Esteetön Suomi -palkinto 2019 Pauno Narjukselle ja Emilia Mäkirannalle - Kunniamaininta Espoon rantaraitille
7.11.2019 14:30:24 EET | Expomark | Tiedote

Palkinnot jaettiin Apuvälinemessujen avajaisten yhteydessä torstaina 7.11.2019 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Esteetön Suomi -palkinnon voittaja sai tänä vuonna myös Messusäätiön lahjoittaman 3 000 euron arvoisen stipendin.
Asenne ratkaisee
Asenne oli tekijä, jonka palkintolautakunta nosti esiin jokaisen palkittavan kohteen yhteydessä. Asenteen ja tahtotilan puuttuessa jäävät esteettömyys ja saavutettavuus usein puutteellisiksi. Asennetta tarvitaan, sillä esimerkiksi rakentamisen lainsäädännön minimimääräyksiä noudattamalla ei vielä saada aikaan kaikille soveltuvaa ja yhdenvertaista ympäristöä.
Ensimmäinen palkinto päätettiin tällä kertaa jakaa. Pauno Narjus (LPR Arkkitehdit) on pitkänlinjan ammattilainen, joka on työssään ollut mukana edistämässä yhdenvertaisten ympäristöjen syntymistä sekä uudis- että korjausrakentamisen kentällä. Emilia Mäkiranta (Mainio asenne -palvelukokonaisuus) on vasta aloittanut toimintansa ja innovatiivisen palvelukonseptinsa avulla pyrkii vaikuttamaan yrittäjien ja muiden palveluita tarjoavien tahojen asenteisiin, jotta he ymmärtäisivät jatkossa huomioida paremmin kaikki potentiaaliset asiakkaat. Palkinto on näin sekä kiitos tehdystä työstä, että kannustin jatkaa hyvää työtä esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämisen parissa. Palkinnon toivotaan toimivan esimerkkinä ja inspiraationa myös muille toteuttaa esteettömiä ja saavutettavia ratkaisuja omassa työssään.
Kunniamaininta Espoon rantaraitille
Kunniamaininnan saanut Espoon rantaraitti on hyvä esimerkki pitkästä prosessista, jonka toteutuminen on vaatinut laajaa, eri organisaatioiden ja hallinnonalojen välistä yhteistyötä sekä hyvää asennetta kaikilta hankkeessa mukana olleilta tahoilta. Rantaraitti luo yhdenvertaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet kaikille käyttäjille ja mahdollistaa pääsyn nauttimaan upeista maisemista ja luontoelämyksistä. Rantaraitti toimii myös esimerkkinä siitä, kuinka esteettömyyteen liittyvät asiat voidaan huomioida luontevana osana projektia ja esteettömyys on luonut pohjan sille laatutasolle, jolla hanketta on viety eteenpäin. Esteettömyys toteutuu rantaraitilla laajasti ja se näkyy niin fyysisessä ympäristössä kuin myös sosiaalisena esteettömyytenä. Espoon rantaraitti on toiminut esimerkkinä ja innoittajana monille muille vastaaville kevyenliikenteenraiteille ympäri Suomen.
Esteetön Suomi -palkinnon tarkoituksena on edistää rakennetun ympäristön ja palvelujen soveltuvuutta kaikille sekä kannustaa tilaajia, suunnittelijoita ja toteuttajia esteettömiin ja saavutettaviin ratkaisuihin. Palkinto myönnetään sääntöjen mukaisesti toiminnalle tai kohteelle, joka on valtakunnallisesti merkittävällä tavalla edistänyt esteettömyyden ja/tai saavutettavuuden toteutumista. Palkittava voi olla henkilö, ympäristö, reitistö, rakennuskokonaisuus, rakennus, toimintamalli, järjestelmä, palvelu, koulutusohjelma, virkistystoiminta tai näihin liittyvä suunnitelma, jolla on ajankohtaista ja yleistä merkitystä.
Vuoden 2019 Esteetön Suomi -palkintolautakuntaan kuuluivat Markku Hedman (Rakennustietosäätiö RTS), Henna Helander (Suomen Arkkitehtiliitto SAFA), Taina Hiekkataipale (Expomark Oy), Kauko Väisänen (Invalidiliiton jäsenistön edustaja) ja Johanna Hätönen (Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE).
Suomen Messusäätiö edistää suomalaista elinkeinoelämää ja tekee tunnetuksi suomalaista teollisuutta, kauppaa ja muuta elinkeinoelämää. Säätiö jakaa vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja sekä tunnustus- ja kannustuspalkintoja. Palkinnoista tunnetuimpia ovat Kaj Franck -muotoilupalkinto, Habitare-suunnittelukilpailun palkinto, Rakkaudesta kirjaan -palkinto, Vuoden nuori suunnittelija -palkinto ja Suomen laatupalkinto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Henna Helander, SAFA, p. 040 7540932, henna.helander@safa.fi
Esteettömyysasiantuntija Ari Kurppa, Invalidiliitto, p.050 4307268, ari.kurppa@invalidiliitto.fi
Messusäätiön stipendi ja Apuvälinemessut:
Toimitusjohtaja Tomi Niemi, Expomark Oy, p. 040 765 6248, tomi.niemi@expomark.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Esteetön Suomi -kilpailun järjestää Invalidiliito ja Rakennustietosäätiö RTS.
Apuvälinemessut järjestää Expomark Oy ja Invalidiliitto ry.
Expomark Oy on osa Suomen Messujen konsernia ja on hakenut Esteetön Suomi -palkinnolle Suomen Messusäätiön stipendin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Expomarkista Suomen Paralympiakomitean järjestämän Liikuntamaa-tapahtuman pääyhteistyökumppani23.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Expomark on solminut yhteistyösopimuksen Suomen Paralympiakomitean kanssa joka toinen vuosi järjestettävän Liikuntamaa-tapahtuman pääyhteistyökumppanuudesta. Liikuntamaa ja Expomarkin samanaikaisesti järjestämä Apuväline-tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.–13.11.2027.
Energiakongressi kysyy: kestääkö energiajärjestelmä energiasiirtymän?16.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Sähköistyminen, uudet energiainvestoinnit, datakeskukset ja digitalisaatio muuttavat nopeasti Suomen energiajärjestelmää ja lisäävät sen keskinäisiä riippuvuuksia. Energiakongressi nostaa keskusteluun energiasiirtymän kriittisen kysymyksen: miten varmistetaan, että energiaa on saatavilla ja järjestelmä toimii luotettavasti kaikissa olosuhteissa?
Energia 2026 kokoaa energia-alan päättäjät ja tulevaisuuden ratkaisut lokakuussa Tampereelle16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Energia-alan merkittävin ammattitapahtuma järjestetään jälleen 20.–22.10.2026 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Energiamessujen ympärille rakentuva tapahtumakokonaisuus kokoaa saman katon alle energia-alan puhutuimmat aiheet, uusimmat teknologiat sekä näkökulmia tulevaisuuteen.
Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIMinta kokosivat hyvinvoinnin ja toimintakyvyn asiantuntijat Helsinkiin10.9.2026 17:50:12 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa 9.–10.9.2026 järjestetyt Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIMinta kokosivat yhteen ikääntymisen, kuntoutuksen, ravitsemuksen ja toimintaterapian asiantuntijat sekä hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet ammattilaiset. Tapahtumissa esiteltiin alan uusimpia ratkaisuja ja käytiin keskustelua sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta, toimintakyvystä, ravitsemuksesta ja kuntoutuksesta.
MEDIAKUTSU: Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIminta 9.–10.9.2026 Helsingin Messukeskuksessa4.9.2026 13:23:25 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, Tervetuloa tutustumaan Hyvä Ikä-, Fysioterapia & kuntoutus-, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät- ja Vaikuttava TOIminta -tapahtumiin Helsingin Messukeskukseen 9.–10.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme