavan päiväkodin tarveselvityksen liitteen mukaisesti. Vuoden 2019 talousarvion investointiohjelmassa vuosille 2019-2030 Viherkallion päiväkodin korvaavaan uudisrakennukseen on varattu 9,161 M € vuosille 2019–2021. Viherkallion korvaava päiväkoti rakennetaan varhaiskasvatuksen Leppävaaran palvelualueelle Viherlaaksoon. Samalla tontilla sijaitsee nykyinen huonokuntoinen Viherkallion päiväkotirakennus. Selostusosa löytyy esityslistasta.


Espoon Yhteislyseon koulun nimen muuttaminen sekä muutokset johtokuntarakenteeseen (10)

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että

1. Espoon yhteislyseon koulun nimeksi tulee Kauklahden koulu. Nimi tulee voimaan 28.8.2019.

2. Espoon yhteislyseon koulun ja lukion johtokunta lakkaa 28.8.2019.

3. Kauklahden koululla ja Espoon yhteislyseon lukiolla on omat johtokunnat.


Muut asiat:

Muut asiat (3,6, 11-19) lautakunta päätti esityslistan mukaisesti.

Lisätietoja:

Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Tapio Erma, lukiolinjan päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi

Esityslista

Lautakunnan jäsenet

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote

Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.

Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Hagalund och Otnäs i oktober18.9.2026 13:21:33 EEST | Pressmeddelande

I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i oktober i Hagalund och Otnäs. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens pro

Maksullista pysäköintiä laajennetaan Tapiolassa ja Otaniemessä lokakuussa18.9.2026 13:21:33 EEST | Tiedote

Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Tapiolan ja Otaniemen alueella lokakuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Liikennemerkit osoittavat maksullisuuden voimassaolon. Pysäköinti on maksutonta ja sallittu ilman aikarajoitusta muina aikoina. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus p

Paid parking to be expanded in Tapiola and Otaniemi in October18.9.2026 13:21:33 EEST | Press release

In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in October in the Tapiola and Otaniemi areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. There are traffic signs in the areas to indicate the hours when parking fees apply. Parking is free of charge and permitted without time limitation at other times. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye