Essote korjasi puutteita lastensuojelun avohuollon asiakasmäärissä
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 21.6.2022 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essotelle lastensuojelun asiakasmäärien ja kirjaamisvelvoitteen lainmukaisuutta koskevan valvontapäätöksen. Asia tuli vireille Essoten lastensuojelun työntekijöiden ilmoituksista.
Epäkohtailmoituksissa tuotiin esiin huolta asiakasturvallisuuden vaarantumista erityisesti Mikkelin lastensuojelun avohuollossa sosiaalityöntekijöiden liiallisen työmäärän ja asiakasmäärän vuoksi. Ilmoitusten mukaan asiakassuunnitelmia ei ollut säännönmukaisesti laadittu ja työn dokumentointi oli puutteellista. Tämä johtui liiallisesta asiakasmäärästä ja vaaransi asiakkaan ja työntekijöiden oikeusturvaa. Suuren työmäärän vuoksi asiakastapaamiset, erityisesti lasten tapaamiset, eivät olleet toteutuneet. Ilmoitusten mukaan tilanteesta johtuen myös lähiesimiehen työaika ohjautui enenevässä määrin asiakastyöhön, mikä vaikeutti esimiehen tuen saamista vaativaan asiantuntijatyöhön.
Määräys lieveni huomautukseksi
Aluehallintoviraston harkitsema määräys lieveni huomautukseksi, koska Essote ryhtyi toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi muun muassa palkkaamalla lisää henkilöstöä lastensuojeluun ja järjestämällä koulutusta henkilöstölle. Aluehallintovirasto kiinnitti kuitenkin Essoten huomiota vastaisen varalle siihen, että lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät vastaavat tosiasiassa niistä tehtävistä, jotka heille on lastensuojelulaissa säädetty ja että heidän asiakasmääränsä pysyvät lainmukaisina.
Aluehallintovirasto harkitsi Essotelle määräyksen antamista sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien saattamiseksi lainmukaiseksi 200 000 euron uhkasakolla tehostettuna kolmen kuukauden sisällä päätöksen tiedoksi antamisesta. Määräyksen antamisen perusteena oli 3.3.2022 aluehallintovirastoon saapuneessa selvityksessä saatu tieto siitä, että lakisääteiset asiakasmäärät lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöillä ylittyvät. Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan tämä vaarantaa asiakasturvallisuutta ja lapsen edun toteutumista.
Sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulaki määrittävät kunnille tehtäviä ja palveluja, joita kunnan on järjestettävä asiakkaiden tarpeen mukaisesti. Lastensuojelu on sitä tarvitseville lapsille subjektiivinen oikeus ja jokaisella lastensuojelun asiakkaana olevalla lapsella tulee olla nimettynä lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Lisäksi lasten ja perheiden kanssa työskentelevien viranomaisten on pyrittävä tarjoamaan asiakkaille tarpeellisia tukitoimia ja palveluja riittävän varhain ja ennaltaehkäisevästi.
Lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon palvelujen tarpeen arviointi ja niiden myöntäminen ovat suurelta osin sosiaalityöntekijälle laissa määriteltyjä tehtäviä. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävään kuuluu valvoa lapsen edun toteutumista koko lastensuojeluprosessin ajan. Työnantajan velvollisuus on huolehtia, että sosiaalityöntekijän asiakasmäärät pysyvät kohtuullisina.
Asiakassuunnitelman on oltava kunnossa, jotta lapsen etu toteutuu
Aluehallintovirasto kiinnitti Essoten huomiota lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kirjaamisvelvoitteeseen sekä asiakassuunnitelmien laatimiseen. Sosiaalityöntekijällä tulee olla kirjaamiseen sekä asiakassuunnitelmien laatimiseen tosiasiallinen mahdollisuus sekä asiakkaan että työntekijän oikeusturvan vuoksi.
Asiakassuunnitelman avulla asiaan osalliset voivat osallistua lapsen ja tarvittaessa myös oman sosiaalihuoltonsa järjestämiseen. Asiakassuunnitelmassa arvioidaan lapsen etua ja eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia lapsen kehitykseen ja kasvuun.
Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan puutteellinen, laatimaton tai viivästynyt asiakassuunnitelma voi heikentää tai vaarantaa lapsen sekä huoltajien sitoutumista tarjottavaan tukeen ja järjestettäviin tukitoimiin. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että lastensuojelua ei voida tehdä lain tarkoittamalla tavalla tai sen tavoitteita ei voida toteuttaa lapsen edun mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa myös asiakasturvallisuus ja lapsen etu voivat vaarantua.
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös 21.6.2022
Lisätietoja:
sosiaalihuollon ylitarkastaja Sanna Tahvanainen, p. 0295 016 800 (vaihde)
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Yhteyspistepalvelut Lupa- ja valvontavirastossa26.6.2025 10:31:47 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivin, kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaiset yhteyspistetehtävät yhdistyvät vuonna 2026 aloittavassa Lupa- ja valvontavirastossa.
Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release
According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme