HOK-Elanto

Espoon Tapiolan Food Market Herkusta S-market – HOK-Elanto panostaa Helsingin keskustan Food Market Herkun kehittämiseen

Jaa
HOK-Elanto avaa Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoassa sijaitsevan Food Market Herkun paikalle S-marketin. Uudistuksessa myymälän koko kasvaa ja tuotevalikoimaa laajennetaan sekä räätälöidään entistä vahvemmin asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Helsingin keskustan Food Market Herkku jatkaa uniikkina lippulaivaruokakauppana ja HOK-Elanto investoi parhaillaan toukokuussa toteutettavaan uudistukseen, jossa keskustan Food Market Herkun tuotevalikoimaa kasvatetaan entisestään.

Espoon Tapiolan Food Market Herkku sulkee ovensa kesäkuun loppupuolella ja uuden S-marketin on määrä avautua syyskuun aikana.

- Uskomme, että viime vuosina laajan ja laadukkuuteen panostavan konsepti- ja valikoimauudistuksen läpikäynyt S-market tulee olemaan odotettu lisä alueen asukkaiden ja kauppakeskus Ainoassa asioivien palveluihin. S-marketin konsepti sopii tälle kauppapaikalle Food Market Herkkua paremmin, HOK-Elannon Food Market Herkku- sekä S-market-ketjuista vastaava toimialajohtaja Kimmo Nikula sanoo.

Uusi S-market tuo Tapiolan kauppakeskus Ainoaan laadukkaan ja edullisen ruokakaupan. Uudistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota asioinnin sujuvuuteen ja myymälätilan avaruuteen: muutoksessa myymälän pinta-ala kasvaa lähes 300 neliöllä, kun varastotiloja puretaan myymäläkäyttöön ja kalusteratkaisuja tehostetaan.

- Uudistuksessa tuotevalikoimaa laajennetaan ja räätälöidään entistäkin vahvemmin asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Uuteen S-marketiin on luvassa kattavan päivittäistavaravalikoiman lisäksi myös grocerant-alue, josta voi napata mukaansa valmista take away -ruokaa, kuten suosittuja sushi-annoksia tai siipiä, Nikula sanoo.  

Kaikille Food Market Herkku Tapiolan työntekijöille mahdollistetaan työsuhteen jatkuminen HOK-Elannossa.

HOK-Elanto panostaa Helsingin keskustan Food Market Herkun kehittämiseen

Helsingin keskustan Food Market Herkku jatkaa toimintaansa normaalisti.

- Food Market Herkun konsepti toimii Helsingin ydinkeskustassa hyvin. Se on ainutlaatuinen ja muista erottuva lippulaivaruokakauppa sekä edelläkävijä Suomessa ja sellaisena sen myös säilytämme. Tulemme jatkossakin kehittämään keskustan Food Market Herkun toimintaa ja tarjoamaan asiakkaillemme uniikin kauppaelämyksen. Investoimme parhaillaan toukokuussa toteutettavaan uudistukseen, jossa monipuolistamme keskustan Food Market Herkun tuotevalikoimaa entisestään, Nikula sanoo.

Myös Tapiolan alueen toinen S-market Pohjois-Tapiolassa jatkaa toimintaansa normaalisti. S-market on Suomen suurin päivittäistavaraketju. S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto on viime vuosina uudistanut lähes kaikki S-marketit pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla noin 40 miljoonalla eurolla.

HOK-Elanto tiedotti helmikuussa Food Market Herkun liiketoiminnan päättymisestä kauppakeskus Itiksessä Helsingissä. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye