TAYS Sydänsairaala

Etäseurantapalvelu on nyt tarjolla kaikille Sydänsairaalan vajaatoimintapotilaille

Jaa

Uusien etäseurantapalvelujen avulla sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden vointia voidaan seurata aiempaa paremmin Sydänsairaalassa. Perinteisiä kontrollikäyntejä aktiivisemman etäyhteyden tärkeimpänä tavoitteena on ehkäistä potilaan voinnin huononeminen ja sen aiheuttama sairaalahoitoon joutuminen. Vajaatoimintapotilaat ovat ottaneet tyytyväisenä vastaan sairauden aiempaa monipuolisemman seurannan.

Sydänsairaalassa on tarjolla kolme erilaista etäseurantamallia vajaatoimintapotilaan tarpeista riippuen.

– Potilaat ovat suhtautuneet positiivisesti etäseurantaan ja hoitohenkilökunnan aiempaa aktiivisempaan yhteydenpitomalliin. Etäseurannan tavoitteena on tunnistaa sairauden mahdolliset pahenemisvaiheet hyvissä ajoin, jolloin potilas välttyy ensiapukäynneiltä ja raskailta sairaalahoitojaksoilta. Yhteydenpito voi myös vähentää sairauteen liittyvää huolta, kertoo kardiologian avohoidon toimintopäällikkö Tero Penttilä Tays Sydänsairaalasta.

Digimittauksia ja videopuheluja

Jos potilaalle on asennettu Sydänsairaalassa vajaatoimintatahdistin, se on ensisijainen ja vaivaton työkalu myös etäseurantaan. Tahdistin ennakoi hyvin sairauden mahdollisia pahenemisvaiheita. Toinen vaihtoehtoinen etäseurantapalvelu perustuu potilaan päivittäiseen painon mittaamiseen ja oirekyselyihin.

– Tässä mallissa etäseurantapotilas saa käyttöönsä tablettitietokoneen ja digitaalisen vaa’an, sillä painon vaihtelun seuranta on tärkeää sydämen vajaatoiminnan oireiden havainnoinnissa ja hoidon suunnittelussa. Tabletilla onnistuu myös videoyhteys poliklinikalle, Penttilä tarkentaa.

Kolmas vaihtoehto on perinteisempi puhelinetäseuranta, jossa potilas saa suoran palvelunumeron poliklinikalle. Tavoitteena on matalampi kynnys yhteydenottoon oireiden mukaan.

Myös vastaanottokäyntejä tarvitaan

Vajaatoimintapotilaiden aktiivinen rooli oman hoidon toteuttamisessa motivoi myös sydänhoidon ammattilaisia. Etäseuranta ei poista kokonaan säännöllisten vastaanottokäyntien tarvetta.

– Vajaatoimintahoitajan vastaanotolla säädetään lääkitystä ja arvioidaan yksilöllisesti muuta hoidon tarvetta. Etäseurannassa vajaatoimintahoitajat pääsevät käyttämään erikoisosaamistaan aiempaa monipuolisemmin, Penttilä toteaa.

Tays Sydänsairaala otti käyttöön sydämen vajaatoimintapotilaiden etäseurantapalvelun ensimmäisenä Suomessa syksyllä 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

TAYS Sydänsairaala
Elämänaukio 1
33520 TAMPERE

03 311 716https://www.sydansairaala.fi

Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala

Sydänsairaalan uusi tekoläppäpotilaiden hoidon vaikuttavuuteen perustuva laskutusmalli käyttöön Tampereella ja Orivedellä27.4.2022 11:29:16 EEST | Tiedote

Vaikeaan aorttaläpän ahtaumaan sairastuneiden potilaiden toimenpidehoito on korkean kuolleisuuden takia välttämätöntä, mutta hoitoon liittyvä kallis TAVI-tekoläppä lisää hoitokustannuksia. Sydänsairaala on kehittänyt hoidon vaikuttavuuteen perustuvan kuukausilaskutusmallin, joka tasaa kustannuksia ja tuo jo ensivaiheessa huomattavia kustannussäästöjä kunnille sekä jatkossa hyvinvointialueille. Vaikuttavuusperusteiseen hinnoitteluun perustuva TAVI-elinkaarimalli on otettu käyttöön Tampereella ja Orivedellä huhtikuussa 2022.

Uusi sydänläppäpotilaiden hoitotoimenpide käytössä ensimmäistä kertaa Suomessa Tays Sydänsairaalassa9.3.2022 17:04:49 EET | Tiedote

Tays Sydänsairaalassa on tehty Suomen ensimmäiset tekoläpän asennukset katetritekniikalla, jossa tekoläppä viedään hiippaläppään sydämen kärjen kautta (Tendyne-tekoläppä). Tänään 9.3.2022 käyttöön otettu uusi toimenpide on kehitetty hiippaläppävuotopotilaille, joille muut toimenpidehoidot eivät sovellu. Uuden toimenpiteen käyttöönotto on hyvä esimerkki kardiologian ja sydänkirurgian tiiviistä yhteistyöstä Tays Sydänsairaalassa.

Sepelvaltimopotilaat kutsutaan uudelle ohjauspoliklinikalle Sydänsairaala Novassa1.2.2022 08:25:16 EET | Tiedote

Sydänsairaala Nova avaa ohjauspoliklinikan sepelvaltimotautiin vastasairastuneille potilaille, jotka ovat kotiutuneet sairaalasta sydäntoimenpiteen jälkeen. Ohjauspoliklinikan tavoitteena on tarjota sydänpotilaille henkilökohtaisempaa tukea elinikäisen sairauden kanssa pärjäämiseen. Ohjaukselle on tarvetta, sillä tasapainoinen arki on elintärkeä osa sepelvaltimotaudin hoitoa.

Sydäninfarktipotilaiden etäseurantapalvelu otettiin hyvin vastaan Pirkanmaalla28.4.2021 09:05:46 EEST | Tiedote

Tays Sydänsairaala aloitti äkillisen sydäninfarktin sairastaneiden potilaiden etäseurantapalvelun vuosi sitten. Sepelvaltimotautipotilaiden riskitekijöiden hoito toteutuu Suomessa huonosti. Uuden palvelun tavoitteena oli muun muassa sitouttaa potilaat itsensä hoitamiseen aiempaa paremmin ja tehostaa sepelvaltimotaudin hoitoa. Testikäytössä ollut palvelu keräsi potilailta hyvin positiivista palautetta, joten etäseuranta on tarkoitus laajentaa myös muiden Sydänsairaalan potilasryhmien käyttöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme