Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksiä 17.12.2019
17.12.2019 21:44:47 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Asiakasmaksut 1.2.2020 alkaen
Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle vahvistettavaksi sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 1.2.2020 lukien. Vuoden 2020 talousarvioon ei ole sisällytetty asiakasmaksujen korotuksia: kaupungin päätettävissä olevat asiakasmaksut säilyvät ennallaan ja tuloperusteiset maksut tarkistetaan 1.1.2020 voimaan tulevan asiakasmaksuasetuksen mukaisesti. Aineisto
Viherlaakson terveysasematoiminnan siirtäminen Kilon terveysaseman yhteyteen
Viherlaakson terveysaseman palvelut siirretään väistöön Kilon terveysaseman yhteyteen viimeistään kesän 2020 aikana. Ennen siirron toteutumista tiivistetään vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa sekä varmistetaan palveluiden saatavuus Viherlaakson asukkaille väistön aikana. Lautakunta edellyttää selvittämään esimerkiksi mahdollisuuksia viedä osa palveluista alueelle sekä neuvottelemaan HSL:n kanssa palvelulinjan toteuttamisesta alueelta Kiloon.
Suur-Leppävaaran alueen terveysasemapalvelujen kokonaisuudesta tuodaan lautakunnalle esitys vuoden 2020 aikana. Lähtökohtaisesti valmistelussa haetaan ratkaisua, jossa terveysasemapalveluita tarjotaan Viherlaakson alueella. Asukkaiden mielipide terveyspalveluiden saatavuudesta selvitetään ja alueen yhdistysten mahdollisuus kokoontua varmistetaan.
Lautakunta esittää Tilapalvelut-liikelaitokselle, että terveyspalvelujen tulosyksikkö vapautuu Viherlaakson terveysaseman ja palvelukeskuksen vuokranmaksuvelvoitteesta 1.9.2020 alkaen. Aineisto
Lyhytaikaisen tehostetun palveluasumisen palveluseteli
Lautakunta hyväksyi lyhytaikaiseen tehostetun palveluasumisen palvelusetelien arvot. Palvelusetelit lisäävät asiakkaan valinnanvapautta ja tukevat kotona asumista sekä omaishoitajien jaksamista. Aineisto
Tehostetun palveluasumisen asiakkuuskriteerien tarkistaminen
Lautakunta hyväksyi tarkistetun kriteeristön, jossa otetaan huomioon asiakkaan valinnanvapauden laajentuminen ja tehostettu palveluasuminen muistipalvelukeskuksissa. Aineisto
Kotihoidon valinnanvapauspilotin yhteenveto
Lautakunta merkitsi tiedoksi yhteenvedon kotihoidon valinnanvapauspilotista. Jatkotoimenpiteenä ehdotetaan kotihoidon palvelusetelin uudistamista pilotin kokemusten pohjalta. Aineisto
Espoon seudun ympäristöterveyden valvontasuunnitelma 2020−2024
Lautakunta hyväksyi valvontasuunnitelman, joka sisältää elintarvikelain, terveydensuojelulain, tupakka- ja lääkelain sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontasuunnitelmat. Aineisto
Lisätiedot
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousaineisto 17.12.2019
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kaikki esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat
Talous- ja hallintojohtaja Olli-Pekka Luukko, p. 050 432 9997
Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, p. 050 544 6535
Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
Lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, p. 040 719 7604
Lautakunnan sihteeri, hallintopäällikkö Elina Yli-Koski, p. 046 877 1962
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Espoon kaupunki Twitterissä
Espoon kaupunki Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver klimatförändringens effekter i norr3.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fotoutställningen Med jaktfalkens ögon beskriver ur en falks synvinkel hur klimatförändringen påverkar naturen, näringar och lokalbefolkningens liv i norr. Utställningen visas i Naturens hus Villa Elfvik 9.9–8.10.2026.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään. Näyttely on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.9.-8.10.2026
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme