Espoon sosiaali- ja terveystoimen kehittämisjohtajaksi Tommi Kuukka
2.7.2021 10:08:29 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Uutinen

Tommi Kuukka työskentelee tällä hetkellä Sitrassa, jossa hän vastaa tieto- ja asiakirjahallinnosta. Sosiaali- ja terveyspalveluista Kuukalla on pitkä kokemus Attendolta, jossa hän on johtanut it-palveluja yli 10 vuoden ajan. Aiemmin Kukka on työskennellyt myös teknologiajohtamisen ja kehittämisen parissa it-johtajana, projektipäällikkönä ja konsulttina useilla eri toimialoilla. Hänellä on lisäksi projektijohtamisen PMP-pätevyys sekä teknologiajohtamisen sertifikaatti MIT Sloanista.
– Näen oman roolini ennen kaikkea sillanrakentajana asiantuntijoiden välillä. Yhteinen asiamme on tarjota espoolaisille laadukkaita palveluja, ja tehtäväni on löytää yhdessä sote- ja it-ammattilaisten kanssa painopisteitä niiden kehittämiseen. Erityisen tärkeä rooli tiimilläni on tukea hoito- ja hoivatyön arkea muutosten läpiviennissä. Teknologia tarjoaa paljon mahdollisuuksia helpottaa tekemistä, mutta ihmisten kohtaaminen pysyy edelleenkin palvelujemme keskiössä. Oman mielenkiintoisen haasteensa tuo myös sote-uudistuksen tuomat uudet tavat toimia, toteaa Kuukka.
Kehittämisen tulosalueen tehtävänä on vastata sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan ICT-, digi- ja palvelukehityksen kehittämiskokonaisuuksista sekä niiden edistämisestä, seurannasta, ohjauksesta ja raportoinnista. Tulosalue vastaa myös toimialan tietojärjestelmien käytön tuesta sekä yhteistyössä tietohallinnon kanssa järjestelmien ylläpidosta. Tulosalueella työskentelee reilu 20 ammattilaista.
Valinnan kehittämisjohtajasta teki peruspalvelujohtaja Sanna Svahn 21.6.2021. Kehittämisjohtaja Tommi Kuukka aloittaa tehtävässään 16.8.2021.
Yhteyshenkilöt
Sanna SvahnPerusturvajohtajaSosiaali- ja terveystoimi
Puh:+358 50 544 6535sanna.svahn@espoo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Twitter: @Espoonsote
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa
Espoon kaupunki Twitterissä
Espoon kaupunki Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon Diwali ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa16.10.2026 10:36:33 EEST | Tiedote
Espoossa on juhlistettu intialaista Diwali – Valon juhlaa jo useampana vuotena. Viime vuonna noin 12 000 kävijää kerännyt tapahtuma kasvaa entistä laajemmaksi kokonaisuudeksi Tapiolaan kulttuurikeskuksen ympärille lauantaina 31. lokakuuta
Espoon kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet14.10.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti 10.8.2026 käynnistää kaupungin koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut osana talouden tasapainotustyötä. Viimeinen neuvottelukerta oli tänään 14.10.2026 ja neuvottelut ovat nyt päättyneet.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:39:20 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:38:21 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Nuorten rekrytointitukea runsaasti saatavilla pääkaupunkiseudulla13.10.2026 10:27:58 EEST | Tiedote
Nuorten rekrytointitukea on pääkaupunkiseudulla edelleen hyvin saatavilla, sillä työnantajat ovat hyödyntäneet tukea odotettua vähemmän. Työnantajan kannattaa selvittää tuen mahdollisuus hyvissä ajoin, sillä tukimalli päättyy kesällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme