Espoon päästötön työmaapilotti Lukutori on valmis

Espoo aikoo olla hiilineutraali vuonna 2030, joten myös rakennustyömaiden päästöjä on merkittävästi vähennettävä. ”Keskeisiä päästölähteitä työmailla ovat työkoneet ja logistiikan kuljetukset, betonin kuivatus ja rakennusten lämmitys” kertoo Espoon kaupungin rakennuspäällikkö Hannu Lehtikankare. ”Kaupunki voi toimia edelläkävijänä fossiilittomasti tuotettujen käyttövoimien hyödyntämisessä ja vähäpäästöisempien työtapojen ja resurssiviisauden edistämisessä” hän jatkaa. ”Kaupunki toteutti myös uusia tapoja edistää kehitystä vuokraamalla urakoitsijan käyttöön 4.2t, vihreää sähköä käyttävän pyöräkuormaajan ja antoi urakoitsijalle bonusta vähäpäästöisten työmaakoneiden käytöstä.”
Urakkakilpailutuksella alkuun
Lukutorin pilottityömaan suunnittelu aloitettiin viime keväänä pidetyllä markkinavuoropuhelutilaisuudella, jotta urakkakilpailutukseen saatiin tiukat, päästövähennyksiä tuottavat, mutta samalla myös realistiset hankintakriteerit urakoitsijoiden toimintaedellytykset varmistaen. ”Tässä onnistuttiin ja saimme motivoituneen urakoitsijan, jonka kanssa olemme yhteistyössä saaneet hyvää tietoa tulevien työmaiden päästövähentämis-kehityksen seuraaviin steppeihin”, kertoo Espoon kaupungilla hanketta koordinoiva Iina Kallio. ”HNRY-hankekumppani VTT tekee päästölaskentaa ja toimenpiteiden vaikuttavuudesta saamme lisätietoa laskelmien valmistuttua.”
Espoo mukana Päästöttömät Työmaat -yhteistyössä
Espoo allekirjoitti julkisten hankintojen Päästöttömät Työmaat -green dealin Ympäristöministeriön ja muiden isojen kaupunkien kanssa syyskuussa 2020. Lukutorin pilottityömaa toteutti jo sitoumuksen kriteereitä niiltä osin kuin se on mahdollista. Green deal yhteistyössä valmistellaan päästötön työmaa -konseptia, josta julkaistaan opas keväällä 2021.
Yhdenmukaiset urakkahankinnan kriteerit toimivat yli kaupunkirajojen ja antavat yrityksille varmuutta ja jatkuvuutta siihen, että investointeja kannattaa tehdä ja niillä varmistetaan yrityksen kilpailukyky jatkossa. Laajempi yhteisrintama on myös tehokas keino vaikuttaa markkinoihin, esimerkiksi vähäpäästöisten työkoneiden ja kuljetuskaluston saatavuuteen ja hinnoitteluun. ”Tahtoa ja asennetta ilmastopositiivisuuteen sekä innovatiivisia ratkaisuja löytyy jo hienosti ja lisää tulee koko ajan”, iloitsee Kallio. ”Ympäristövaikutus arvon huomioiminen hankintakriteereissä antoi myös mahdollisuuden valita Lukutorille kotimaiset luonnonkivet kiinalaisten kiveyskivien sijaan. Tässä saimme toteutettua kestävän kehityksen periaatteita ja resurssiviisautta.”
Kaupungin asukkaat hyötyvät kehityksen myötä puhtaamman ilman lisäksi myös melun ja pölyn vähenemisestä. Päästötön työmaa on mukavampi myös työntekijöille. Siisti ja turvallinen ympäristö muuttaa suhtautumista työmaihin, joita kasvavassa kaupungissa tulee väistämättä olemaan jatkossakin.
Lukutorin päästötön työmaa -pilotti haastoi tilaajia, urakoitsijoita sekä muita sidosryhmiä uudenlaisiin toimintatapoihin, joilla rakennetaan hiilineutraalia ja parempaa tulevaisuutta. Lisäksi Suurpeltolaiset saavat kauniin keskustorin Muusa ja Pegasos -pronssipatsaineen ja kotimaisine kiveyskivineen, joiden arvo ja kestävyys kantaa pitkälle.
HNRY – Hiilineutraalit ja resurssiviisaat yritysalueet
HNRY-hankkeessa tuetaan yritysalueiden ja niiden yritysryhmien kehittymistä vähähiilisiksi ja resurssiviisaiksi toimijoiksi energiatehokkuutta parantavien ja kiertotalouden mukaisten ratkaisujen kautta. https://6aika.fi/project/hnry-hiilineutraalit-ja-resurssiviisaat-yritysalueet/
6Aika
6Aika on Suomen kuuden suurimman kaupungin – Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun – yhteinen kestävän kaupunkikehittämisen strategia. Sitä rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto –ohjelmasta. Hanke toteutetaan vuosina 2019–2021. 6Aika: https://6aika.fi/mika-6aika/
Green deal
Green deal on vapaaehtoinen sopimus valtion ja elinkeinoelämän tai kuntien välillä. Tavoitteena on yhdessä edistää kestävän kehityksen tavoitteita etsimällä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi. https://ym.fi/green-deal-sopimukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iina Kallio
Hankesuunnittelija, hiilineutraalit rakennustyömaat
Kiertotalousasiantuntija
Espoon kaupunki / Tekninen ja Ympäristötoimi
040 509 6323
iina.kallio@espoo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.9.202510.9.2025 19:58:31 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä kasvun ja oppimisen toimialan esikunnan viranhaltijoiden ratkaisuvallan delegointipäätöksen muutoksen. Päivitetyssä delegointipäätöksessä varhaiskasvatuksen aluepäällikölle on annettu toimivalta päättää oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen liittyvän korvauksen maksamisesta yksityiselle palveluntuottajalle. Muutokset tulevat voimaan 11.9.2025 alkaen. Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta valitsi Espoon suomenkielisten peruskoulujen johtokuntien jäsenet ja varajäsenet sekä nimitti puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat toimikaudeksi 2025–2027. Johtokuntien jäsenet valittiin oppilaitosten huoltajien ja henkilökunnan ehdotusten perusteella. Lautakunta sai myös selostuksen kesällä asukaspuistoissa järjestetystä puistoruokailupilotista sekä peruskoulujen koulukohtaisesta budjetoinnista.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käynnisti kautensa8.9.2025 13:58:24 EEST | Tiedote
Kaupunginhalituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto kokoontui 8.9.2025 ensimmäistä kertaa uuden valtuustokauden mukaisella kokoonpanolla. Jaoston puheenjohtajana toimii Markku Sistonen (SDP).
Suomen suurimpien kaupunkien johtajat sitoutuvat luontokadon torjuntaan – Espoon Luontofoorumissa 600 osallistujaa5.9.2025 15:20:28 EEST | Tiedote
Suomen kymmenen suurinta kaupunkia sitoutuvat yhdessä luontokadon pysäyttämiseen. Kaupunginjohtajat ja pormestarit kokoontuivat 5.9.2025 Espoon Luontofoorumissa ja päivittivät kaupunkien yhteisen julkilausuman luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rakennusteollisuuden ja suurimpien kaupunkien yhteinen yhteistyöasiakirja.
Aluetalousselvitys: energiajärjestelmän investoinnit edistävät Espoon ilmastotavoitteita ja vihreää siirtymää4.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Espoon nopea väestönkasvu sekä liikenteen ja kaukolämmön sähköistyminen asettavat uusia vaatimuksia kaupungin energiajärjestelmälle. Energiajärjestelmä on keskeinen osa kaupunkien elinvoimaisuutta – se tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja varmistaa sujuvan arjen niin asukkaille, yrityksille kuin muillekin toimijoille. Jos esimerkiksi sähköverkon kapasiteetti ei vastaa kasvavan kaupungin tarpeisiin, se voi hidastaa uusien toimijoiden liittymistä energiaverkkoon tai sähköautojen latausmahdollisuuksien lisäämistä.
Kommunerna längs Västbanan gör sig klara för beslutsfattande3.9.2025 10:02:24 EEST | Pressmeddelande
Västbanan Ab:s delägarkommuner Åbo, Esbo, Salo, Vichtis och Kyrkslätt börjar bereda sitt beslutsfattande för finansieringen av banprojektet Västbanan och godkännandet av aktieägaravtalet. Kommunerna har fört aktieägarförhandlingar med staten, i vilka en överenskommelse om projektets finansiella förpliktelser har ingått.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme