Espoon seurakunnissa juhlitaan juhannusta ennätyslaajasti
Espoon kuudessa seurakunnassa järjestetään juhannuksena tapahtumia, jotka tarjoavat tekemistä kaikenikäisille: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tapahtumien monipuolisuuteen on panostettu tänä vuonna monikielisyyden lisäksi alueellisesti ja määrällisesti.

–Tarjonta on tosi monipuolista. Onhan se fantastista, että juhannusaattona on tarjontaa ihan kaikissa seurakunnissa, ihan ympäri Espoota. Viestinä siis, että tervetuloa mukaan, Esbo svenska församlingin kirkkoherra Kira Ertman rohkaisee.
Tapahtumia on tänä vuonna varhaisesta iltapäivästä iltaan saakka. Varaslähdön juhannusaatolle voi ottaa Espoon tuomiokirkossa, jossa järjestetään juhannuksen aatonaattona suosittu Urkuyö ja Aaria -konsertti.
Tapiolan kirkolla juhannusjuhlat käynnistyvät juhannusaattona kello 12 ruokailun ja musiikin merkeissä. Kurssikeskus Hvittorpissa juhannus polkaistaan vauhtiin kello 14. Vitträskin rannalla sijaitsevan Hvittorpin koko perheen juhannusjuhla tarjoaa mahdollisuuden muun muassa saunomiseen ja piknikin viettoon. Hvittorpiin voi tulla omalla autolla tai bussikuljetuksin. Bussit kulkevat reittejä: Tapiolan kirkko-Olarin kirkko-Espoonlahden kirkko sekä vastaavasti Leppävaaran kirkko-Espoon tuomiokirkko.
Tuntia myöhemmin eli kello 15 Leppävaaran kirkolla alkaa tapahtua. Juhannusta vietetään Leppävaarassa perinteisin menoin, ja ohjelmaan kuuluu musiikkiesitysten lisäksi muun muassa hartaus ja lipunnosto. Kello 16 Soukan kappelilla vietetään kaupunkijuhannusta. Esbo svenskan midsommarfest-juhannustapahtuma alkaa kello 16 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalossa. Luvassa on muun muassa ruokailu, musiikkia ja muuta kesäistä ohjelmaa.
Tuomiokirkkoseurakunnan tapahtumarikas juhannusaatto-ohjelma alkaa kello 18. Luvassa on muun muassa juonnettua ohjelmaa, musiikkia, temppurata lapsille ja illan päättävä iltahartaus. Seikkailunhaluisille on tarjolla retki Nuuksion kansallispuistoon. Kaksipäiväisen minileirin järjestää Espoonlahden seurakunta.
– Juhannukseen voi virittäytyä Urkuyö ja Aarian juhannusiltamissa jo torstaina tai vaikka kesäillan ehtoollisella Karakappelissa. Juhannusaattona on ohjelmaa kaikenikäisille ympäri Espoota. Mielenkiintoisuus tulee nimenomaan siitä, että seurakunnat tarjoavat ohjelmaa juhannuksena kaupungissa kaikille niille, jotka viettävät urbaania jussia, Ertman kertoo.
Juhannuspäivänä lauantaina seurakunnissa järjestetään perinteisiä juhannusmessuja. Espoon tuomikirkossa ja Tapiolan kirkossa tilaisuudet alkavat kello 10, Leppävaarassa, Olarissa ja Espoonlahdessa kello 11.
Osaan tapahtumista on ilmoittautuminen muun muassa ruokailujen vuoksi. Suurin osa tapahtumista on ilmaisia. Lisätiedot mahdollisista maksuista ja tapahtumien sisällöistä on koottu yhteisille juhannussivuille: espoonseurakunnat.fi/juhannus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kira ErtmanEsbo svenska församling
Puh:050 358 1014kira.ertman@evl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hur går det i Esbo svenska församling? Biskopsvisitation i maj7.5.2025 10:57:45 EEST | Pressmeddelande
Biskop Bo-Göran Åstrand i Borgå stift förrättar visitation i Esbo svenska församling torsdagen 22 maj och veckoslutet 24–25 maj. När biskopen besöker en församling i samband med en biskopsvisitation utövar biskopen tillsyn och träffar församlingens anställda och förtroendevalda.
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme