Espoon tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2019
5.5.2020 10:30:00 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Kaupungin talouden haasteina olivat hidas verotulojen kasvu sekä väestönkasvun ja väestörakenteen muutoksen aiheuttamat lisääntyvät palvelu- ja investointitarpeet. Kaupungin vuosikate 171,4 milj. euroa ja tilikauden tulos -7,5 milj. euroa olivat edellisvuotta heikommat. Nettotoimintamenojen kasvu oli 5,8 prosenttia. Vuosi 2020 tulee olemaan vielä haasteellisempi koronaviruspandemian vaikutusten vuoksi. Kaupunginhallituksen maaliskuussa 2020 tekemä päätös, jossa kehotettiin käynnistämään talouden tasapainottamisen edellyttämien toimenpiteiden valmistelu ja toteuttaminen, on välttämätön, jotta Espoo selviytyy poikkeavasta tilanteesta.
Espoon työllisyysaste on laskenut vuodesta 2018. Työmarkkinatuen kuntaosuuskustannukset, ns. sakkomaksut, ovat edellisvuotta korkeammalla tasolla. Espoo osallistuu vuoden 2021 alusta alkavaan työllisyyden kuntakokeiluun. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan työllisyyspalvelujen on jatkettava ja tehostettava työllistämistä edistäviä toimenpiteitä, joiden seurauksena kuntaosuuskustannuksia saataisiin hillittyä ja työllisyysmäärärahat paremmin kohdennettua työllisyyden lisäämiseen.
Espoo-tarinan mukaan parhaat voimavarat ovat asukkaat, yhteisöt ja yritykset. Asukas- ja asiakaslähtöisyys on yksi Espoo-tarinan arvoista. Tarkastuslautakunta arvioi vuonna 2019 asukas- ja asiakaslähtöisyyttä kirjastopalveluissa, kaupunkisuunnittelukeskuksessa, terveyspalveluissa sekä suun terveydenhuollossa. Asukas- ja asiakaslähtöisyys on rakennettava sisään kaupungin kaikkiin toimintoihin ja palveluihin.
Sosiaali- ja terveystoimi järjestää ikääntyneiden ympärivuorokautiset asumispalvelut espoolaisille. Kunnalla on velvollisuus valvoa sekä oman toimintansa että hankkimiensa palvelujen laillisuutta ja laatua. Valvontaa tehdään omavalvontana, suunnitelmallisena ennakoivana valvontana ja reaktiivisena valvontana. Espoo tuottaa ympärivuorokautiset asumispalvelut monituottajamallilla käyttäen omaa tuotantoa, ostopalvelua sekä palvelusetelillä tuotettua palvelua. Ostopalvelun osuus on 80 prosenttia koko palvelutuotannosta. Tehtyjen kyselyjen perusteella asiakastyytyväisyydessä ja palvelun laadussa ei ole eroa ostopalvelun ja oman tuotannon välillä. Vuoden 2019 aikana hoivakotien valvontaa on tehostettu ja havaittuihin epäkohtiin on puututtu. Hoivakoteihin on tehty sekä ennalta ilmoitettuja että ennalta ilmoittamattomia valvontakäyntejä edellisvuotta enemmän.
Vammaisten asumispalvelujen tarpeen arvioidaan kasvavan vuositasolla noin kymmenen prosenttia. Kasvavaan kysyntään vastataan monipuolisilla asumispalveluilla. Vammaisten asumispalvelujen valvonta tapahtuu osana perustyötä, ja valvonnan laskennallinen resurssi on 0,25 henkilötyövuotta, mikä riittää pääasiassa reaktiivisen valvonnan toteuttamiseen. Tarkastuslautakunnan suositus on, että valvonta tulee tehdä systemaattisemmaksi ja valvonnan toteuttamiseen on turvattava riittävät resurssit.
Tarkastuslautakunnan arviointi perustuu valtuustokauden kattavaan arviointisuunnitelmaan sekä vuosittaiseen arviointiohjelmaan. Arviointikertomus luovutettiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle 5.5.2020.
Lisätietoja antaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen, puh. 050 5727 497.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Blomsterängar och murkna träd – naturgärningar i staden18.3.2026 11:12:50 EET | Pressmeddelande
Vi kan alla göra något för naturens bästa. Kom och finn en naturgärning som passar dig på utställningen som visas i Naturens hus Villa Elfvik 25.3 –7.6.2026.
Kukkaniittyjä ja lahopuita – luontotekoja kaupungissa18.3.2026 11:12:50 EET | Tiedote
Meistä jokainen voi tehdä jotain luonnon hyväksi. Tule löytämään oma luontotekosi näyttelystä, joka on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 25.3. – 7.6.2026.
Kaupunginhallitus: Maksullinen pysäköinti laajenee16.3.2026 17:14:12 EET | Tiedote
Maksullinen pysäköinti laajenee Espoon viiteen kaupunkikeskukseen sekä metro- ja junaradan varren asemien ympäristöihin.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta edistävien järjestöjen avustuksista12.3.2026 18:49:05 EET | Tiedote
Avustuksia myönnetään yhteensä 500 000 euroa, ja ne jakautuvat 86 järjestölle.
Nordic Esports Sustainability Summit kokoaa kansainväliset asiantuntijat Espooseen12.3.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Espoon kaupunki järjestää perjantaina 20.3.2026 Nordic Esports Sustainability Summit -tapahtuman, joka kokoaa yhteen kansainvälisiä asiantuntijoita keskustelemaan e-urheilun kestävästä kehittämisestä. Tapahtuman teemoina ovat saavutettavuus, hyvinvointi ja sosiaalinen osallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
