Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksiä 20.10.2020
20.10.2020 19:44:28 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kotikunnattomat henkilöt ja koronavirusinfektioon liittyvät kustannukset
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut suosituksen, että koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kunnat eivät perisi koronavirus-infektiosta aiheutuvan tutkimuksen ja kiireellisen hoidon kustannuksia sellaisilta henkilöiltä, joilla ei ole Suomessa kotikuntaa ja joiden mahdollinen vakuutus ei kata tutkimuksen ja kiireellisen hoidon kustannuksia.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Espoo ei peri em. henkilöiltä koronavirusinfektiosta aiheutuvan tutkimuksen ja kiireellisen hoidon kustannuksia 1.11.2020 alkaen.
Lausunto Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksesta
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausunnon Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksesta.
Sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan tuottamaan keskeisiltä osin Espoon keskuksen alueelta ja Kalajärven Palvelutorilta nykyisistä toimitiloista ja suunnitteilla olevasta Espoolaistentalosta käsin. Sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan tulevaisuudessa sote-keskuksen palvelukonseptin mukaisesti. Palvelukonseptiin kuuluvat Terveysasemapalvelujen lisäksi Perhekeskus Campus ja Elä ja asu -seniorikeskus. Konseptit parantavat palveluiden integraatiota, mikä on keskeistä sekä asiakaskokemuksen että kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta. Tulevaisuuden sote-keskusten palvelukonsepti tullaan esittämään sosiaali- ja terveyslautakunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä.
Sosiaali- ja terveystoimen keskeisiä palveluja kehitetään lisäämällä aukioloaikoja ja digitaalisia palveluja sekä luomalla uusia liikkuvia palveluja. Näillä muutoksilla mahdollistetaan se, että merkittävästä väestön kasvusta huolimatta tilatarvetta voidaan hillitä Espoon taloudelle ja tuottavuudelle asetettujen tavoitteita noudattaen. Espoolaisen sujuvan arjen edistämisessä on tärkeää, että edellä mainitut laajat aukiolot, asiakkaiden integroidut palvelut ja hyvä liikenteellinen saavutettavuus paranevat. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää mitoitukseltaan aiempaa suurempia toimipisteitä. Palveluiden hajautuminen liian moniin osoitteisiin vaarantaa tavoitteiden toteuttamisen.
Lautakunta päätti lisätä lausuntoon, että osalla sosiaali- ja terveyspalveluita on myös lähipalveluluonne ja siksi niitä tulee toteuttaa alueellisesti lähellä palveluntarvitsijoita.
Lisäksi lautakunta kuuli katsaukset koronatilanteesta ja Länsi-Uudenmaan kulkukeskuksen järjestämisestä. Lautakunta päätti järjestää iltakoulun kulkukeskuksen järjestämisestä myöhemmin sovittavana ajankohtana.
Lisäksi lautakunta päätti, että lautakunnalle valmistellaan esitys maskien ja visiirien toimittamisesta suoraan kotiin vammaisille ja omaishoidon piirissä oleville henkilöille.
Lautakunta päätti ottaa ylimääräisenä asiana käsiteltäväkseen esityksen naapuritukiperhetoiminnasta ja päätti, että lautakunnalle valmistellaan asiasta esitys seuraavaan kokoukseen.
Lautakunnan kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen espoo.fi-verkkosivuilla.
Lisätiedot
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousaineisto 20.10.2020
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kaikki esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat
Perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321, juha.metso@espoo.fi
Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, p. 050 544 6535, sanna.svahn@espoo.fi
Lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, p. 040 719 7604, saara.hyrkko@eduskunta.fiLautakunnan sihteeri, hallintopäällikkö Elina Yli-Koski, p. 046 877 1962, elina.yli-koski@espoo.fi
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Twitter: @Espoonsote
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa
Espoon kaupunki Twitterissä
Espoon kaupunki Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Matinkylästä tontti nuorisoasunnoille, Otaniemestä tontit paloasemalle ja opiskelija-asunnoille2.11.2026 11:23:30 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata M2-Kodeille tontin Matinkylästä nuorisoasuntoja varten. Lisäksi jaosto päätti vuokrata Otaniemestä tontit paloasemaa ja sen yhteyteen tulevia opiskelija-asuntoja varten.
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme