Espoon vuoden 2021 talousarviosta neuvottelutulos
18.11.2020 13:57:01 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Lisärahaa päätettiin mm. perusopetuksen ja lukion tuntiresursseihin, taiteen perusopetukseen ja vanhusten palveluihin. Koronatilanteen aiheuttamien terveys- sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen ongelmien ratkaisemiseen myönnettiin lisärahaa jonojen purkamiseen ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin, perhe- ja sosiaalipalveluihin ja nuorisotyön liikkuvaan yksikköön. Lisäksi rahaa päätettiin varhaiskasvatuksen palvelusetelin ja yksityisen kotihoidontuen kuntalisän korotukseen sekä talvipyöräilyyn ja järvien kunnostukseen. Pieniä kouluja ja kirjastoja ei suljeta ensi vuoden aikana.
Investointiohjelmassa varattiin rahaa mm. Niipperin koulun siirtokelpoisiin liikuntatiloihin, Jupperin koulun ja Leppävaaran lukion suunnitteluun sekä kirjaston säilyttämiseen Viherlaaksossa.
Neuvottelutulos nostaa kaupunginjohtajan budjettiesityksen käyttötalouden nettomenoja 5,5 miljoonalla eurolla vuonna 2021. Sosiaali- ja terveystoimen palveluihin lisätään 2 miljoonaa euroa ja sivistystoimen palveluihin 6 miljoonaa. Mm. yleishallinnosta, matkakuluista ja toimitilojen vuokramenoista vähennetään yhteensä 3 miljoonaa euroa.
Espoon valtuusto päättää talousarviosta 3.12. klo 16 alkavassa kokouksessa.
Valtuusto päätti 19.10. Taloudellisesti kestävä Espoo – tuottavuus ja sopeutusohjelmasta. Ohjelmalla parannetaan systemaattisesti palvelujen järjestämisen ja tuottamisen tuottavuutta, kehitetään johtamista, tehostetaan resurssien käyttöä ja priorisoidaan kaupungin kehittämistä. Ohjelma asettaa ns. viiden vuoden kehyksen toiminnan ja talouden suunnittelulle. Tavoitteena on varmistaa, että Espoon kaupungin palvelut järjestetään ja tuotetaan kokonaistaloudellisesti järkevimmällä tavalla.
Mukana sopimuksessa ovat valtuustoryhmät vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia lukuun ottamatta.
Lisätietoja:
valtuuston neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja Gestrin Christina (SFP), p. 050 511 3121, christina.gestrin@gmail.com
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo haluaa lisätä pyöräilyä – kaupunginhallitus hyväksyi päivitetyn pyöräilyn edistämisohjelman28.4.2026 14:05:41 EEST | Tiedote
Espoon päivitetty pyöräilyn edistämisohjelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa 27.4.2026. Ohjelmaan on koottu toimenpiteitä, jotka kannustavat pyöräilemään entistä enemmän. Tavoitteena on, että pyöräily Espoossa lisääntyy ja on houkuttelevaa ja turvallista kaikille.
Kaupunginhallitus: Pyöräliikenteen edistämisohjelman päätavoitteena kasvattaa pyöräilyn kulkutapaosuutta27.4.2026 19:47:16 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Espoon pyöräliikenteen edistämisohjelman 2026–2036.
Työllisyys- ja kotoutumisjaoston päätöksiä 27.4.202627.4.2026 16:44:22 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli kokouksessaan 27.4. ajankohtaista työllisyystilannetta.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta tarkasti liikunnan ja urheilun maksuja23.4.2026 19:31:08 EEST | Tiedote
Maksujen muutokset tulevat voimaan 1.8.2026. Muutosten taustalla on kaupungin maksutulotavoitteen kasvattaminen.
Info från nämnden Svenska rum 23.4.202623.4.2026 19:11:04 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden Svenska rum att föreslå en justering av inkomstgränser för betalningslättnad från avgiften för eftermiddagsverksamhet inom den grundläggande utbildningen. Nämnden beslutade också att tilläggsundervisning för förberedande undervisning ordnas i Esbo från och med läsåret 2026–2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme