
Espoossa pikaraitiotien raiteet valmiina Keilaniemestä Vermoon

Raide-Jokeri-projektin Espoon osuudella saavutettiin tärkeä virstanpylväs syyskuun lopussa. Yhtenäistä kaksoisraidetta on nyt Keilaniemestä Kuusisaarentieltä Leppävaaran kautta Vermoon Helsingin rajalle saakka. Kiskot saatiin yhdistettyä 30. syyskuuta, kun Impilahdensillan pohjoispäätyyn asennettiin kiskonliikuntalaite. Espoon osuudella raiteita puuttuu enää Keilaniemestä, jossa rakennetaan Raide-Jokerin päätepysäkkiä.
Espoon osuudella Raide-Jokerin rakentaminen on edennyt vauhdilla, ja sen yhteydessä on parannettu myös muuta kaupunki-infraa. "Olemme uusineet Raide-Jokerin raitiotien rakentamisen yhteydessä merkittävällä panoksella myös muuta infraa, kuten vesihuoltoverkostoa sekä jalankulku- ja pyöräilyreittejä. Tällä on haluttu varmistaa, että näillä kaduilla ei tarvitse heti käynnistää kaupungin omia infran perusparannushankkeita ja siten häiritä alueen asukkaita hetkeen uudelleen," kertoo Espoon kaupungin hankepäällikkö Mira Saarentaus.
Valtaosa Raide-Jokerin Espoon osuuden töistä valmistuu tämän vuoden puolella. Keilaniemen päätepysäkin ja osa Otaniementien töistä jatkuvat vielä vuonna 2022. Raitiotien ajolankojen ja teknisten järjestelmien, kuten kameravalvonnan, asentaminen näkyy maastossa maan- ja radanrakennustöiden valmistuttua.
"Pikaraitiotie on Espoolle merkittävä uusi kulkumuoto, ja hanke tukee kaupungin hiilineutraaliustavoitteita. Raide-Jokerin linja linkittyy Leppävaarassa nykyiseen rantarataan ja tulevaan Espoon kaupunkirataan sekä Otaniemessä ja Keilaniemessä metroon ja parantaa raideliikenteen yhteyksiä," korostaa Saarentaus. Hankkeen myötä toimitila- ja asuntorakentaminen linjan varrella, erityisesti Vermossa ja Keilaniemessä, on lisääntynyt.
Kaikista Raide-Jokerin rakennustöistä on syyskuun 2021 lopussa valmiina 71,5 %, ja kaksoisraidetta on valmiina 19,7 kilometriä. Kokonaisuudessaan Raide-Jokerin linja on 25 kilometriä pitkä. Siitä 9 kilometriä sijoittuu Espooseen ja 16 Helsinkiin. Helsingin osuudella rakentaminen jatkuu paikoin vuoteen 2023 asti. Pikaraitiotien liikennöinti on tarkoitus aloittaa tammikuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira SaarentausEspoon kaupungin hankepäällikkö
Puh:043 825 3871mira.saarentaus@espoo.fiJuha Saarikoskitilaajan projektijohtaja
Puh:09 310 35288juha.saarikoski@hel.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri korvaa runkobussilinjan 550. Linjan siirtäminen raiteille mahdollistaa kasvavien matkustajamäärien palvelemisen tulevaisuudessa. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja palvelutasoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Raide-Jokeri
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne on valmis9.6.2023 08:48:50 EEST | Tiedote
Raide-Jokerin tekniset koeajot saatiin päätökseen kesäkuun 2023 alussa. Koeajot aloitettiin Roihupellon varikolta elokuussa 2022 ja jatkuivat pikaraitiotien linjalle marraskuussa 2022. Teknisten koeajojen aikana testattiin vaunun liikkumista ratainfralla sekä raitiotien järjestelmien toimivuutta erilaisin testein. Teknisen koeliikenteen aikana ajettiin yhteensä 6225 kilometriä kilometriä, mikä tekee kokonaisina kierroksina (Itäkeskus–Keilaniemi–Itäkeskus) 124 kierrosta. Teknisen koeliikenteen aikana suoritettiin yli 700 erilaista testiä ja perehdytettiin 494 henkilöä. Huolimatta talven lumisista ja liukkaista olosuhteista ja suuresta työryhmästä tapaturmilta on vältytty läpi koeajovaiheen. Kesän 2023 aikana viimeistellään koeajoissa havaittuja asioita. Raide-Jokerin liikennöinti alkaa viimeistään alkuvuonna 2024, mutta mahdollisesti jo syksyllä 2023. Päätöksen liikennöinnin aloituksesta tekee HSL.
Pikaratikka ylitti Helsingin ja Espoon rajan1.2.2023 11:35:52 EET | Tiedote
Espoo liittyi ratikkakaupunkien joukkoon tänään, 1. helmikuuta, kun Raide-Jokerin tekniset koeajot siirtyivät Espooseen.
Raide-Jokerin koeajot alkavat Roihupellon varikon ja Oulunkylän välillä31.10.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Raide-Jokeri-pikaraitiotien tekninen koeliikenne alkaa marraskuun alussa. Ensimmäinen koeajo-alue ulottuu Roihupellossa sijaitsevalta varikolta Oulunkylän asemalle saakka. Koeajot kestävät alueella marras-joulukuun ajan.
Raide-Jokerin reitille maalattiin näyttävää katutaidetta24.8.2022 09:11:28 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden katutaidetoimisto toteutti 20 taiteilijan voimin näyttävän teoskokonaisuuden Raide-Jokerin reitin varrelle Roihupeltoon.
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne käynnistyi2.8.2022 12:39:23 EEST | Tiedote
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne käynnistyi 1.8.2022 Roihupellon varikolta. Myöhemmin loppuvuodesta koeliikenne etenee pikaraitiotien reitillä alueittain ja vaiheittain idästä lähteen.