Espoonlahden Alko muuttaa uuteen kauppakeskus Lippulaivaan
16.3.2022 08:30:00 EET | Alko Oy | Tiedote

Myymälän ollessa suljettuna 28.–30. maaliskuuta asiakkaita palvelevat Alkot muun muassa Matinkylän Isossa Omenassa (Piispansilta 11), Olarin Prismassa (Komeetankatu 2) sekä Kauklahdessa (Räävelintie 2).
”Muutamme Espoonlahdessa uuteen Lippulaivaan, ja avaamme uuden myymälän kauppakeskuksen avajaispäivänä. Lippulaivassa Alko sijaitsee isojen ruokakauppojen ja muiden palvelujen läheisyydessä. Tuttu henkilökunta jatkaa myymälässä, ja auttaa löytämään sopivat juomat erilaisten ruokien pariksi”, palvelujohtaja Tatu Vanninen kertoo.
Valikoima huomioi paikalliset toiveet
Uusi myymälä on 415-neliöinen. Espoonlahden Alkon kattava valikoima koostuu noin 1 800 tuotteesta, joista viinejä on noin 1 300, panimotuotteita 150, väkeviä 400 ja alkoholittomia 50.
”Espoolaiset valitsevat ostoskoriinsa erityisesti viinejä ja Espoonlahden myymälän valikoimassa on otettu tämä huomioon. Panostamme siihen, että voimme vastata valikoimassamme paikalliseen kysyntään”, sanoo palvelupäällikkö Juha Parviainen.
”Kehitämme myymälän valikoimaa jatkuvasti sesonkien, trendien ja asiakkaiden toiveiden perusteella. Palaute valikoimasta on erittäin tervetullutta suoraan myymälän henkilökunnalle tai verkko-osoitteessa alkotoive.fi.”
Digitaalinen Alko palvelee ajasta ja paikasta riippumatta
Alkon myymälät, alko.fi-verkkopalvelu, Alko-äppi sekä asiakaspalvelu palvelevat asiakkaita monikanavaisesti. Alko-äpin ja alko.fi-verkkokaupan kautta koko yli 11 000 tuotteen valikoima on tilattavissa omaan lähi-Alkoon.
”Verkkokauppa-asiointi sopii monelle, koska verkosta voi tilata tuotteita rauhassa omaan tahtiin. Tilaus toimitetaan Alkon myymälään. Autamme mielellämme myös myymälässä verkkokauppatilauksen tekemisessä”, Parviainen lisää.
Alko vähentää juomahävikkiään
Yksi Alkon vastuullisuustavoitteista on juomahävikin vähentäminen. Vuonna 2020 juomahävikki oli 0,3 prosenttia myydyistä juomalitroista. Hävikkijuomista tuotetaan esimerkiksi biokaasua.
Alko pitää jatkossa myynnissä myös vaurioituneet pakkaukset, joiden sisältö on täysin kunnossa. Kuljetusten aikana tuotteiden etiketti voi revetä kulmasta tai hanapakkaus saada kolauksen. Tähän asti Alko on hävittänyt tuotteet, vaikka itse tuote on täysin moitteeton sisältä ja kunnossa nautittavaksi.
”Meillä voi myymälöissä nähdä tuotteita, joilla on vaurioitunut pakkaus -kaulurimerkintä. Merkintä kertoo, että pakkaus on vaurioitunut, mutta itse tuotteen sisältö on täysin kunnossa. Uskomme, että nämäkin tuotteet löytävät ostajansa, sillä yhä useampi kuluttaja haluaa osaltaan olla mukana vähentämässä hävikkiä ja tehdä vastuullisempia valintoja”, toteaa Tatu Vanninen.
Etiketti- ja pakkausvaurioisia tuotteita hävitetään Alkossa vuosittain noin 20 000 pakkausta. Tavoitteena on vähentää tätä hävikkiä vähintään puoleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palvelujohtaja Tatu Vanninen 040 838 9694, tatu.vanninen@alko.fi
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 368 myymälää, yli 140 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2020 Alkon liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 57 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon tilinpäätös tammi-joulukuu 2025: Muuttunut toimintaympäristö heijastui odotetusti myyntiin ja tulokseen, Alko panostaa kaikkikanavaiseen asiakaskokemukseen ja kustannustehokkuuteen30.3.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Alkoholilain muutokset, kuluttajien haastava taloustilanne ja väkevien alkoholijuomien veronkorotus vaikuttivat Alkon myyntiin, minkä seurauksena myyntivolyymi laski 7,8 prosenttia ja liikevaihto 7,9 prosenttia. Alko panostaa kustannustehokkuuteen, kilpailukykyyn sekä kaikkikanavaiseen asiakaskokemukseen.
Klassikot, haastajat ja yllättäjät: Alkosta inspiraatio pääsiäisen juomavalintoihin24.3.2026 07:23:00 EET | Tiedote
Pääsiäinen on monelle suomalaiselle tärkeä ruokajuhla ja lähtölaukaus kohti kevättä ja raikkautta. Juomavalinnoilla haetaan pääsiäispöydän herkuille kaveria, mutta myös yhtä lailla tunnelmaa, yhdessäolon elämyksiä ja kevään fiilistä. Asiakkaiden kiinnostus juomissa jakautuu niin klassikoihin, haastajiin kuin yllättäjiin.
Kouvola Korjalan Alko saa uuden ilmeen maaliskuisessa remontissa19.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kouvolan Korjalan Prisman Alko remontoidaan maaliskuussa uuteen ilmeeseen. Myymälässä panostetaan viineihin – laadukkaita vaihtoehtoja löytyy kaikista hintaluokista.
Siilinjärven Alko muuttaa helmikuussa15.1.2026 07:25:00 EET | Tiedote
Siilinjärven Alkon myymälä muuttaa K-Supermarketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa maanantaihin 2.2. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 5.2.
Alkon myyntilitrat vuonna 2025: alkoholiton vaihtoehto yhä suositumpi ja viinipullo kevenee. Kokonaismyynti laski.14.1.2026 07:28:00 EET | Tiedote
Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 38 prosenttia ja panimotuotteiden lähes 6 prosenttia. Viinien myyntilitrat laskivat 10,3 prosenttia ja väkevien 8,9 prosenttia. Alkon kokonaismyynti laski 7,9 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Alkon viineistä kolme neljäsosaa on jo pakattu kevyempään lasipulloon. Viineissä trendaa tuhdit maut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
