Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon vuoden 2020 talousarviosta neuvottelutulos

19.11.2019 12:37:23 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Jaa
Valtuuston neuvottelutoimikunta on saavuttanut neuvottelutuloksen Espoon kaupungin vuoden 2020 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Mukana sopimuksessa ovat valtuustoryhmät yhtä lukuunottamatta.

Lisärahaa päätettiin perusopetuksen ja lukion tuntiresursseihin, 2-luokkalaisten iltapäivätoimintaan ja koulunkäyntiavustajiin. Espoo-lisä on 190 euroa 2-vuotiaaksi asti ja 150 euroa 2-3 -vuotiaille. Lisämäärärahoja tulee myös vanhusten kotihoitoon ja kotona asumisen tukeen, perheiden sosiaalipalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Investointiohjelmassa Leppävaaran lukiohankkeen toteutusta aikaistetaan. Espoon keskuksen ja Espoonlahden päiväkotipaikkoja lisätään.

Neuvottelutulos nostaa kaupunginjohtajan budjettiesityksen käyttötalouden nettomenoja noin 5 miljoonalla eurolla vuonna 2020. 4,7 miljoonaa euroa kohdennetaan sivistystoimeen, 1,2 miljoonaa sosiaali- ja terveystoimeen. Teknisestä ja ympäristötoimesta vähennetään 0,5 miljoonaa ja yleishallinnosta 300 000 euroa.

Espoon valtuusto päättää talousarviosta 4.12. klo 16 alkavassa kokouksessa.

Lisätietoja:

neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja Markku Sistonen, p. 046 877 3884

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunki poistaa veneitä Espoon Pitkäjärven rannoilta – muista tarkistaa oman veneesi sijainti ja kunto26.6.2026 09:03:24 EEST | Tiedote

Espoon kaupunki poistaa rikkinäisiä ja käytöstä poistettuja veneitä hallinnoimiltaan alueilta Espoon Pitkäjärven rannoilta kesällä 2026. Kaupunki toivoo, että myös yksityiset maanomistajat toimivat omilla maillaan samoin. Kaupunki myös muistuttaa, että veneiden säilyttämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Veneen poistamisesta vastaa ensisijaisesti sen omistaja.

Tilastot ja tutkimukset –kuukausitiedote kesäkuu 202625.6.2026 15:18:45 EEST | Tiedote

Espoon väkiluku oli toukokuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 327 330. Työttömyyden kasvu jatkui toukokuussa, erityisen voimakkaasti kasvoi nuorisotyöttömyys. Eetvartti-julkaisussa: Espoolaisten osallisuus ja hyvinvointi pääosin hyvällä mallilla – erojen kaventamiseen kuitenkin syytä panostaa. Kuluttajamielipiteitä 16 Euroopan maasta – suomalaisten tulevaisuudenusko koetuksella. Toimintaympäristön tila Espoossa 2026 -aineisto antaa kokonaiskuvan Espoon tilasta ja kehityksestä. Työllisyys- ja työttömyysasteesta on olemassa useita erilaisia lukuja – mitä nämä luvut tarkoittavat ja mitä ne kertovat? Espoossa lukutaitotyötä tehdään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.

Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Kaitans och Alberga i juni17.6.2026 16:02:02 EEST | Pressmeddelande

I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i juni i Kaitans och Alberga. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protoko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye